IP FIN*FlyingFinn's Action Man
Kastraatti uros
Ruskeatabbynaamio siamilainen (SIA n 21)
Isä: IP&EC Desmodus Flying Finn (SIA a 21)
Emo: CH Meaow Sweet Cappuccino (OSH n 25)
Syntynyt: 8.6.2003
Kasvattaja: Tiina Salminen
Sukutaulu
Aake on ihkaensimmäisenä syntynyt FlyingFinn’s-pentu. Minun ei ollut alunperin tarkoitus jättää häntä kotiin, mutta kohtalo puuttui peliin. Aaken munuaiset todettiin penturokotusten yhteydessä tehdyn terveystarkastuksen tuloksena sijaitsevan normaalista poikkeavassa paikassa. Päätin tämän takia pitää hänet itselläni, jotta pystyisin jatkossa seuraaman hänen tilannetta. Aaken munuaiset ultrattiin ensimmäisen kerran joulukuussa-03 kastraation yhteydessä. Tuolloin kävi ilmi, että munuaisten poikkeavansijainnin lisäksi Aaken munuaisaltaat olivat vioittuneet. Koska munuaisvaivat saattavat joissakin tapauksissa nostaa verenpainetta, niin aloitimme Aaken verenpaineenseurannan huhtikuussa-04. Aake pärjäsi hienosti vuosia ilman lääkitystä, kunnes kesällä-06 oli tarve aloittaa verenpainelääkitys. Lääke on sopinut Aakelle hyvin ja paineet on saatu tasaantumaan. Aake käy säännöllisesti verenpaineenmittauksissa, sekä munuais- ja sydänultrassa. Hän on käynyt tutkimuksissa viimeksi syksyllä-07 ja tuolloin hänen oikeanpuoleinen munuainen oli jo täysin tuhoutunut. Eli Aake elää enää vasemmanpuoleisen munuaisensa voimin. Ulospäin Aaken vaivat eivät näy ja hän viettää onnellista elämää. Sanomattakin selvää on, että Aaken elämä ei tule olemaan niin pitkä, kuin terveiden kissojen, mutta otamme ilon irti joka päivästä ja nautimme elämästä täysillä.
Aaken rekisterinimi kertoo paljon hänen luonteestansa. Aake on aina liikkeellä ja on ensimmäisenä siellä, missä jotakin tapahtuu. Aaken suurin intohimo on pehmolelut ja muovi(pussit). Jos hänellä ei ole riittävästi pehmoleluja tuhottavanaan, niin hän aktivoi itse itseään ja etsii vaatekaapistani jotakin nakerreltavaa, kuten esim. villasukkia. Aake dyykkaa päivittäin roskiksen ja etsii sieltä jotakin rapisevaa syötävää, kuten esim.aamupalajuustojen muovikääreitä tai tyhjiä leipäpusseja. Aaken kohdalla on tullut kokeiltua kaikki mahdolliset konstit, joilla estää kaappeihin meno, mutta täytyy todeta, että mistään ei ole ollut apua. Aaken tahdonvoima on niin mahtipointinen ja järki luokkaa yliviisas, että häntä ei pidättele mikään este. Kaikesta rasittavuudestaan (vaatteiden ja tavaroiden syönti, kaappien jatkuva penkominen yms.) huolimatta Aake on minulle mahdottoman tärkeä ja rakas <3
Aake kävi nuorempana (ja terveempänä) jonkin verran näyttelyissä, mutta nyt olemme jättäneet hänen osalta näyttelyareenat taakse. Aake viihtyi erinomaisesti näyttelyissä ja autossa, kunhan vaan matkassa oli mukana kissakavereita. Aake oli pentu- ja nuortenluokassa parikertaa kategorianparas ja kastraateissa hän sai muutaman tuomarinparas-tuloksen.


Aake 2 vuotta

Aake (oikealla) ja Kimi-isä

Aake ja Kimi päiväunilla

Pikku-Aake