MORO TAMPEREELTA NÄÄS!
MUSIKANTTISETÄ Esa Lehtinen esittelyssä ja valmiina soittokeikoille!
Olen pitkänlinjan musiikin harrastaja. Varttunut, ”nuorekas” aikamies, jonka ”penikkatautivuodet” ovat menneet!
Nykyisin päätoiminen musikantti. Soitan sekä yksin että oman yhtyeeni kanssa tasokasta ja ”kevyttä” tanssi- ja viihdemusiikkia kaikenlaisissa tilaisuuksissa.
Pääsoittimeni on piano/kosketinsoittimet, mutta myös haitarin, viulun, saxofonin, klarinetin, basson ja rumpujen soittaminen onnistuu sekä laulutaitoa löytyy! Osaan myös soittaa puhelimella, mutta ”suunsoittaminen” ei onnistu!
Musiikkini käsittää tavallisen, perinteisen tanssi-, viihde- ja iskelmämusiikin. Perinteiset slow-foxit, valssit, tangot, foxtrotit ja humpat. Nykypäivän menevää suomipoppia, rokkia ja disco–musiikkia unohtamatta, joka onnistuu myös! Tunnetuimmat ulkomaiset tanssi- ja viihdemelodiat ovat myös hallinnassa.
Vahva osaamiseni perustuu pitkäaikaiseen kokemukseen monipuolisissa tanssiyhtyeissä lukuisilla tanssikeikoilla eri puolilla Suomea, myös tunnettujen artistien kanssa. Ensimmäisen lavakeikkani soitin murrosikäisenä Vornan tanssilavalla, Pulkkilan kunnassa, Tico–Tico –yhtyeen ”viuluvirtuoosina”.
Tulen musisoimaan kaikenlaisiin tilaisuuksiin: perhejuhliin, yritystilaisuuksiin, tanssitapahtumiin ym. tilaisuuksiin niin, kuin tilaaja itse haluaa. Yksin tai useamman soittajan voimin, jolloin yhtyeessäni soittavat ammattitaitoiset muusikot ja laulamisen hoitaa asiansa osaava mies- tai naislaulusolisti. Kysy lisää!
Voit ladata biisilistan tästä.
Palaute ja tiedustelu myös tällä lomakkeella.
Lyhyesti siis vielä:
| * Kotipaikka: | Tampere |
| * Musiikki: | Tanssi- viihde- ja iskelmämusiikki |
| * Instrumentti: | Pääsoitin piano / kosketinsoittimet |
| * Keikka-alue: | Koko Suomi |
| * Yhtyeen kokoonpanot: | 1 – 5 soittajan kokoonpanoja |
”On tässä vuoan semmonen Jahvetti, ettei se lämpimässä palellu” (Tatu Pekkarinen)
”Tosi on” (Jaakko Lassila)
Yhteystiedot:
e-mail: ![]()
www: musikanttiseta.riikonen.org
puh. 040 - 5124642 / Esa Lehtinen
Sivua muokattu viimeksi: 21.05.2009