KARNEVAALEILLA MUKANA
Pirkkalan kunta Rakennustoimisto T10 Pirkkalainen Pirkkalan taksit Palkintotehdas

JÄRJESTÄÄ
Audiomies Riemurinne Milla Makia



LIPUT JA KARNEVAALI-INFO

Yhden päivän lippu 15 EUR
Kahden päivän lippu 25 EUR

LIPUT
Lipunmyynti sijaitsee anniskelualueen ulkopuolella aivan sisääntulon edessä. Rannekkeita voi ostaa teltan aukiollessa molemmille päiville. Maksuvälineenä käy käteinen ja yleisimmät kortit. Kyseisen päivän rannekeen tulee olla ranteessa ja ehjä, jolloin alueelta voi poistua ja palata oman aikataulun mukaisesti.

Ennakkomyynti käynnissä ravintola Milla Makiassa!

ALUE
Tapahtumatelttaan kulku tapahtuu torin luoteisnurkasta eli Milla Makian suunnasta. Koko aidattu alue on anniskelualuetta, eli käytössä on teltan lisäksi mukavasti terassitilaa.

ANNISKELU
Teltassa on A-oikeudet. Myös korttimaksu. HUOM! Käyttämällä käteistä pääset nopeiten!

IKÄRAJAT
Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. Portsarit kurkkaa portilla tarvittaessa henkilötodistukset.

KIELLETYT TAVARAT
Alueelle ei saa tietenkään tuoda omia alkoholijuomia. Myös muut tavanomaisesti kielletyt asiat kuten huumausaineet tai kaikenmaailman aseet ja muut typeryydet ovat kiellettyjä. Portsarit voivat tehdä henkilötarkastuksia tämänkin asian suhteen.

WC:T
Torin eteläpäädyssä on vessoja ja pisoaareja. Käytössä ovat myös Milla Makian vessat.

TUPAKOINTI
Tupakointi tapahtuu vähemmän yllättävästi terassin puolella, sille merkityllä alueella.

ILLAN PÄÄTÖKSET
Valomerkki tulee 01.30 ja teltta pistetään säppiin klo 02.





TARKEMPI OHJELMAKUVAUS

BABLO & LOS PANOS (Pe klo 22.30)
Jumankauta, kun alkaa aina tehdä mieli ruisleipää kun Bablosta tulee puhe. Tämä korskeaääninen reissumies on viihtynyt musiikin parissa jo kolmisenkymmentä vuotta ja leiponut matkan varrella seitsemän levyllistä musiikkia omin päin ja yhden Kultakurkut-superkokoonpanon kanssa.

Pirkkalaan Bablo tulee uuden Los Panos -yhtyeensä kanssa, jolloin upeiden kappaleiden sävyt saavat aina vain lisää väriä. Odotukset ovat kovat, kun yhtye esittää Bablon voimakkaimmat omat kappaleet ja luontevimmat lainateokset. Tulee jo etukäteen hyvä mieli!

Tämä jos mikä on AOR:ää eli rokkia aikuiseen makuun!



LEEWINGS (La klo 22.30)
Saatatte tietää jonkun Leevi and the Leavingsin kappaleen..? LeeWings tietää ne myös! Viime vuonna jo 20-vuotista keikkataivaltaan juhlinut yhtye esittelee suomalaisen rocklyriikan kirkkaimpia jalokiviä isällisellä ja rakastavalla otteella.

Hyvällä tatsilla nykypäivään sovitetut kappaleet pistävät jalat automaattisesti töpöttämään tahtia ja laulamaan bändin mukana. Pidä siis huoli ettei suusi ole suosikkibiisin tullessa täynnä kaljaa!

Pojat tanssimaan!

LeeWingsin keikan tarjoaa Pirkkalan kunta.




CRYOUT CHOIR (Pe klo 20.30)
Mestarilaulaja Caprin johtaman kuoron ohjelmisto koostuu vähän vähemmän klassisesta materiaalista. Tarjolla siis ilmavia kuoroversioita hyväksi todetuista pop- ja rockbiiseistä!

EKKU KIVISTÖN PIRKKALA-TIETOKILPAILU (La klo 20.30)
Tavaksi muodostuva, tietokilpailumoguli Ekku Kivistön vetämä Pirkkala-aiheinen tietovisailu 4-6 hengen joukkueille. Voittajatiimi palkitaan mm. Pirkkala-seuran lahjatavaroilla! Ilmoittautuminen paikan päällä.

Ekun Pirkkala-visan tarjoaa Taksi Tampere.

KARAOKEJÄBÄN KARAOKE (Pe & la klo 18-20)
Itsensä jo tutuksi tehneen Karaokejäbän kansiot otetaan taas käyttöön! Bändiäänentoiston läpi ei ihan joka viikonloppu pääsekään vetämään, joten tämä kannattaa kokeilla.

Perjantaina laulajien keskuudesta valitaan vaikuttava esiintyjä, joka palkitaan kahdella lauantain pääsylipulla. Lauantaina puolestaan etsitään taas Pirkkalan karaokepäällikköä oikein palkinnon kera!

Voittajan pokaalin toimittaa Palkintotehdas.






WAS? MITKÄ IHMEEN KARNEVAALIT?

Pirkkalan karnevaalit ovat olleet aina hyvin paikallinen juhla (nokialaisetkin on ihan jees!). Ei varsinaisesti mikään elonkerjuujuhla, mutta jotain sinne päin. Koulujen ja töiden arki on nytkähtänyt juuri liikkeelle ja kesä alkaa pikkuhiljaa väistyä syksyn tieltä. Vielä Pirkkalassa kuitenkin pidetään viimeiset kesähulinat oman kylän porukalla. Vähän kuin yhden kunnan vuosittainen luokkatapaaminen!

Pirkkalan karnevaalien juuret ovat 90-luvun alussa ja sieltä asti on kantanut muutama oleellinen piirre näissä juhlissa: elävä musiikki, rutkasti kylänmiehiä leppoisassa ilmapiirissä ja suun mukaiset tuopposet!

Lämpimästi pämpimästi tervetuloa!
- Arto Järvinen, Louksusta

Yhteys: audiomies@audiomies.com tai Facebook.






HOMMIIN KARNEVAALEILLE?

Karnevaaleilla on todella vankka talkoopohja. Työmyyriä tarvitaan joka vuosi teltan pystyttämiseen ja purkamiseen, Street teamiin, järjestyksenvalvontaan, lipunmyyntiin ja yövahdeiksi. Talkoolaisille on mm. ilmainen sisäänpääsy ja muutenkin ollaan yritetty huolehtia siitä ettei tulisi jano tai nälkä. Joistain hommista saa vähän palkkaakin itselle ja kaverille tai yhdistykselle! Kysy ihmeessä lisää.


:)