Etusivu

Esittely

Kissat

Pentueet

Pennut

Kuvia

Uutisia

Lisää uutisia

Blogi

 
 

Hääreissulla Ruotsissa

 

Kun eurooppalaisneitini Silmu (CH Pikku-Piun Gilda) lopulta kahden vuoden odottelun jälkeen syntyi, olin suunnattoman onnellinen. Halusin ruskeatabbyn naaraan ja lopulta sellaisen myös sain. Silmu on pienestä pitäen ollut kiltti ja iloinen, näyttelyissäkin on tuomareilla ollut kaunista sanottavaa, mutta temperamenttia riittää myös, olisiko Mörkö-mummon peruja. Sukutauluihin tarkemmin perehdyttyäni en enää ollutkaan aivan yhtä onnellinen, sillä Silmun taustalta löytyy useita kissoja, joita on paljon käytetty eurooppalaiskasvatuksessa, joten partnerin löytäminen ei olisikaan ihan helppoa.

Partnerin ominaisuuksista ensimmäiseksi alkoi muodostua vieras linja, joka toisi uutta verta suomalaiskasvatukseen. Silmun turkki on hieman pitkä, kuvio on suttuinen ja pohjavärikin voisi olla lämpimämpi, joten seuraava vaatimus oli lyhyt, tiheä turkki ja hyvä kuvio. Viimeisenä toivomuslistalla oli ruskeatabby väri, jonka kyllä ennemminkin koin haaveeksi, ruskeatabbykolleja kun ei juuri tuntunut Suomessa olevan. Eksyin katselemaan Ruotsin eurooppalaisyhdistyksen kotisivulta siitosuroksia ja sieltä löytyi nuori uros, joka täytti kaikki toiveeni, Hafvets Qvarn Dexter. Otin sähköpostitse yhteyttä Dexterin omistajaan Aurora Hafströmiin, joka näytti vihreää valoa. Silmu sai siis ensimmäisen rabiesrokotuksen elokuussa ja, koska Ruotsin Jordbruksministeriet suositteli tehostetta alle vuoden ikäiselle kissalle, tehosteen syyskuussa. Sitten alettiin odottaa 120 päivän kulumista verikokeen ottamista varten, sillä välillä sitten otettiin muita verikokeita ja sienitesti. Kun aika oli kulumassa loppuun, Auroralta tuli tieto Dexterin leikkaamisesta ja se oli valtava pettymys. Aurora oli avulias ja lähetti minulle tietoa muista ruotsalaisista ruskeatabbykolleista, mutta lähes kaikkien takaa löytyi hopeaa ja yhden kauniin kollin emo oli astutettu omalla isällään, joten siinä oli minulle vähän turhan tuhti annos sukusiitosta. Yksi jäi jäljelle, Dexterin isä EC Finnvedens Tokai. Laitoin Tokain omistajille sähköpostia tammikuussa, mutta vastausta ei kuulunut. Yritin uudelleen helmikuussa, mutta edelleenkään en saanut vastausta. Tässä vaiheessa Aurora soitti Tokain omistajille ja kävi ilmi, että kumpikaan viesti ei ollut mennyt perille. Kolmas viesti, tällä kertaa uuteen osoitteeseen, meni perille ja vastaus tuli saman tien, Eva ja Weine toivottivat meidät tervetulleiksi. 

Koska ruotsalaisilla ei ole tapana testata kissojaan, testit piti ottaa keskusteluissa esille. Eva ja Weine suostuivat testaamaan Tokain, mutta vasta tulosten valmistuttua kävi selväksi, että naaraan omistaja maksaa myös kollin testit, koska on ne halunnut tehtäviksi. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut yli puoli vuotta ja rahaa varsin kiitettävästi ja vielä oli edessä matka ja astutusmaksut sekä oleskelu Ruotsissa, joten kalliiksi oli pentue käymässä. Silmu onneksi helpotti osaltaan tilannetta juoksemalla joka toinen viikko, enää piti löytää molemmille osapuolille sopiva ajankohta häiden viettoon.

Tokai oli vuonna 2005 Ruotsin parhaiten menestynyt eurooppalaisuros ja näyttelyura jatkuu entistä komeammin. Vuonna 2006 se on ollut BIS jo kaksi kertaa ja se oli myös ilmoitettu näyttelyihin pitkin kevättä niin, että Silmun kiimat tuntuivat kerran toisensa jälkeen osuvan Tokain näyttelyiden kanssa päällekkäin. Lopulta kuitenkin toukokuun 13. päivän näyttely jäi väliin, koska se oli tullut täyteen eikä Tokai mahtunut mukaan. Silmu aloitti kiiman saman viikon keskiviikkona ja ensimmäisen merkin nähtyäni soitin laivayhtiöön ja varasin meille matkan seuraavaksi päiväksi. Lentäminen olisi ollut nopeampi vaihtoehto, mutta olin saanut työkaveriltani lahjakortin, jolla sai reittimatkan punaiselle laivalle arkipäivisin, ja ilmainen matka oli niin suuri säästö, että laivalla lähdettiin. Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, Tokain omistajat olivat lähdössä seuraavalla viikolla lomalle Pariisiin, joten kissaa ei voisi kollin luo pitkäksi aikaa jättää vaan homman olisi syytä hoitua nopeasti. 

Laivalla Silmu tutki hytin nopeasti ja asettui sitten vartiointitehtäviin. Ulkoa käytävältä kuului kaikenlaista hälyä, jota piti tarkkaan kuunnella ja välillä vähän murista. Yöllä valvottiin sitten molemmat, kun suomalainen miesporukka alkoi huutaa laivan hyttikäytävällä kello kolmen jälkeen. Silmu ei ole koskaan matkan aikana tehnyt tarpeitaan ja sama tyyli jatkui nytkin, hiekkalaatikko pysyi koskemattomana. Ruoka ja juoma sentään maistuivat.

Aamulla olimme Tukholmassa ja olin suunnitellut meidän jatkavan matkaa klo 11.20 lähtevällä junalla Värnamohon. Tullissa kävelin punaiselle linjalle. Kaikki ovet olivat kiinni ja valot sammutettuina. Seisoskelin aikani odottamassa tullitarkastusta, sitten koputtelin molemmille oville, mutta ketään ei näkynyt. Lopulta kävelin vain maihin kissan kanssa ja ihmettelin ruotsalaisten tiukkoja maahantuontisääntöjä, joita ei sitten kuitenkaan tuon tarkemmin valvota.

Rautatieasemalla odotti ikävä yllätys: sekä klo 11.20 lähtevä juna että myös seuraava olivat täynnä. Keräsin tavarani ja palasin takaisin hallin toiseen päähän kaukoliikenteen bussien lipunmyyntiin. Bussimatka Värnamohon olisi kestänyt yli 7 tuntia ja pikavuoro Jönköpingiin reilut kolme, mutta lipunmyynti ei osannut kertoa, miten Jönköpingistä pääsee jatkamaan Värnamohon, joten bussivaihtoehto ei tullut kysymykseen. Ja taas tavarat kasaan ja takaisin junalippua ostamaan. Lopulta saimme paikan pikajunaan, jolla matkustimme Skövdeen. Siellä vaihdoimme tunnin odotuksen jälkeen paikallisjunaan, jolla matkustimme Jönköpingiin ja sieltä jatkoimme bussilla Värnamohon. Olimme perillä reilut kolme tuntia suunniteltua myöhemmin ja pieni Silmu-parka oli aivan ryytynyt matkustamiseen. 

Kun pääsimme Evan ja Weinen luo, Silmussa ei näkynyt kiiman merkkiäkään ja pelkäsin jo, että  olin tehnyt hukkareissun. Tokai oli kuitenkin kovasti kiinnostunut Silmusta ja kaikesta murinasta ja läimäyttelystä huolimatta jaksoi lirkutella ja kujerrella Silmulle taukoamatta. Lauantaina ei vielä näkynyt edistymisen merkkejä ja siirsin paluumatkan sunnuntailta maanantaille, näin kissoilla olisi yksi ylimääräinen päivä käytettävissään. Seuraavana yönä havahduin katsomaan kelloa ja näin lattialla oudon mytyn, joka osoittautui tarkemmin katsoessa kaksikerroksiseksi kissaksi; Silmu oli lopulta antanut periksi komean hurmurin kosiskelulle ja riemastunut omistaja sai hillitä iloaan ettei talonväki olisi herännyt. Ennen kuin sain uudelleen unenpäästä kiinni, kissat parittelivat vielä toisen kerran, joten luultavasti sama meno on jatkunut myös niiden ollessa kahden huoneessa. Tokai jaksoi olla kiinnostunut vielä seuraavana päivänä, mutta iltapäivällä se pyrki ensimmäisen kerran pois huoneesta, halusi ymmärrettävästi hetken levätä lähes kahden vuorokauden yhtämittaisen kosiskelun jälkeen. Tässä vaiheessa se malttoi tehdä lähempää tuttavuutta myös minun kanssani. Tokailla on hauska tapa seurustella, se makaa selällään, ottaa etutassuillaan kiinni silittävästä kädestä ja vetää sen naamansa päälle, makaa sitten käsi naaman peittona selällään kehräten vaikka kuinka kauan. Evalla ja Weinellä on myös kolme kastraattikollia, Finnvedens Peace EUR a 22, Marsupilami's Lemon Shot BRI e 03 sekä Tokain äidinisä, EC Finnvedens Rolex EUR n 22. Kaikki kastraatit ovat 8-vuotiaita ja valtavan suuria. Rolex on hirvittävän lihavassa kunnossa, mutta sen kuvio on kaunis ja pää mielestäni kauniimpi kuin Tokailla. 

silmu ja tokai

Maanantaiaamuna nousimme sitten junaan Värnamon asemalla ja läksimme kotia kohti. Tulomatkan seikkailusta viisastuneena ostin lipun netin kautta ja hyvä niin, sillä taas oli pikajuna lähes viimeistä paikka myöten täynnä keskellä arkipäivää. Nyt selvisimme yhdellä vaihdolla Alvestassa ja Tukholmaan saavuttuamme ehdimme asemalla tavata vielä Tukholmassa asuvan tätini ennen laivan lähtöä. Silmu tuntui tietävän, että kotiin ollaan menossa tai sitten se oli vielä pökerryksissä poikaystävänsä käsittelyn jäljiltä, sillä ruoka maistui hyvin ja nyt neiti asioi myös hiekkalaatikolla. Molemmat olimme väsyneitä ja nukuimme sikeästi vierekkäin koko yön piittamatta laivayhtiön säännöstä, jonka mukaan lemmikit eivät saa oleskella sängyssä. Aamulla Helsingissä yritin taas tarjota kissaa punaiselle linjalle, mutta tässäkään tullissa ei ollut ketään paikalla.

Tätä kirjoittaessani matkasta on kulunut vasta muutama päivä eikä vielä ole tietoa tiineydestä. Jännittävä odottelu alkaa ja pentujen on laskettu syntyvän keskellä heinäkuuta. Kaikkiaan reissusta jäi hyvä mieli, Värnamo oli kaunis kaupunki ja kaikki tapaamani ruotsalaiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Suomi oli kuitenkin heille yllättävänkin eksoottinen maa, eräs Evan ja Weinen sukulaisrouva nimittäin kysyi minulta aivan tosissaan päivällispöydässä jälkiruuan ääressä onko Suomessa mustikoita!

Artikkeli on julkaistu aiemmin Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n jäsenlehden Serryn numerossa 2/2006. 


 

Yhteystiedot:
Tarja-Leena Sillasto
Helsinki
puh. 050-586 5410
sähköposti