|
Niin
vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun, suuren, valtavan,
sisintämme kalvavan.
On poissa katse tummien silmien,
ja haukku - sitä kuule en.
Vaan jokainen kaunis muisto,
hetki täynnä elämää,
kun näitä muistelen - en koskaan yksin jää.
Jäivät jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Ja ne repaleiset takinvuoret,
kaikki ne revityt lelut, puunkuoret...
Vaan jokainen karva, tahra tai parsittu paita,
Jokainen on yksi kaunis muisto,
hetki täynnä elämää,
niitä muistellen en koskaan yksin jää.
|