Mitä on kauneus? Onko se katoavaista? Vai peräti ikuista? Entä luuraako se katsojan silmissä? Kuka tai mikä määrittelee kulloisetkin kauneusihanteet? Varmaa on, että tarve olla viehättävä on ihmisessä pitkälti biologian sanelemaa. Jotta elämä maapallolla jatkuu, täytyy naaraiden ja koiraiden houkutella toisiaan lähempään kanssakäymiseen. Se on puolestaan tapahtunut erilaisten soidinmenojen avulla ulkoisin mahtimerkein ja tuoksuin houkutellen!

Kauneudenhoitoalaa perinteisesti pidetään pinnallisen ulkoisen kauneuden vaalijana, eikä missään nimessä aivan suotta. Luontaisena vastarannan kiiskenä en kuitenkaan kakistelematta kykene nielemään amerikkalaisvaikutteista Barbie nukke -ihannetta - vaikka Barbieilla mielelläni edelleenkin leikin. Toki uskon vakaasti ulkoiseen hoitoon, enhän voisi toimia työssäni muutoin. Mutta uskon myös ”sisäiseen” hoitoon, jolla en tarkoita pelkästään terveellistä, monipuolista ruokavaliota, riittävää lepoa ja liikuntaa sekä kaikennäköistä tasapainon etsintää, minkä nimeen nykyisin vannotaan.

Kuvaaja Tiina Korhonen

Kuvaaja Tiina Korhonen

Sisäisellä hoidolla tarkoitan erityisesti ITSENSÄ TOTEUTTAMISTA. Siihen haluamme EKO EGOSSA kannustaa kaikkia asiakkaitamme. Ja uskomme, että kaikki hoitomme auttavat siinä. Hetki omaa aikaa, hetki toisen hoidettavana, huolettomana, auttaa syventymään itseensä ja kuulemaan aidosti tärkeitä asioita ja pikku hiljaa kanavoimaan voimavarat haluamiensa asioiden toteuttamiseen. Oman äänen kuuleminen voi olla yllättävän vaikeaa, koska vanhat tai toisten uskomukset usein rajoittavat meitä turhaan. Vanhemmat, sisarukset tai koulukaverit ovat ehkä saaneet meidät uskomaan, että emme osaa sitä tai tätä, ja tässä uskossa sitten kuljemme asiaa koskaan kyseenalaistamatta.

Haluankin kannustaa meitä kaikkia itsensä kuulostelemiseen, vanhojen tottumusten kyseenalaistamiseen ja terveeseen itsekkyyteen! Se, että sallii itselleen, ei ole välttämättä läheisiltä pois, vaan usein juuri päinvastoin! Itseensä tyytyväinen, omia tarpeitaan toteuttava säteilee ja se säteily lämmittää myös muita! Ja paitsi, että olemme parempia puolisoita, vanhempia, ystäviä, työtovereita, tulee meistä myös kauniimpia (oli kauneuden mitta mikä tahansa), sillä Karl Boschin sanoin: ”Ihminen on kauneimmillaan silloin kun hän tekee omintaan.” Täytyykin lopettaa, lähden tästä tanssitunnille…

Elina Taavitsainen

Jukka Petäjän ensimmäinen hoitokäynti

>> Lue lisää

Markku Pätilä kertoo sisustuksesta

>> Lue lisää

Artikkeli Ananda lehdessä

>> Lue tästä (PDF)

Kouvolan sanomien artikkeli luomu-
kosmetiikasta haastateltavana Elina

>> Lue tästä (PDF)

Voice - Elina kertoo kokonaisvaltaisesta ihonhoidosta.

>> Kuuntele tästä