Puheenjohtajan Blogi


Joulu on herkkää hiljaisuutta,

joulun ihmettä, aina uutta.

Joulu on valoa kynttilän,

loistetta tähden välkkyvän.


Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2019!
toivottaa Eva Rasi



30.11.2018

Jäsenkirje Kaupan Esimiesveteraanit ry:n jäsenille!

Vuosi 2018 alkaa olla lopullaan ja on aika suunnata katse tulevaan uuteen vuoteen. Aluksi kuitenkin lyhyt katsaus vuoden 2018 tapahtumiin. Vuosikokous pidettiin Tallinnan risteilyllä Silja Eurooppa laivalla 4.kesäkuuta. Kokoukseen osallistui 56 yhdistyksemme jäsentä. Vuosikokouksessa valitun hallituksen tiedot löytyvät yhdistyksemme kotisivuilta.

Tämän vuotuinen virkistysmatka suuntautui elokuussa Puolan kauniiseen Krakovan kaupunkiin. Matkan aikana tutustuimme kaupungin tarjoamiin historiallisiin nähtävyyksiin ja teimme retken mm. kuuluisaan 2.maailman sodan aikaiseen Auschwitz-Birkenau keskitysleiriin. Heinäkuussa järjestimme jäsenille teatteri-illan Heinolan kesäteatteriin.


Katsaus tulevaan vuoteen 2019!

Koska yhdistyksemme talous on edelleen vakaalla pohjalla, vuosikokous vahvisti jäsenmaksun vuodelle 2019 säilyttämisen edellisen vuoden tasolla, elikkä 50 eurossa. Jäsenille lähetetty jäsenkortti on voimassa vuoden 2020 loppuun saakka, edellyttäen, että jäsenmaksu on maksettu kullekin vuodelle.

Jäsenmaksulla jäsenille tarjotaan erilaisia jäsenetuja, joista merkittävin on uusittu ja solmittu 3.vuotinen matkustajavakuutus. Matkustajavakuutus Vakuutusyhtiö Turvassa on voimassa vuoden 2020 vuoden loppuun.

Vakuutus on voimassa myös kotimaan matkoilla, jotka ulottuvat

vähintään 50 kilometrin etäisyydelle vakuutetun asunnosta.

Veteraanijäsenille lähetetään Palveluesimies lehti, 4 numeroa vuodessa.

Vuoden 2019 vuosikokous järjestetään 25.päivä syyskuuta Tallinnan Silja Eurooppa risteilyllä.

Ensi vuoden keväälle on suunnitteilla 3 päivän virkistysmatka Saksaan, historialliseen Berliiniin.

Koska haluamme tavata mahdollisimman monia yhdistyksemme jäseniä eri puolelta Suomea, hallitus on toimintasuunnitelmassaan lisännyt ja kohdistanut jäsenille tarkoitettuja piirikohtaisia tapahtumia ensi vuoden aikana. Tulossa on teatteritapahtuma Joensuussa kevään aikana, teatteritapahtuma Oulussa syyskaudella ja teatteritapahtuma Jyväskylän seudulla kesän aikana.

Parantaaksemme yhteydenpitoa jäsenkuntaamme olemme ottaneet uutena viestitysmuotona käyttöön matkapuhelin GSM-tekstiviestit, joiden avulla tavoitamme lähes koko jäsenkuntamme.

Tämän vuoden toukokuussa astui voimaan uusi EU:n tietosuoja-asetus, koskien henkilötietojen käsittelyä. Tästä syystä emme enää voi julkaista kotisivuillamme vuosikokouspöytäkirjoja tai muita henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja ja tiedotteita. Kaikki tulevien tapahtumien tiedot löytyvät kotisivuiltamme, ja paljon muuta jäsenille hyödyllistä ja ajankohtaista tietoa.

Lue lisää tietoa yhdistyksemme asioista ja tulevista tapahtumista Palveluesimies lehdessä, GSM-tekstiviesteillä ja yhdistyksemme kotisivuilla, osoite: http://www.elisanet.fi/kaupanesimiesveteraanit/

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019

Kaupan Esimiesveteraanit ry:n hallitus

Eva Rasi





15.12.2017

Sytytä kynttilä, hiljenny tovi,

avaa Joululle ovi!


Näillä sanoilla haluamme toivottaa kaikille

Kaupan Esimiesveteraaneille perheineen

Hyvää ja Rauhallista Joulua
ja
Onnea Vuodelle 2018!

Kaupan Esimiesveteraanit ry:n hallitus

Eva Rasi




1.12.2017

Hyvät Kaupan Esimiesveteraanit ry:n jäsenet.



Kaupan Esimiesveteraanit ry:n vuosi on sujunut edellisten vuosien tapaan taloudellisesti vakaalla pohjalla. Taloustilanne on pysynyt normaalina, vaikka jäsenmäärä on hienoisesti vähentynyt. Suurten ikäluokkien ”piikki” eläkkeelle siirtyvissä ikäluokissa on pienentynyt, vaikuttaen uusien jäsenten määrän alenemisena.

Kaupanalan Esimiesliitto KEY on uudistanut ja solminut kolmevuotisen jäsenvakuutuksen Vakuutusyhtiö Turvan kanssa, joka on matkustajavakuutus koti- ja ulkomaanmatkoilla. Vakuutuksen piirissä ovat myös Kaupan Esimiesveteraanit ry:n jäsenet. Vakuutus on voimassa myös kotimaanmatkoilla, jotka ulottuvat vähintään 50 kilometrin etäisyydelle vakuutetun asunnosta. Jäsenille lähetettävä jäsenkortti on voimassa kolme (3) vuotta, vuodet 2018-2020, edellyttäen, että jäsenmaksu on maksettu kullekin vuodelle.

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Tallinnan Silja Eurooppa laivalla 25.9.2017. Vuosikokoukseen oli saapunut ennätysmäärä jäseniä, peräti 62 jäsentä osallistui kokoukseen. Henkilövalinnoista mainittakoon, että puheenjohtajana jatkaa Eva Rasi ja hallituksessa varsinaisina jäseninä jatkavat Teuvo Kailanen, Veikko Muhos, Hilkka Koivisto-Kokko, Lahja Nummela ja Markku Rouhiainen. Varajäseninä jatkavat Tauno Kallio, Maija Laapotti, Risto Lehtinen ja Marja Mustamäki, uutena varajäsenenä aloittaa Raimo Koskelainen. Toiminnantarkastajina jatkavat Risto Onkila ja Pirjo Kokkonen ja varatoiminnantarkastajina Raimo Mustonen ja Aino Lehkonen.

Koska yhdistyksemme talous on edelleen vakaalla pohjalla, vuosikokous vahvisti jäsenmaksun vuodelle 2018 säilyttämisen edellisen vuoden tasolla, elikkä 50 eurossa.

Vuoden 2018 vuosikokous päätettiin pitää kesäkuussa Tallinnan Silja Eurooppa laivalla, koska se on osoittautunut suosituimmaksi kokouspaikaksi jäsenten keskuudessa. Marraskuussa 2018 järjestetään jäsenille suosittu kylpylämatka Tallinnaan. Piirikohtaisena tapahtumana järjestetään teatteritapahtuma Lahti-Heinola alueella.

Lisää tietoa yhdistyksemme tulevista tapahtumista Palveluesimies lehdessä ja yhdistyksemme kotisivuilta, osoite netissä: http://www.elisanet.fi/kaupanesimiesveteraanit/



Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018

 Kaupan Esimiesveteraanit ry:n hallitus

Eva Rasi




Jäsenkirje Kaupan Esimiesveteraanit ry:n jäsenille!

Vuosi 2016 alkaa kallistua lopulleen ja on aika suunnata katse tulevaan vuoteen.

Aluksi kuitenkin lyhyt katsaus vuoden 2016 tapahtumiin. Vuosikokous pidettiin kesäkuussa Tallinnan risteilyllä Baltic Queen laivalla, mukana matkalla oli 54 yhdistyksemme jäsentä. Tämänvuotisen virkistysmatkan teimme Tanskan pääkaupunkiin, elokuiseen Kööpenhaminaan. Matka oli onnistunut, ja ehdimme lyhyestä oleskeluajasta huolimatta nähdä paljon Kööpenhaminan nähtävyyksiä. Kesäkaudella järjestimme kaksi piirikohtaista tapahtumaa veteraaneille, Seinäjoella Valtteri Torikan konserttiin ja Tampereella Pyynikin kesäteatteriin. Tulemme jatkamaan ensi vuonnakin piirikohtaisia tapahtumia. Ilmoittelemme näistä tulevista tapahtumista Palveluesimies-lehdessä.

Viime vuosikokouksessa kaavailimme kahta vaihtoehtoa seuraavan vuosikokouksen pitopaikaksi, joko Seinäjoella tai Tallinnan risteilyn yhteydessä laivalla. Järjestelyissä ilmenneiden hankaluuksien johdosta hallitus päätyi järjestämään vuoden 2017 vuosikokouksen elo- syyskuun aikana suositulla Tallinnan laivalla. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan vuoden 2017 kesäkuun Palveluesimies-lehdessä.

Kaupanalan Esimiesliitto KEY:n kanssa tehty Yhteistyösopimus on voimassa vuoden 2017 loppuun saakka, jonka johdosta Kaupan Esimiesveteraanit ry:n jäsenillä on sen myötä Vakuutusyhtiö Turvan kanssa solmittu matkavakuutus voimassa vielä ensi vuoden loppuun saakka. Uudet neuvottelut uudesta Yhteistyösopimuksesta Esimiesliiton kanssa aloitamme ensi vuoden aikana.

Kaupan Esimiesveteraanit ry:n kotisivuilta löytyy paljon tietoa yhdistyksemme toiminnasta. Tutustu kotisivuihimme osoitteessa: www.elisanet.fi/esimiesveteraanit/

Aineistoa kotisivuille voi lähettää osoitteella:teuvo.kailanen@phnet.fi

Hyvää Joulua ja Onnellista alkavaa vuotta 2017!

Kaupan Esimiesveteraanit ry:n hallitus


Toivotan Kaupan Esimiesveteraaneille perheineen

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Jouluterveisin Eva Rasi



HYVÄT ESIMIESVETERAANIT !
Terveisiä Tallinnan risteilyltä 7.-8.6.2016, mukana matkalla oli 54 yhdistyksemme jäsentä. Matkan aluksi 7. kesäkuuta pidettiin Kaupan Esimiesveteraanit ry:n sääntömääräinen
vuosikokous Baltic Queen laivalla.Vuosikokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi edelleen jatkamaan Eva Rasi
ja hallitukseen valittiin 5 varsinaista ja 5 varajäsentä, ja
toiminnantarkastajat.
Varsinaiset jäsenet:           Teuvo Kailanen, Hollola
                                             Hilkka Koivisto-Kokko, Seinäjoki
                                             Veikko Muhos, Petäjävesi
                                             Lahja Nummela, Valkeakoski
                                             Markku Rouhiainen, Lohja

Varajäsenet:                       Tauno Kallio, Asunta
                                             Antti Koivusalo, Seinäjoki
                                             Maija Laapotti, Ylivieska
                                             Risto Lehtinen, Jyväskylä
                                             Marja Mustamäki, Lieto

Toiminnantarkastajat:       Risto Onkila, Palokka
                                             Pirjo Kokkonen, Tampere

Varatoiminnantarkastajat:  Raimo Mustonen, Selki
                                               Aino Lehkonen, Turku
Kiitos kaikille aktiivisesta osanotosta kokoukseen !


Kaupan Esimiesveteraanit ry:n hallitus

SAMA KUVINEEN



2.2015
TIEDOKSI KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry:n JÄSENILLE!
 
  Kaupanalan Esimiesliitto KEY ry on solminut 2-vuotisen matka- ja vapaa-ajan sopimuksen Vakuutusyhtiö Turvan kanssa, vuosiksi 2016-2017. Vakuutuksen piiriin kuuluvat myös Kaupan Esimiesveteraanit ry:n jäsenet. Huomionarvoista on, että matkavakuutus on ulkomaille suuntautuvien matkojen lisäksi voimassa myös vapaa-ajalla tehtävillä kotimaanmatkoilla, jotka ulottuvat vähintään 50 kilometrin etäisyydelle vakuutetun asunnosta.
  Lisää matkavakuutuksesta ja yhdistyksemme taloudesta syyskuun puolella, 1.syyskuuta pidettävän vuosikokouksen jälkeen.

 Kesäisin terveisin Eva Rasi

16.12.2014                Hyvät Veteraaniyhdistyksen jäsenet!

Koska moni veteraani on kysellyt nyt joulukuussa saapumatta jääneen "allakan" perään, on syytä selostaa teille syytä sen pois jäämiseen. Esimiesliitto ei ole enää tilannut ja toimittanut vuoden 2015 KEY-kalenteria kenellekkään jäsenelle - ei Esimiesliiton työssä käyville jäsenilleen kuin veteraani-yhdistyksen jäsenille.
Tiedän, että jäsenemme ovat arvostaneet suuresti KEY-kalenteria sen monipuolisen tietopaketin ansiosta, mutta meidän on vain nyt tyydyttävä tähän Esimiesliiton johdon päätökseen.Toivottavasti löytyy meille jokaiselle joku "korvaava" allakka vuodelle 2015.
Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2015 toivottaen
Eva Rasi


9.6.2014

Kesätervehdys kaikille kotisivujen lukijoille!

Kuluneen kevään aikana on kotisivuillamme useampikin jäsen tuonut esille harmistumistaan, kun ei päässyt osallistumaan Esimiesliiton liittokokousmatkalle, joka järjestettiin tänä vuonna Savonlinnaan.

Olen omasta ja Esimiesveteraanit ry:n hallituksen puolesta pahoillani, ettemme pystyneet järjestämään tämän vuoden vuosikokoustamme Savonlinnaan KEY:n liittokokousmatkan yhteyteen. Syynä oli Esimiesliiton ilmoituksen mukaan majoitustilojen kapasiteetin niukkuus, koska Esimiesliiton liittokokousedustajia oli ilmoittautunut alun perin 163, mikä olisi täyttänyt hotellin, mutta peruutusten jälkeen huhtikuussa määrä oli pudonnut 116 edustajaan. Huhtikuussa, kun tilanne selvisi Esimiesliitossa, oli meillä myöhäistä järjestää vuosikokoustamme enää Savonlinnaan, siksi järjestimme vuosikokouksemme Jyväskylään – missä olikin kiitettävästi kokoukseen osallistujia.

Kotisivumme tarjoavat yhteisen foorumin jäsenillemme kirjoitella asioista ja oivan paikan tuoda mielipiteitään esille jäsenistön tietoon - mutta toivoisin, ettei mentäisi henkilökohtaisuuksiin, nimiä mainiten. On myös muistettava, että yhdistyksemme hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja ovat ne henkilöt, jotka hoitavat yhteyttä Esimiesliiton toiminnanjohtajaan ja muihin toimiston henkilöihin säännöllisesti. Jos me yhdistyksenä ”poltamme sillat” Esimiesliittoon päin ja tulehdutamme välimme Esimiesliiton henkilöiden kanssa, on meidän todella vaikeaa hoitaa yhteisiä asioitamme ja neuvotella uutta Yhteistyösopimusta vuodelle 2016 ja siitä eteenpäin. Täytyy myös muistaa, että kotisivumme ovat netissä kaikkien ”halukkaiden” luettavissa, joten siellä mainitut nimet ja niihin liittyvät asiat tulevat tiedoksi laajalle lukijakunnalle.

Sen verran haluan täsmentää kotisivuillamme esiin tulleita kommentteja ja asioita esimerkiksi ”allakasta”, että se poistuu myös Esimiesliiton jäseniltä, ei yksistään veteraaneilta – koska sitä ei enää paineta eikä tilata koko jäsenistölle. Matkavakuutuksen jatkosta aloitamme neuvottelut ensi syksynä, yritämme saada sen jatkumaan myös veteraanien osalta, jos suinkin on mahdollista.

Lopuksi, elokuussa on jäsenille järjestetty virkistysmatka Vilnaan – kesäkuun Palveluesimies lehdessä on tarkat tiedot matkasta ja matkalle ilmoittautumisesta. Mutta voi ilmoittautua vaikka heti Leenalle liiton toimistoon, puhelin 03 875 8010.

Hyvää ja lämmintä kesää kaikille jäsenillemme toivottaa Eva Rasi


30.4.2014

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry:n sääntömäärinen  VUOSIKOKOUS

pidettiin Hotelli Alexandrassa Jyväskylässä, 11.4.2014 .Kokoukseen osallistui 28 yhdistyksemme jäsentä.
Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Eva Rasi Turusta ja Yhdistyksen hallituksen varsinaisina jäseninä jatkavat:
Hilkka Koivisto-Kokko, Seinäjoki, Markku Kärki, Orivesi, Veikko Muhos, Petäjävesi, Lahja Nummela, Valkeakoski
 ja Markku Rouhiainen, Lohja.
Yhdistyksen hallituksen varajäseninä jatkavat: Tauno Kallio, Asunta, Pirjo Kokkonen, Tampere,
Antti Koivusalo, Seinäjoki, Maija Laapotti, Ylivieska ja Marja-Terttu Mustamäki, Lieto.
Yhdistyksen toiminnantarkastajiksi valittiin:
Risto Onkila, Jyväskylä ja Jaana Kettunen, Sääksjärvi,
varalle valittiin: Raimo Mustonen, Vihti ja Niilo Vilkanen, Raisio.

Seuraavassa Palveluesimieslehdessä (ilmestyy kesäkuun alkupuolella)kerromme elokuun 25.-29.päivä
 järjestettävästä Vilnan matkasta.
Matkan hinta jäsenille ja seuralaisille 170 euroa/henkilö
(normaalihinta 239 euroa)

Kesäisin terveisin Eva Rasi

30.10.2013

Hyvä veteraaniyhdistyksen jäsen!

Vuosi 2013 alkaa olla lopullaan kaikkine iloineen ja murheineen. Yhdistyksemme toiminta jatkuu samalla vakaalla pohjalla kuin tähänkin asti, niin taloudellisti kuin toiminnallisesti. Yhdistyksemme jäsenmäärä on edelleen ollut nousussa ja lähentelee jo 1200 jäsenen rajaa. Jäsenetumme ovat säilyneet ennallaan. Yhdistyksemme jäsenillä on voimassa oleva matkavakuutus vuoden 2015 loppuun saakka.


Kaupan Esimiesveteraanit ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Sokos Hotel Kuusamossa
3.8.2013. Kokoukseen osallistui 32 yhdistyksemme jäsentä.
Vuosikokouksessa valittiin yhdistyksemme hallitukseen seuraavat henkilöt. Puheenjohtajana jatkaa Eva Rasi; Turku. Varsinaisiksi jäseniksi: Markku Kärki, Orivesi, Veikko Muhos, Petäjävesi, Lahja Nummela,
Valkeakoski, Hilkka Koivisto-Kokko, Seinäjoki ja Markku Rouhiainen, Lohja. Varajäseninä jatkavat: Tauno Kallio, Asunta, Antti Koivusalo, Seinäjoki, Pirjo Kokkonen, Tampere, Maija Laapotti, Ylivieska ja Marja Mustamäki, Lieto.

Vuoden 2014 vuosikokous on tarkoitus järjestää Kaupanalan Esimiesliitto KEY ry:n liittokokouksen
yhteydessä 23.-24. toukokuuta Savonlinnassa. Osallistuminen piireittäin on liiton päätöksen mukaisesti neljä veteraania/piiri. Vuosikokousmatkalle ilmoittautumisesta kerromme ensi vuodenalussa Palveluesimies-lehdessä. Suunnitelmissa on lisäksi järjestää virkistysmatka Vilnaan heinä-elokuussa 2014, tarkempi aikataulu selviää vuoden 2014 alkupuolella. Vilnan matkasta ilmoitetaan hyvissä ajoin Palveluesimies-lehdessä.

Lopuksi esitämme jäsenillemme toivomuksen, kertokaa meille, minne haluaisitte seuraavan vuoden
virkistysmatkan suuntautuvan, tai mitä uutta kehitettävää olisi toiminnassamme.

Kaupan Esimiesveteraanit ry:n kotisivut löydät osoitteesta:

http://personal.inet.fi/yhdistys/esimiesveteraanit.

Viestiä meille voitte lähettää: Eva Rasi/ eva.rasi(at)pp2.inet.fi tai puh. 0500-818 597

Lahja Nummela/ lahja.nummela(at)gmail.com tai puh. 0400-304 446
Markku Kärki/ karkima(at)gmail.com tai puh. 0400-238 940

HYVÄÄ JOULUA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!
Toivottaa hallitus

       
                                           Hyvä veteraaniyhdistyksen jäsen!

Vuosi 2012 alkaa kallistua lopulleen ja on aika kääntää katseet tulevaan – eli vuoteen 2013. Kaupan Esimiesveteraanit ry:n toiminta jatkuu ensi vuonnakin taloudellisesti vakaalla pohjalla ja jäsenmäärämme on yltänyt jo yli 1100 jäsenen rajan. Yhdistyksemme jäsenillä on voimassa oleva Yhteistyö- ja matkavakuutussopimus vuoden 2015 loppuun saakka. Muina jäsenetuina jäsenillemme postitetaan edelleen KEY -taskukalenteri monipuolisine tietopaketteineen, samoin Palveluesimieslehti ja KEY :n voimassa olevan jäsenkortin esittämällä on mahdollisuus saada hotelli-, matka-, pankkipalvelu- ja muita KEY :n sopimia alennuksia. Kannattaa myös tiedustella liiton lomaosakkeita liiton toimistolta.
Vuoden 2013 vuosikokous on tarkoitus järjestää Kaupanalan Esimiesliitto KEY ry:n liittokokouksen yhteydessä elokuussa Kuusamossa. Asiasta kerromme tarkemmin alkuvuodesta 2013 ilmestyvässä Palveluesimieslehdessä. Suunnitteilla on myös virkistysmatka Riikaan huhti -toukokuussa 2013. Tästäkin matkasta kerromme tarkemmin alkuvuoden Palveluesimieslehdessä.
Vuosikokouksessa 22.8.2012 valittiin yhdistyksemme hallitukseen seuraavaksi toimintakaudeksi (seuraavaan vuosikokoukseen saakka) seuraavat henkilöt: Puheenjohtajana jatkaa Eva Rasi Turusta. Varsinaiset jäsenet: Markku Kärki Orivesi, Lahja Nummela Valkeakoski, Veikko Muhos Petäjävesi, Risto Jermalainen Muurame ja Marja Malen Turku. Varajäsenet: Tauno Kallio Asunta, Antti Koivusalo Seinäjoki, Pirjo Kokkonen Tampere, Maija Laapotti Ylivieska ja Marja Mustamäki Lieto.
Jotta voimme kehittää yhdistyksemme toimintaa jatkossakin, kartoitamme jäsentemme mielipiteitä toiminnastamme ja mahdollisia kehittämisehdotuksia tällä jäsenkyselyllä.
1) Minkälainen virkistysmatka olisi mielestäsi paras veteraanijäsenille?
2) Millä tavoin yhdistyksen hallitus voisi parantaa yhteydenpitoa jäsenkuntaan?
3) Yhdistyksemme hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Yhdistyksemme hallituksen jäseniä valittaessa on huomioitava kokousmatkojen etäisyydet ja hallituksessa toimimisen edellytykset. Hallituksen toiminnan hyvä sujuminen on kokonaisuuden kannalta tärkeintä. Lisääntyvä yhteistyö Esimiesliiton kanssa on myös tärkeä osa hallituksen toimintaa. Yllämainitut asiat ovat nykyinen tapa toimia. Kerro mitä muuta tai uutta haluaisit hallituksen toimintaan?
4) Muuta kehitettävää yhdistyksemme toiminnassa?
Vastauksia näihin kysymyksiin voitte lähettää s-postilla:Eva Rasi/s-posti: eva.rasi@pp.inet.fi
Lahja Nummela/s-posti: lahja.nummela@gmail.com
Markku Kärki/s-posti: karkima@gmail.com
Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta toivottaa Eva Rasi

                                               Hyvät esimiesveteraanit!

Terveisiä Kaupan Esimiesveteraanit ry:n 30-vuotis juhlaristeilyltä Tallinnaan
22.-23. elokuuta 2012. Mukana oli kuutisenkymmentä yhdistyksemme jäsentä eri puolilta Suomea.
Yhdistyksemme sääntömääräinen vuosikokous pidettiin matkan aikana laivalla,
heti Paltic Brincess-laivan irrottua Helsingin länsisatamasta.Kiitos jokaiselle mukana olleelle vilkaasta ja aktiivisesta keskustelusta vuosikokouksessa sekä muustakin palautteesta yhdistyksemme toiminnan parantamiseksi.
Me hallituksen jäsenet saimme paljon uusia ajatuksia toimintamme kehittämiseen.
Moni mukana ollut esittikin toivomuksena, että voitaisiin järjestää
useammin tällaisia yhteisiä tapaamisia esimerkiksi näin risteilyn merkeissä.
Laitamme "korvan taakse" kaikki ehdotukset ja ideat ja pyrimme ottamaan ne
huomioon toimintamme suunnittelussa.
Yhdistyksemme 30-vuotista taivalta juhlistimme yhteisellä illallisella nauttien
laivan runsaista antimista.
Vuosikokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtana jatkamaan edelleen Eva Rasi ja hallitukseen valittiin 5 varsinaista jäsentä ja 5 varajäsentä:
                Varsinaiset jäsenet: Markku Kärki, Orivesi
                                        Lahja Nummela, Valkeakoski
                                        Veikko Muhos, Petäjävesi
                                        Risto Jermalainen, Muurame
                                        Marja Malen, Turku
                Varajäsenet:      Tauno Kallio, Asunta
                                         Antti Kalliokoski, Seinäjoki
                                         Pirjo Kokkonen, Tampere
                                         Maija Laapotti, Ylivieska
                                         Marja Mustamäki, Lieto

Kuvassa vasemmalta: Maija, Marja, Antti, Veikko, Markku,Tauno, ja edessä Lahja ja Marja
Kuvaajana toimi Eva

Tässä oli näin ensi käden terveiset risteilyltämme, pöytäkirja ilmestyy
kotisivuillemme heti kun sihteeri ehtii sen laatia ja pöytäkirjantarkastajat hyväksyä.
Ps. jos jollakin on matkaan liittyviä valokuvia, pyydän lähettämään Laurille
liitettäväksi kotisivuillemme yhteisten muistojen joukkoon.
Syysterveisin Eva Rasi

Evan Joulutervehdys 2011
3.6.2011
2.12.2010
Saarenmaan matka 2010
Palveluesimieslehti 6/2008
Palveluesimieslehti 2/2009

Palveluesimieslehti 4/2009

ETUSIVULLE