CASTIOG
KASVATTAJASTA JA KASVATTAMISESTA
Varsinainen koiraharrastamiseni alkoi Ronjasta, ensimmäisestä walesinspringerspanielistani, jonka kanssa pääsin ensimmäisiä kertoja tutustumaan koiramaailmaan monelta eri kantilta, erilaisista harrastuksista aina kasvattamiseen saakka. Ronjan ollessa minulla sijoituksessa ja sen synnyttäessä pentueensa luonani, pääsin tutustumaan myös pentueen kasvattamiseen ja synnytyksen hoitamiseen varsin konkreettisesti. Ajatus omasta kennelnimestä alkoi vähitellen kypsyä kun Oona, Ronjan tytär, alkoi osoittaa lupaavia taipumuksia harrastus- ja käyttökoirana. Olin jo siihen mennessä osallistunut lukuisiin erilaisiin kasvatukseen ja koulutukseen sekä koirien psykologiaan liittyviin kursseihin, sekä tutustunut useisiin aiheita käsitteleviin kirjoihin. Viimeinkin ajatusta tarpeeksi kypsyteltyäni, syksyllä 2002 suoritin kasvattajan peruskurssin, ja keväällä 2003 syntyikin ensimmäinen Castiog-pentue.
Harrastaminen syventyi syvenemistään, ja pian huomasinkin istuvani rodun jalostustoimikunnassa, taipumuskoetoimikunnassa ja toimivani rodun pentuvälittäjänä. Mukaan tulivat myös koetoimitsija 1 ja SPME sekä SPA -koetoimitsijapätevyydet, ja niiden myötä olenkin ollut joko vastaavana koetoimitsijana tai mukana järjestämässä useampia metsästys- ja taipumuskokeita. Springerspanielit ry:n alettua edesauttamaan MH:n rantauttamista suomeen, alkoi siinä mukana toimiminen erityisesti kiinnostaa. Etenkin kun olin tähän mennessä saanut elää jo kolmen, erittäin erilaisen walesiluonteen kanssa, tuntui MH sopivalta tavalta testata walesinspringerspanieleiden luonteen ominaisuuksia. Toimittuani yhdistyksen epävirallisissa luonnekuvauksissa paitsi C ja B-tason toimitsijana, sekä myös kuvauksenohjaajana, suoritinkin keväällä 2009 kennelliiton virallisen B-toimitsijakurssin ja 2010 sain virallisen A-toimitsijakortin. Toiveissa olisi pätevöityä tulevaisuudessa aina luonnekuvaajaksi saakka.
Olen harrastanut ja harrastan koirieni kanssa hieman kaikenlaista. Tilanteesta ja koirasta riippuen tottelevaisuutta, agilityä, näyttelyitä silloin tällöin, myös spanielin metsästyskäyttö ja metsästyskokeet lajina ovat myös lähellä sydäntä. Walesinspringerspanielien monipuolisuudessa viehättää mm. juuri se että siitä on niin moneen. Mikä parasta, samat ominaisuudet, jotka tekevät siitä hyvän metsästyskoiran, tekevät siitä samalla myös hyvän harrastus- ja kotikoiran aktiiviselle henkilölle tai perheelle. Kaikilla metsästyskoiraroduilla ei tällaista etua ole. Metsästykseen koulutettavan spanielin tulee omata hyvät hermot, koulutettavuutta (miellyttämishalua), toimintakykyä... kaikkea mitä toivotaan yleensä miltä tahansa harrastuskoiralta. Koiralle kuin koiralle on opetettava lähes samat perusasiat oli käyttötarkoitus loppuen lopuksi sitten mikä tahansa. Spanieli joka toimii metsällä on hallittava ja hyvin koulutusta vastaanottava, ja mikä parasta se on tätä myös muualla.
Luonteenpiirteet joita toivon kasvateilleni erityisesti, ovat yhteistyökykyyn ja hallittavuuteen tarvittavia luonteenpiirteitä kuten; miellyttämishalu, halu touhuta ihmisen kanssa (leikkisyys), helppo motivoitavuus, kontaktihalukkuutta, kykyä omaksua uusia asioita, kykyä rentoutua ja palautua hankalistakin asioista sekä tasapainoisuutta. Tärkeä on myös halu tavaroiden ja esineiden kantamiseen.(myöh. mahdollisesti riistaa). Paitsi että toivon vanhemmista löytyvän näitä piirteitä, niitä lähdetään myös vahvistamaan jo pentulaatikossa. Tästä voit lukea lisää pennut-sivulta
Yhteenvetona sanottakoon, että kasvattaminen, varsinkin jos siihen haluaa edes jotakin ajatusta, on kieltämättä melko haastavaa. On ajateltava luonnetta (käyttöominaisuudet, temperamentti...), terveyttä, yksilön ja rodun elinvoimaisuutta ja kaikkien summaa. Lisäksi olisi toivottavaa, että pennut viimeistään aikuisina, olisivat tunnistettavissa tietyn rotuisiksi rakenteeltaan ja ulkonäöltään, sekä että rakenne olisi myös toimiva ja terve. Kun listaan vielä lisää ne omat tavoitteet, on viimeistään silloin selvää, että kaikkea ei voi saada, ainakaan kerralla. On vain löydettävä se kultainen keskitie ja tehtävä sellaisia yhdistelmiä jotka omasta mielestä ja kokemuksen sekä erilaisten mitattavien arviointien valossa vaikuttavat hyviltä, pitäen kuitenkin kirkkaana mielessään omat tavoitteensa. Täydellistä koiraa ei olekaan, mutta tavoitetta ei tule unohtaa. Tuloksia ei myöskään tule hetkessä, eikä varsinkaan yhdessä ainoassa ja ensimmäisessä pentueessa. Lisäksi tulokseen vaikuttavat vielä sattuma ja se kuinka geenit (piilevät ja näkyvät) kuhunkin tulevaan yksilöön "päättävät" sijoittua, sekä se ympäristö jossa pentu kasvaa aikuiseksi koiraksi.
KOIRATAUSTAA
Tieni näiden punavalkoisten luppakorvien maailmaan alkoi oikeastaan jo hyvin varhain, kuluttaessani pikkutyttönä vanhempieni ainokaista koirakirjaa kannesta kanteen, selailuni päätyi aina tuohon kauniiseen ruskeavalkoiseen koiraan. Silloin jo päätin mielessäni, että joku päivä minäkin omistan tuollaisen.
Ensimmäinen koiramme, josta minulla on muitakin muistikuvia, kuin naamani päällä heiluva karvainen häntä (joka kuului vanhempieni pienimünsterinseisoja Kirrelle), oli cavalier king charlesinspanieli Muru. Muru oli vahinkopentueesta, eikä ollut virallisessa rekisterissä, eli sitä ei koskaan käytetty näyttelyissä tai kokeissa. Muru eli täysin kotikoirana ja kuoli 9 vuotiaana kohtutulehdukseen, jota ei voitu leikata sydänvian takia. Noin vuosi Murun jälkeen sain Hippu-kissan, joka kulki mukanani hihnassa, kuin koira konsanaan kaikkialle. Valitettavasti ärhäkkä kissaflunssa, rokotteesta huolimatta, päätti tämänkin pienen ystäväni matkan aivan liian aikaisin. Mukaan mahtui myös useita pienempiä lemmikkieläimiä, mutta koira veti kuitenkin sen pisimmän korren lopulta.
1995 oli vuosi, jolloin pitkäaikainen unelmani toteutui ja vankkumaton vanhempien väsytystyö viimein tuotti tulosta. Sain viimein luvan koiraan, johtuen ehä myös siitä, että vanhempani saivat tarpeekseen. Kovilla ehdoilla. Isäni, joka on aina ollut metsästyksen ja eräilyn ja erityisesti yksinkertaisuuden ja helppouden harras ystävä, laati seuraavanlaisen vaatimulistan. Koiran tulisi soveltua metsästykseen, se ei saanut maksaa liikaa, sen piti olla kuitenkin terve ja rotukoira, eikä se saanut olla liian iso... Ehkä hän laski erehdyksessä sen varaan, ettei yhtälöä saisi millään kasaan, saaden kuitenkin pian huomata, että tyttärensä oli jo askeleen edellä. Muutaman kuukauden kuluttua meille saapuikin sitten Ronja, Esmari Rosalin, SIJOITUKSEEN Somerolta Marjo-Riitta Rantasen Esmari -kennelistä.
Ronjan kanssa tutustuimme koiranäyttelyiden ja erilaisten koiraharrastusten ihmeelliseen maailmaan, ja niin se vain vei mukanaan. Tuo koira avasi minulle valtavan määrän ovia ja tutustutti minut mitä vaihtelevampiin ja monipuolisempiin harrastuksiin ja ihmisiin. Yhdessä opettelimme kaiken kantapään kautta, ja loppuen lopuksi pärjäsimme aika hyvin, vaikka välillä Ronja saikin tempauksillaan minut kihisemään kiukusta ja turhautumisesta, se sai minut niin monta kertaa useammin nauramaan katketakseni. Näyttelyissä Ronjasta tuli muotovalio ja sen tittelin kruunasi taipumuskoe, josta Ronja sai lisäksi kiertopalkinnon. Se oli iso juttu meille silloin. Ronja kuitenkin poistui äkillisesti joukostamme joulukuussa 2003, pahanlaatuisen kasvaimen vuoksi.
Sijoituksessa ollessaan Ronja pyöräytti maailmaan 7 walesipalleroa. Näistä Pennuista itselleni jäi Oona, Esmari Secret Dream. Oona oli pieni "symbioottini", koira jonka kanssa kemia pelasi ihan uskomattoman hyvin. Oonan kanssa aloitimme tutustumisen spanielimetsästyksen ja metsästyskokeiden ihmeelliseen maailmaan ja se vei meidät aina SM-kisoihin asti kahdeksannelle sijalle. Oona saavutti tällä tiellä SPME VOI1 palkinnon, myös sen jälkeläinen Alli, Castiog Adara, on palkittu lajin kokeissa. Tokoakin kokeilimme kertaalleen alokasluokassa, mutta vaikka muuten agility ja toko harrastuksiimme kuuluivatkin, oli metsästys se ehdoton yhteinen juttumme. Oona jätti minuun lähtemättömän jäljen, ja se näytti minulle mitä hakea ja etsiä tulevista koiristani. On hienoa seurata koiraa siinä työssään mihin se on jalostettu ja kun se siinä toimii. Vasta viimeisessä kokeessaan, joka oli SM-koe Raahessa, Oona oivalsi, että näitähän (nuoria fasaaneja, jotka eivät tienneet siipiensä tarkoitusta.) saa kiinni ilmankin ja osoitti, että noudossa ei ainakaan ollut puutteita, jostain syystä kuulossa alkoi olla ;D. Suureksi surukseni Oonalta löydettiin keväällä 2008 suolistosta paha lymfooma ja yhteinen tiemme päättyi lyhyen taistelun jälkeen.
Jokunen kuukausi Ronjan jälkeen tuli tunne, että on aivan liian tyhjää, helppoa, yksinkertaista ja järkevää elää vain yhden koiran kanssa. Pentu oli saatava taloon. Niinpä alkoi etsintä, joka laajeni aina Ruotsin puolelle asti. Täällä varauksia oli paristakin pentueesta, joista molemmista syntyi uroksia. Toisessa näistä kenneleistä oli kuitenkin samaan aikaan tulossa pentue, mielestäni myöskin ihan kiinnostavista vanhemmista, joten siihen sitten lopulta tein varauksen narttupennusta. Ja niin meille tuli Peppi, Smörsoppens skogsstjärna. Pepin kanssa aloitimme Agilityn ja sen kanssa tuli muutaman näyttelyn jälkeen käytyä vielä taipumuskokeessa ja MH-luonnekuvauksessa, jotka menivät leikiten tältä vauhtipirkolta.
Rico onkin sitten "pimeä puoleni", jotain josta olin salaa haaveillut jo useamman vuoden, ja jotain johon ei tarvitsisi asettaa mitään jalostuksellisia tai muita suuria suunnitelmia ja tavoitteita. Niinpä heinäkuussa 2008 meille saapui Rico, kastroitu hauska rescuevinttikoirapoika suoraan Espanjasta. Rico on osoittautunut varsinaiseksi Peter Paniksi/Vaahteranmäen Eemeliksi, suuremmaksi persoonaksi jota olisin koskaan edes voinut osata odottaa vinttikoirasta. Paitsi että Ricon kautta olen päässyt tutustumaan vinttikoiriin ja niiden individualistiseen maailmaan, Rico omalta osaltaan muistuttaa siitä, että jokaisella syntyvällä pennulla pitää olla jokin tarkoitus, niitä ei tule syntyä vain siksi, että niillä ainoastaan lisätään koiramäärää.
Syksyllä 2009, monen onnenkantamoisen kautta minulle tuli suorastaan tarjottimella tilaisuus saada itselleni Oonan veljen (Esmari Sweet Casanovan) tytär Sofi (Castiog ExAnimo), jonka emästä(Sparklecreaks Hurricane) pidän myös valtavasti ja jota olen saanut seurata lähes koko sen elämän. Sofin kohdalla en voi muuta sanoa, että sain mitä tilasin ja halusin, enkä hetkeäkään ole katunut.
Kennelnimi Castiog on Kymrin, eli Walesin kelttiläisperuista kieltä ja tarkoittaa kuvainnollisesti samaa kuin "Hat full of tricks".