Elina - ihminen palvelun takana

Valmistuin urheiluhieroja-kurssin kahden parhaan joukossa keväällä 2006 Hieronta-akatemiasta. Vuonna 2013 suorittamani hierojan erikoisammattitutkinnon myötä erikoisosaamistani on nykyään myös urheilijan hieronta, nivelkäsittelyt ja kivun hoito hieronnan menetelmin. Suomessa on kolmisenkymmentä erikoisammattitutkinnon suorittanutta koulutettua hierojaa, joista minä olen yksi. Opiskelu kesti puolitoista vuotta ja kyllä kannatti. Nyt ihmisen anatomian tuntemukseni on ihan aivan eri tasolla ja sen huomaavat myös asiakkaani. Urheilijan hieronnan syventävissä opinnoissa oli mm. valmennusoppia: treenien jaksotusta ja rytmitystä sekä kokonaisrasittavuuden huomioimista; liikuntaravitsemusta eli ateriarytmitystä ja aterioiden sisällön rytmitystä harjoitteluun;  verryttelyn kertausta, miten keho ja mieli herätetään harjoitukseen; lajien riskianalysointia eli mitkä vammat ovat minkäkin lajin ns. tyyppivammoja.

Ammattitaidon ylläpito on koulutettujien hierojien yksi vaatimus, kuten muillakin terveydenhuollon ammattihenkilöillä. Olen vilpittömän kiinnostunut ihmiskehosta ja mielestä, ja aina kun opin niistä uutta jaksan hämmästellä niiden monipuolisuutta ja mahdollisuuksia. Keväällä 2014 kävin raskaushierontakurssin, faskiakäsittelykurssin ja syksyllä 2014 aloitin akupunktiokoulutuksen.

Intialaista päähierontaa opiskelin Arja Hartemon opastuksella ja kaustislaista jäsenkorjausta olen opiskellut Eila Skarpedin johdolla. Koulutetun hierojan ammattitutkinnon suoritin Helsingin sosiaali- ja terveydenalan oppilaitoksessa. Keväällä 2008 osallistuin fysiatrian ylilääkäri Jari Ylisen osteopaattisen mobilisoivan hieronnan kursseille.

Tammikuussa 2009 kävin Turun yliopiston anatomian laitoksella kertaamassa ihmisen anatomiaa kävelevän anatomian käsikirja Mikael Anttisen johdolla. Lisäksi kerrattiin trigger-pistehierontaa ja mobilisointia Väinö Vännin opastuksella. 2010-2016 olen osallistunut Koulutettujen hierojienliiton järjestämille koulutuspäiville. Urheiluhierojien koulutuspäiville olen myös osallistunut säännöllisesti. Näille koulutuspäiville aion osallistua jatkossakin.

Hälytysjärjestelmänä hoitohuoneellani on Hovawart - living security system version 2009 sekä extented version 2014. Vahtikoirat ostin
 -ja sellaiset sain.

Linkkejä

Koulutettujen hierojien liitto ry

Stada hoito-oppaita

Mobilat venyttelyopas

Muhkeat Muskelit -Personal Trainer palveluita

Home-etsivä

Impivaaran Hallit ry

Suomen Hovawart ry

Röykän asukasyhdistys

Minä ja Hemi

Home Palvelut Elina Hyvä tietää

Copyright Elina Airaksinen 2013