MEDI3 Cardiem August Nights"Ella"

Syntynyt: 6.7.2004

Rotu: Beagle, Rotumääritelmä

Emä: Daragoj Lauren, BaltW-03 EstW-04

Isä: Champhurst Hits The Roof, EstJW-04 FinJW-04

Kasvattaja: Satu Laitinen, Kennel Cardiem

Omistajat: Hanna Smolander ja Aapo Toivola

ELLAN HARRASTUKSET

Ella on meidän perheen ensimmäinen koira. Se alunperin hankittiin oikeastaan vain lenkkikaveriksi/kotikoiraksi. Pentuna Ellalla oli kuitenkin energiaa tuohuta ja vyöhkätä niin paljon, että hakeuduimme heti Ellan saatua rokotukset koirakouluun.

Ella on luonteeltaan hyvin mukavuudenhaluinen. Sateella tai kovalla pakkasella ei olisi mikään pakko päästä lenkille. Beagleksi Ella on kuitenkin todella tottelevainen. Se ei ole koskaan yrittänyt karata vaan pysyttelee vapaanakin lauman läheisyydessä. Ellalle rakkaita asioita on ennenkaikkea se ruoka!!! Oma peti tulee hyvänä kakkosena:) Rodunomaisesti Ella on suhteellisen sosiaallinen. Kaikki karvaiset kaverit ei voita Ellan mielenkiintoa leikkiin asti, mutta kaikkien kanssa se tulee kuitenkin toimeen.

Ella on elämänsä aikana kerennyt (tai joutunut yli-innokkaan omistajansa johdosta) harrastamaan muun muassa tokoa, agilityä, flyballia, näyttelyitä ja koiratanssia. Tällä hetkellä Ellan päälaji on kuitenkin agility. Sitä se rakastaa! Ellan kanssa kisataan MEDI3-luokassa, ja ensimmäinen AVA-serti on jo takataskussa. Agilityn lisäksi olemme jossakin määrin jatkanut tokon harrastamista. Kisaura on silläkin saralla avattu vuonna 2008 ALO II-tuloksella, joten kyllä me I-tulosta vielä joku kaunis päivä lähdetään tavoittelemaan. Näyttelyissäkin on tämä kaunotar menestynyt aika mukavasti, sillä kaksi sertiä on kasassa, ja ei kai kahta ilman kolmatta. Toisin sanoen kyllä meitä vielä näyttelyissäkin näkee.