RUOKARESEPTEJÄ
(Päivitetty 13.1.2012)

Riistapyörykät: 1 dl korppujauhetta tai 4 viipaletta paahtoleipää, 1 sipuli, 2 akosipulin kynttä, 2 dl vettä, lihaliemikuutio, suolaa, jauhettua valkopippuria, jauhettua maustepippuria, 1 kg jauhettua hirvenlihaa, 250 g jauhettua porsaanlihaa, 2 munaa. Silppua sipulit ja kuullota ne rasvassa. Lisää joukkoon lihaliemikuutio ja vesi. Kaada sipuliliemi korppujauheeseen tai murusteltujen leipäpalojen päälle. Lisää mausteet ja liha sekä munat ja sekoita aineksista tasainen taikina. Muovaa taikina lihapyöryköiksi leivinpaperilla peitetylle uunipannulle. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

KIINANKAALISALATTI

4 d l suikaloitua kiinankaalia

1 dl raastettua kukkakaalia

Pala purjoa suikaleina

2 nippua persiljaa

maustesuolaa

Salaatin kastike:1/2 dl kasvisöljyä

1 rkl sitruunan mehua

1/2 tl herbamare suolaa

yrttimausteita,

Sekoitetaan kaikki ainekset yhteen.

PIIRAKKA (Uunipellillinen)

Vehnäjauhoja 5 kupillista

Sokeria 2 kupillista

Piimää 3 kupillista

Voisulaa 1 kupillista

Ruokasoodaa 1,5 teelusikallista

Vaniljasokeria 1 teelusikallinen

Päälle marjoja, hilloa tms.

Kuivat aineet sekoitetaan ja lisätään piimä ja voisula.

Uunin lämpötila 225 astetta 20 – 25 min.

 

 TAKAISIN