Tarinoita meriltä

 
     
 
  • Raisio – Kielin kanava 17.7. – 28.7.2004 (päivitetty 29.7.2004)
  • Elbe – Helgoland – Ramsgate 29.7. – 2.8.2004 (päivitetty 3.8.2004)
  • Southampton- Dartmouth/Englanti – Camaret sur Mer/Ranska – Biskaja – La Coruna/Espanja 3.8. – 17.8.2004 (päivitetty 3.8.2004)
  • La Coruna/Espanja – Lexas/Portugal- Sangenjo – Figueira de Foz – Lissabon 17.8. - 24.8.2004 (päivitetty 7.9.2004)
  • Lissabon – Sines – Madeira 24.8. – 4.9.04 (päivitetty 7.9.2004)
  • Miesväen kommentteja 1.9.2004 (päivitetty 7.9.2004)
  • Madeira – Gran Canaria/Las Palmas 4.9. – 10.9.04 (päivitetty 21.9.2004)
  • Terveystilanne Arurulla 15.9.2004 (päivitetty 21.9.2004)
  • Oleilua Kanarialla syys-lokakuussa 2004 (Pirjo ja Tapsa) (päivitetty 3.11.2004)
  • Oleilua Kanarialla 31.10. – 17.11.2004 (päivitetty 22.11.2004)
  • Satelliittipuhelinviestejä Atlantilta (päivitetty 14.12.2004)
  • Arurun miehistön Joulutervehdys Barbadokselta (päivitetty 20.12.2004)
  • Gran Canarialta Cap Verden kautta Karibialle 18.11. - 11.12.2004 ja Barbadoksella 11.12. – 21.12.2004 (päivitetty 5.1.2005)
  • Joulu Karibialla 22.12. – 27.12.04 (päivitetty 10.1.2005)
  • Kiireettömästi Karibialla 27.12.04 – 23.1.05 (päivitetty 25.1.2005)
  • Bequialta Martiniquelle 24.1.05 – 31.1.05 (päivitetty 7.3.2005)
  • Päivi ja Tero Karibialla 29.1. – 12.2.05 (päivitetty 19.3.2005)
  • Martinique – Guadeloupe 14.2. - 28.2.05 (päivitetty 13.4.2005)
  • Montserrat - St. Maarten 1.3. – 21.3.05 (päivitetty 17.4.2005)
  • Karibialta yli Atlantin kohti Portugalia ja Välimerta 28.4.2005 – (päivitetty 8.5.2005)
  • Satelliittipuhelinviestejä Atlantilta 29.4.2005 - (päivitetty 8.5.2005)
  • Satelliittipuhelinviestejä Atlantilta 6.5.2005 - (päivitetty 17.5.2005)
  • Azoreilla 16. - 24.5.2005 (päivitetty 24.5.2005)
  • Azoreilta Portugaliin 25.5. – 1.6.005 (päivitetty 1.7.2005)
  •  

     
         
      Oleilua Kanarialla syys-lokakuussa 2004 (Pirjo ja Tapsa) (päivitetty 3.11.2004)  
         
     

    Las Palmas 6.9. – 20.9.04

    Vietimme Las Palmasissa yhteensä 2 viikkoa. Ison kaupungin satamassa ololla on sekä hyvät että huonot puolensa. Toisaalta saaren parhaat palvelut myymälöineen ja ravintoloineen sijaitsevat tietysti pääkaupungissa. Toisaalta taas satama oli todella suuri, matkat esim. suihkuun ja pesulaan pitkät ja koko alue oli aika likainen. Erityisesti satama näytti olevan koiranulkoiluttajien suosiossa, jonka vuoksi oli parasta katsella eteensä lähtiessään aamulla veneeltä suihkureissulle!

    Kauppahalli oli ihastuttava runsaine tarjontoineen ja valtaisa tavaratalo El Corte Ingles mukava kiertelypaikka. Tavaratalon vieressä oleva suuri internet-kahvila oli edullinen, tilava ja ilmastoitu! Siellä tulikin vierailtua usein, koska yhteydenotot omalta koneelta veneestä tulivat maksamaan n. kymmenkertaisesti tähän verrattuna. Sataman kaksi marina-shopia tuli myös pengottua läpikotaisin. Hankintojakin tehtiin: ensimmäisenä wind scoop, joka kiinnitetään veneen kattoikkunaan ja nimensä mukaisesti sieppaa tuulen veneeseen sisälle. Aaah, miten ihana sen jälkeen oli nukkua vilpoisassa kajuutassa! Kaupungin toisella laidalla oli turistiranta ja sen tuntumassa tuhkatiheään esim. elektroniikkamyymälöitä. Sieltä ostimme lyhytaaltoradion, josta löytyi kuin löytyikin suomalainen asema uutisineen. Sitä on sen jälkeen kuunneltu aina iltaisin, käsittämätöntä on kuitenkin että klo 21 paikallista aikaa lähetys katkeaa aina juuri uutisten alkaessa. Ostettiin myös pyörällinen ostoskassi, koska erityisesti juotavien rahtaaminen oli muuten mahdotonta pitkien matkojen takia.

    Satamissa tutustuu veneilyihmisiin, monet heistä ovat aika värikkäitä persoonia. Naiset vain ovat aika harvassa. Yleensä vaimot ja tyttöystävät lentävät miehiään tapaamaan johonkin suureen kaupunkiin, kuten esim. Las Palmas, mutta eivät osallistu purjehdukseen. Kyllä kaikki aina ihmettelevätkin, onko Pirjo todella ollut mukana koko matkan! Paljon on aivan yksinäisiä miehiä, usein heillä on koira seuranaan ja monet tituleeraavat koiraansa tyttöystäväkseen. Nämä yksinäiset miehet siirtyilevät hitaasti satamasta toiseen ja satamassa ollessaan korjailevat venettään, porakoneet ja muut vempaimet ovat kovassa käytössä. Hyvä esimerkki on Jimmy-niminen mies, joka oli koirineen sataman lähellä ankkurissa, koska hän VIHAA olla laiturissa liian lähellä toisia veneitä (ehkä yksi syy on myös hinta). Hän kertoi olleensa vuosia ja vuosia merellä, asui veneessään, tuskin hänellä muuta kotia onkaan. Hän kertoi, että hänellä oli koiran lisäksi oikea tyttöystävä, jonka hän lähetti välillä kotiin kun säät huononivat. Tyttöystävä löysi maista välittömästi uuden miehen, ja vielä mustan! Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös alun perin suomalainen, nyt göteborgilainen mies joka tekee matkaa Fidzi-saarille ryhtyäkseen siellä kuljettamaan paikallisia lapsia kouluun ja tehdäkseen lähetystyötä. Hänenkään vaimonsa ei purjehdi lainkaan, mutta oli käymässä Las Palmasissa. Mies odotti täällä miehistöä, yksi miehistön jäsen oli Biskajalla loukkaantunut vakavasti kun oli murtanut aallokossa kylkiluunsa ja keuhkoon oli tullut verta – nyt vammat on hoidettu ja ei kun taas merelle! Las Palmasista lensi välillä kotiin kanadalaisveneen miehistö, Bill ja Mark. He olivat tosi mukavia ja olimme paljon heidän kanssaan tekemisissä jo Madeiralla. Olimme heitä tapaamassa vielä illalla, kun tiesimme heidän koneensa lähtevän Kanarialta aamulla klo 5. Kun sitten aamulla joskus 9 aikoihin menimme käymään suihkussa, tapasimme kalpean oloiset Billin ja Markin laiturilla. Olivat juhlistaneet kotiin lähtöä ryyppäämällä koko yön ja sammuneet ja missanneet siis lentonsa! Mutta kovalla hinnalla he saivat toisen lennon tilalle ja pääsivät sitten kotiin Halifaxiin. He palaavat tammikuussa ja suuntaavat sitten Karibialle, tarkoitus on pitää yhteyttä ja tavata heidät siellä.

    Yhden päivän käytimme siihen, että lähdimme linja-automatkalle saaren rantoja pitkin katsastamaan marinoita. Kävimme Pasito Blancossa, Puerto Ricossa ja Puerto de Moganissa. Ihastuimme välittömästi viimeksi mainittuun, joka on sievä pikku kylä meren rannalla, vastakohta Las Palmasille. Paikka tuntui kummallisen tutulta ja kun vähän mietimme, muistimmekin olleemme täällä käymässä Kanarian lomalla n. 10 vuotta sitten ja silloin haikailleemme, että olisipa hienoa joskus päästä tällaiseen paikkaan omalla veneellä! Tämä marina oli kallein kaikista kolmesta, mutta emme voineet vastustaa tätä ihastuttavaa paikkaa ja varasimme veneelle heti paikan kuukaudeksi.

    20.9. sitten jätimme Las Palmasin ja lähdimme kohti Puerto de Mogania. Vielä edellisenä iltana koimme pienoisia kauhun hetkiä, kun laituriimme suuntasi italialaisvene, joka jostain syystä lähestyi laituria täyttä vauhtia. Yhtään hiljentämättä vene törmäsi laituriin ja nousi sen päälle, saaden aikaan melkoisen metelin kun viereisten veneiden kipparit huutelivat varoituksia ja riensivät suojelemaan omia veneitään. Italialaisveneen miehistö ei kuitenkaan ollut moksiskaan. Kun vene oli naapurien avustuksella saatu kiinnitettyä laituriin, ei kulunut kuin 5 minuuttia ja miehistö oli pukeutunut vitivalkoisiin ranta-asuihin ja aurinkolaseihin ja lähti baanalle!

    Puerto de Mogan 20.9. – 31.10.04

    Matka Las Palmasista Puerto de Moganiin kesti rauhallisella ja leppoisalla menolla yhden päivän. Koko matkan lentokalat suihkivat veneen vierellä, parvina ja yksittäin. Ensimmäistä kertaa näimme niitä todella läheltä, sateenkaaren värit lentoevissään. Ne liikkuivat nopeasti ja uskomattoman pitkiä matkoja. Kaiku myös osoitti, että allamme 8-10 metrin syvyydessä aina välillä käväisi joku, ehkä valas, delfiini tai isompi kalaparvi. Pinnalle asti ei kuitenkaan kukaan niistä tullut meitä tervehtimään. Saavuimme Puerto de Moganiin illan suussa ja kiinnityimme meille varattuun paikkaan, ranskalaisen Enomis-veneen viereen, jonka omistaja ja kippari Sophie toivotti meidät heti sydämellisesti tervetulleeksi runsaalla puhetulvalla, jossa oli jokunen sana englantia ja hyvin monta sanaa ranskaa!

    Puerto de Mogan osoittautui juuri niin idylliseksi paikaksi kuin ensivaikutelmakin oli. Kaikkialla on siistiä ja puhdasta. Jopa satama-altaan vesikin on kristallin kirkasta ja vaaleanvihreää ja siinä uiskentelee parvittain erivärisiä kaloja. Veneen kannella istuskellen voi katsella veteen kuin akvaarioon! On kapeita kujia ja niiden varrella matalia, sievästi maalattuja taloja, joiden katoilta ryöppyää alas erivärisiä kukkaputouksia. On värikkäitä kalastusveneitä ja rannan tuntumassa pieniä kanavia kaariholveineen talojen välissä, joka on ilmeisesti syynä sille, että tätä paikka kutsutaan myös Pikku Venetsiaksi. On turistimyymälöitäkin sekä muutama hienostuneempi putiikki, joita naisihmisen on todella vaikea vastustaa!

    Välillä on liiankin kuuma, keskellä päivää usein 35 astetta, jolloin suomalaisen on etsittävä varjoa ja tuulisia paikkoja sekä siemailtava kylmiä juomia. Kun haluaa kävelylenkille, kannattaa käyttää aamun ensimmäisiä, vielä viileämpiä tunteja. Syöminen sen sijaan pitää jättää iltaan ja siihen tarkoitukseen täällä onkin pitkin rantaa kivoja pikku ravintoloita, joissa monessa on vielä elävää musiikkia. Uimista varten on aallonmurtajan suojassa pieni keltahiekkainen uimaranta ja sitä olemme käyttäneet ahkerasti, erityisesti nousuveden aikaan jolloin vesi on raikkaimmillaan. Vesi on ihanan lämmintä ja niin tuhdisti suolattua, että huonompikin uimari jaksaa uida sen kannattelemana kuinka kauan vain. Jollalla olemme kierrelleet katselemassa rannan luolamuodostelmia laguuneineen.

    Eräänä päivänä oli kuitenkin pilvistä, lämmintä vain 28 astetta ja satoikin ainakin 6 pisaraa. Tällaiseen menoon tottumattomana oli tietysti terveytemme koetuksella ja Tapsa saikin välittömästi flunssan. Kaksi päivää meni kuumeen kourissa, tuhisten ja köhien, mutta sitten tauti helpotti nopeasti – sen huomasi siitä että olutkin alkoi jälleen maistua! Muutoin ei ole mitään erityisempää vaivaa ollut, tosin jonkin mustekala-aterian jälkeen on vatsassa hieman nipistellyt mutta siitä ei ole seurannut sen enempää.

    Yhden viikon ajan rannan tuntumassa oli jazz-tapahtuma. Mukavaa vanhaa jazzia saattoi kuunnella joko omassa veneessä istuksien tai sitten rannan ravintoloiden terassilla drinkkejä siemaillen, upeaa! Tälle viikolle osui myös Pirjon-päivä ja Tapsan 58 -vuotissyntymäpäivä. Juhlistimme näitä tapahtumia illastamalla rannan ehdottomasti tyylikkäimmässä ravintolassa. Asiakaspaikkoja ravintolan ulkoterassilla on vain 6 ja palvelu on hyvin yksilöllistä. Kokki halusi keskustella kanssamme tarkasti ruoasta, jonka hän sitten meille valmisti ja syödessämme kävi aina välillä kysymässä onko ruoka hyvää ja kaikki OK. Kokki ja hänen rouvansa omistavat ravintolan ja rouva liihotteli upeassa pitkässä leningissään asiakkaiden luona huolehtien että kaikki on viimeisen päälle. Ravintola on kokonaan sinisävyinen ja kaikki yksityiskohdat on huolella suunniteltu, kivi- ja helmiasetelmat pöydillä, kukat, kynttilät, lautasten ja tekstiilien värit. Erityisen ihastunut rouva oli, kun vaalean turkoosi asuni täydellisesti sopi ravintolan väriskaalaan! Ruoka oli erinomaisen hyvää, viini aivan loistavaa ja nautimme illallisesta pitkään, jazzin sointujen kuuluessa rannalta. On myönnettävä, että myös lasku oli ikimuistoinen…!

    Paikalliset palvelut tarjoavat suurin piirtein kaikkea mitä elämiseen tarvitsemme, on useita todella hyvin varustettuja ruokakauppoja (ja täällähän myös kaikki A-juomat ovat ruokakaupoissa), Tapsan suosikit veneliike Sunshine Maritime ja rautakauppa Ferreteria, on myös apteekki, posti, 3 internet-kahvilaa ym. Lääkäripalvelut olisivat saatavilla, niitä emme onneksi ole tarvinneet. Satamamme toimisto, Torre de Control palvelee monin tavoin, esim. tarjoamalla meille postiosoitteen (johon olemme saaneet monta sydäntä lämmittävää lähetystä kotimaasta, esim. naistenlehtiä!), myös fax-palveluja olemme käyttäneet. Aina perjantaisin täällä on paikalliset markkinat. Silloin kadut ja kujat ovat tupaten täynnä myyntikojuja ja ihmisiä, jotka tulevat ostoksille Glass bottom ferryillä rannikon eri lomanviettokohteista. Markkinoilta saa erityisen hyviä tomaatteja (ostettava aivan vihreinä, kypsyvät nopeasti punaisiksi ja herkullisiksi veneessä) ja Kanarian appelsiineja, jotka ovat appelsiinin ja grapen välimuotoja, tosi mehukkaita. Markkinoilla on tarjolla myös vaatteita, koruja, kelloja ym. tavaraa, kaksi yhden hinnalla ja joskus myös päinvastoin! Markkinoilta ostimme mm. afrikkalaisrummun, jota pärryyttämällä kutsutaan ruoalle, GT:lle jne. Tapsalle löytyi markkinoilta uusi look merimieshuiveineen ja aurinkolaseineen hintaan 12 €.

    Yhden päivän käytimme ostosmatkaan Las Palmasiin. Bussimatka jyrkkiä ja kiemurtelevia vuoristoteitä pitkin kesti yhteen suuntaan 1,5 tuntia. Bussinkuljettajan ammattia oppi entistä enemmän arvostamaan tuon matkan aikana. Mutkat ovat niin jyrkkiä, että bussi ei pysty kääntymään omalla kaistallaan, mikä merkitsee äänitorven käyttöä aina mutkaa lähestyttäessä jotta vastaantulijat tietävät mitä on tulossa. Palasimme pimeällä ja silloin äänitorven sijasta vilkutettiin valoja. Las Palmas oli entisellään, suuri ja meluisa kaupunki ja palasimme Puerto de Moganiin tyytyväisinä, kuin kotiin ikään, useampaa ostoskassia roikottaen.

    Tämän 1,5 kuukauden aikana, jonka olemme nyt viettäneet Puerto de Moganissa, on meille muodostunut uusi, mukava tuttavapiiri, pääasiassa veneihmisiä. Toisin kuin Las Palmasissa, täällä on yllättävän paljon venenaisia ja vieläpä yksineläjiä. Sophie, joka on jo muutaman kerran mainittu edellä, on näistä ehdottomasti värikkäin ja persoonallisin. Koska hänen veneensä Enomis on naapurimme, olemme kaiken aikaa olleet hänen kanssaan paljon tekemisissä. Sophie asuu yksin veneessään ja on myös sen kippari silloin, kun on vesillä. Hän on asunut veneessään jo 6 vuotta, tehnyt välillä purjehduksia ja sitten taas ollut satamissa pidempiä aikoja. Hän kirjoittaa parhaillaan kirjaa elämästään veneessä. Sophie järjestää kutsuja veneessään ja myös niissä tutustuu ihmisiin. Sophien kutsuilla tarjotaan aina hänen omaa versiotaan caipirinhasta, johon hän laittaa rommia, sitruunamehua, rommia, sokerivettä ja vielä kerran rommia! Kaikilla on siis aina hulvattoman hauskaa ja kaikenalaiset, eri kielillä kerrotut jutut naurattavat kummasti. Pto Moganissa tapasimme myös jälleen kerran norjalaisen Cucharachan miehistön, jonka suomen kielen taito rajoittuu sanaan ”eisapeita”, se tarkoittaa ”ei saa peittää” ja opittu ilmeisesti skandinaavisista lämpöpattereista. Opimme tuntemaan myös hollantilaispariskunnan, joka suunnittelee muuttamista pysyvästi Moganiin. Rouvalla on kotona Hollannissa kampaamo ja hän kampaa täälläkin satunnaisesti venerouvien hiuksia. Minunkin oli päästävä hänen kammattavakseen. Hän lupasi minulle uuden tyylin ja tekikin sen, tukka lyheni puolella! Hänen sanavarastoonsa kuluu ”mansikakaku”, opittu 3 viikon vierailulla Mikkelissä. Laiturissa meitä vastapäätä on vene, jolla naiskippari vie työkseen turisteja merelle. Tämä tarmokas nainen osaa myös suomea, hän huutelee jo kaukaa ”huva paiva, iltaloma alka!”. Vielä pitää mainita englantilaispariskunta David ja Thessa, räväkkä ja mukava pari. Heidän veneensä on toisella puolella naapurinamme. Aurinko paistaa kuumimman ajan juuri heidän suunnastaan ja saadaksemme varjoa istumalaatikkoon kiinnitimme aurinkosuojan Arurun sivulle siten, että se samalla peitti näkyvyyden Davidin ja Thessan veneeseen. Sophien juhlissa he sitten kertoivat, kun olimme juoneet muutaman caipirinhan, että he olivat arvelleet meidän laittaneen tuon kankaan näkösuojaksi veneiden väliin, jotta emme näkisi kun he koko ajan juovat viiniä omassa veneessään. He olivat arvelleet ”those people dont drink at all”, mutta olivat nyt helpottuneita kun huomasivat meidän nauttivan juoma-antimista siinä kuin muutkin. Tapsa lohdutti heitä vielä kertomalla, että kangas on itse asiassa sen vuoksi, että he eivät näkisi kun me kallistelemme lasia kaiken aikaa! Tervehdys Davidin kanssa onkin siitä lähtien ollut juomakäden nosto huulille. On vielä Louis, Sophien hyvä ystävä joka myös asuu veneessään ilman sen kummempia jatkossuunnitelmia, ruotsalaisveneen pariskunta jonka kanssa olemme yrittäneet solkata svenskaa (he ovat jo kerran kiertäneet maapallon ja uusi kierros on juuri alkamassa – siinä meille esikuvaa!), paikallisen veneliikkeen omistajapariskunta joka puhuu niin paljon, että ostokset tahtovat jäädä tekemättä ja lisäksi aina vaan kasvava joukko muita, joiden kanssa voi vaihtaa pari sanaa päivän mittaan.

    Haasteellisia hommia ja ongelmallisia asioita

    Kaiken aikaa olemme myös kunnostaneet ja lisävarustaneet Arurua tulevia seikkailuja varten sekä yrittäneet ratkoa ongelmallisia asioita joita on tullut vastaan. Liiallista auringon porotusta välttääksemme teimme Arurulla jo olevan biminin lisäksi katoksen, joka voidaan kiinnittää aina sinne suuntaan, mistä porotus kulloinkin tulee. Tulevia kallisteluja varten, nukkumis-mahdollisuuksien turvaamiseksi ompelimme myrskypunkan. Erilaiset saumojen ratkeamiset sprayhoodissa, wind scoopissa jne. on hoideltu. Ompelukoneen ottaminen mukaan veneeseen oli hyvä ratkaisu, sen avulla saa hoidettua monta työtä kätevästi.

    Energian saannin turvaamiseksi Tapsa päätyi hankkimaan paikallisesta veneliikkeestä tuuligeneraattorin Arurulla jo olleiden aurinkopaneelien lisäksi. Veneystäviemme suosittelema ammattimies Peter hitsaili tarvittavan kiinnitysvarren ja loput asennustyöt Tapsa teki itse. Nyt pitäisi poweria riittää, vaikka Arurulla onkin Tapsan kauhistelemia energiasyöppöjä, kuten 3 läppäriä, tutka, autopilotti jne. Mikroaaltouunia ei sentään pystytä merellä käyttämään, eikä se olisikaan siellä turvallinen ruoan valmistusväline vaikka se satamassa ollessa onkin erinomainen laite. Vielä en ole tohtinut kysyä, riittääkö tuuligeneraattori tuottamaan sähköä tukankuivaajaan …

    Arurulla olevien kahden wc:n kanssa on ollut riesaa. Inhottavinta on hajuhaitta. Vaikka wc:t eivät ole edes käytössä, koska satama tarjoaa aivan lähistöllä hyvät wc- ja suihkutilat, aina vain tuoksahtaa. Olemme pesseet ja puunanneet ja kokeilleet erilaisia aineita wc-pytyissä ja septissä. Tapsa jopa irrotti keulawc:n pytyn kokonaan paikoiltaan selvittääkseen mikä siellä oikein haisee. Mitään kummallista ei ole löytynyt. Ilmeisesti merivesi, jolla wc:t huuhdotaan, itsessään haisee kamalalta vähän aikaa seistyään. Hajun lisäksi toisessa vessoista huuhteluvesi jostain hieman vuotaa, wc:n lattialle kertyy yön aikana pieni lammikko. Tätä Tapsa juuri tutkii ja uhoaa, että se kyllä tulee korjattua ennen kuin jatkamme matkaa.

    Olemme täällä kohdanneet myös aivan uuden riesan – torakat. Niitä näkee jonkin verran maissa ja nyt olemme saaneet jo Arurusta pyydystettyä 4 kappaletta. On käsittämätöntä, miten ne tänne pääsevät. Aruru on laiturissa keulakiinnityksessä, joten laituria ja meitä yhdistää vain kaksi köyttä. Ilmeisesti torakat sitten kulkevat niitä pitkin. Köysiin pitäisikin laittaa kiekot pysäyttämään torakoiden matka – ja jatkoa ajatellen myös rottien matka, inhottavaa! Muutoin täällä Kanarialla ei ole oikeastaan minkäänlaisia lentäviä pikkuötököitä, yhtään hyttystä ei ole näkynyt eikä ole siis puremiakaan. Yksi kärpänen eksyi Aruruun ja sekin on jo vainaa.

    Olemme jo hyviä tuttuja kaikkien lämpimissä vesissä purjehtineiden tietämän ongelman, alituisen kosteuden kanssa. Vuodevaatteet ovat oikeastaan aina nukkuessa hieman kosteita, vaikka ne päivällä olisi kuivatettu kuumassa auringonpaisteessa, ilmeisesti imevät itseensä yöilman kosteutta. Jos haluaa pitää pesulasta tulleet t-paitansa ja shortsinsa kuivina käyttöön ottoon asti, ne pitää sulkea tiiviisti muovipusseihin. Itse veneellä pestyt vaatteet eivät tahdo kuivua niin kuiviksi, että niitä voisi sulkea muovipusseihin. Niihin jää sen verran kosteutta, että ummehtuvat ja jopa homehtuvat. Ja mihin suolavesi on päässyt imeytymään, se ei kuivu ikinä, ennen kuin on perusteelliseesti pesty makeassa vedessä. Onneksi täällä ei tarvita kauhean monia vaatekappaleita: uimapuku ja pyyhe, parit shortsit ja t-paidat sekä yhdet ykköset iltamenoihin (no, myönnetään, naisella hieman useammat). Olemme jo unohtaneet, mitä ovat sukat, puhumattakaan takeista, pipoista ja hanskoista, pitkistä kalsareista jne. ! Kosteusongelma tietysti koskee muutakin kuin vaatteita. Kosteus tunkeutuu ruokiin jos niitä ei suojaa kunnolla Ja hiipii kaikkiin koloihin veneessä, joihin se tiivistyy ja homehduttaa. Suosikkipaikka homeelle on tiskipöydän alakaappi, siellä se suorastaan rehottaa jatkuvasta klooripesuaineella jynssäyksestä huolimatta.

    Mutta kaikkien riesojen isoäiti on tällä matkallamme ollut makeavesikone Waterlog. Laite saapui tilattuna Englannista juuri ennen kuin lähdimme Arurulla Suomesta, joten sitä ei siellä ehditty testata. Olemme nyt matkanneet 3,5 kk ja lähes 4000 mailia ja kaiken aikaa olemme yrittäneet saada Waterlogia toimimaan. Laitetta hinattiin Arurun perässä kaikilla avomeriosuuksilla Pohjamereltä Kanarialle, mutta se tuotti vettä vain n. 5 litraa ja senkin hieman suolaista. Nyt Kanarialla ollessa olemme käyneet kiivasta neuvottelua tehtaan kanssa sähköpostitse ja puhelimitse, meille on lähetetty tänne uusia osia testaamista varten, olemme käyneet merellä testailemassa laitetta jne. Ei toimi edelleenkään. Nyt mittamme on täysi ja ilmoitimme tehtaalle että emme enää voi testailla, meillä on oltava toimiva laite 3 viikon päästä kun lähdemme matkalle Atlantin yli. Ilmoimme, että palautamme masiinan ja haluamme rahamme takaisin, jotta voimme ostaa toimivan toisenlaisen laitteen tilalle. Tehdas ilmoitti kuitenkin välittömästi lähettävänsä meille tänne uuden Waterlog –yksilön, koska he eivät voi ymmärtää miksi laite ei toimi. Odottelemme nyt tätä uutta laitetta ja sen jälkeen alkaa taas uusi testaaminen…

    Suomalaisvierailuja Arurulla

    12.- 14.10.2004 kävimme Teneriffalla, tapaamassa siellä lomailevaa tuttavaperhettämme. Oli ihanaa olla taas merellä! Purjeet tuulettuivat, aallot huuhtoivat Arurun putipuhtaaksi ja jumiutunut lokikin alkoi toimia kun vauhdin ja veden voimasta merirokot ja muut ötökät irtosivat. Oli mukavaa pitkästä aikaa valmistaa ruokaa kallellaan ollen, kokea miten tavarat putoavat syliin kun aukaisee jääkaapin ja saada suolavesipärskeitä kasvoilleen kun istuu laidalla. Oli niin kotoisaa! Matka Puerto de Moganista Teneriffalle kesti yhden päivän. Mennessämme katsastimme Las Galletas –nimisen sataman, jota olimme ajatelleet yöpymispaikaksi. Satama oli kuitenkin niin pieni, että Aruru hädin tuskin pystyi kääntymään siinä. Sataman suulla oli yksi vierasveneille tarkoitettu ankkuripaikka ja senkin oli vallannut ranskalaisvene, jonka kippari pahoitellen levitteli meille käsiään. Jatkoimme matkaa Los Christianos –nimiseen satamaan ja pääsimme ankkuripaikalle juuri hämärän laskeutuessa. Seuraavan päivän vietimme yhdessä Vesan, Minnan, Ellan ja Eevan kanssa, joiden hotelli hyväksi onneksi oli varsin lähellä ankkuripaikkamme. Noudimme vain heidät jollalla rannalta. Oli todella mukavaa tavata tuttuja, joiden kanssa voi vaihteeksi puhua suomeksi! Uimme ja polskimme ensin veneestä ankkuripaikalla, jonka vesi oli niin puhdasta ja kirkasta että saatoimme nähdä pohjaan asti. Siellä ankkurimmekin köllötti, kiinni pohjahiekassa toisella sakarallaan n. 4 metrin syvyydessä. Uimisen jälkeen lähdimme Arurulla katsomaan Teneriffaa mereltä käsin, söimme lounasta ja vähän kokeilimme kalastustakin. Ellalla (6 v.) ja Eevalla (4 v.) oli noin miljoona kysymystä, joihin parhaamme mukaan vastailimme. Oli ihastuttavaa seurata tyttöjen ilakointia ja touhuamista veneessä. Kyllä lapsissa on virtaa! Vesalta ja Minnalta kuulimme tärkeimmät uutiset ja kuulumiset koto-Suomesta. Kummallista, että siellä kuulema oli nyt pimeää, kylmää ja sateista! Täällä sellainen ei tunnu todelliselta. Taisivat juksata. Päivän päätteeksi uimme vielä pitkän tovin ankkuripaikalla ja sen jälkeen Ellan ja Eevan toivomuksesta menimme maihin jätskille. Kun Vesa, Minna, Ella ja Eeva oli halattu ja hyvästelty, kävimme hieman ostoksilla ja palasimme sitten Arurulle yöpymään. Nukkuminen tässä ankkuripaikassa oli vähän erilaista kuin laiturissa Puerto de Moganissa. Ankkuripaikalla oli koko ajan aallokkoa, joka rullasi Arurua melkoisesti. Rannan tuntumassa oli rosoista kivikkoa, jota vasten aallot löivät kohisten kaiken yötä. Lisäksi suuret lautat, jotka kulkevat Teneriffan ja Gomeran väliä, kurvasivat läheltä ankkuripaikkaa lauttasatamaan tasaisin väliajoin. Aamu valkeni kauniina ja suuntasimme Arurun jo varhain kohti Gran Canariaa. Kokonainen päivä jälleen merellä! On käsittämätöntä, että vaikka olosuhteet vesillä ololle ovat täällä mitä mainioimmat, näimme päivän aikana vain pari purjevenettä. Satamat sen sijaan ovat niitä pullollaan! Illan suussa mekin saavuimme omalle paikallemme laituriin Puerto de Moganiin, Sophien toivottaessa veneensä kannelta meidät jälleen iloisesti tervetulleiksi.

    22.10. meitä kävivät tapaamassa Päivi ja Kari, jotka olivat lomalla läheisessä Puerto Ricossa. He tulivat satamaan Glass bottom ferryllä ja vilkuttivat jo sen kannelta iloisesti oranssinvärisissä päähineissään. Vietimme yhdessä tosi mukavan päivän. Istuksimme Arurulla syöden voileipälounasta ja siemaillen kylmiä juomia, kävimme jolla-ajelulla luolilla ja uimassa rannalla. Tutustuimme Moganiin ja puhuimme, puhuimme. Miehet kävivät valvomassa Aruruun tehtävän tuuligeneraattorin kiinnitysvarren valmistusta. Molemmat olivat kiinnostuneita kaikennäköisestä rakentamisesta ja erilaisten laitteiden toiminnasta, joten yhteistä keskusteltavaa riitti. Päivän päätteeksi kävimme yhdessä syömässä Päivin ja Karin tarjoaman mahtavan illallisen. Ravintola oli sama, jossa Tapsa oli aiemmin pistellyt poskeensa 700 g T-luupihvin. Tarjoilijan pettymykseksi tällä kertaa tyydyimme ”vain” 300 g pihveihin. Mukavan päivän ja illan jälkeen hyvästelimme Päivin ja Karin, jotka suuntasivat taksilla kohti Puerto Ricoa kiemuraisia vuoristoteitä pitkin. Oli mukava tavata!

    Tätä kirjoittaessa on vielä jäljellä muutaman päivä Puerto de Moganissa. Sen jälkeen alkaa uudenlainen vaihe, Arurun varustaminen matkalle Atlantin yli. Miehistömme Jukka ja Kari lentävät Kanarialle ja palaavat Arurulle. Saamme myös vielä marraskuun alussa vieraaksemme Arurulle Åken ja Eijan sekä Jukan vaimon Marjan ja heidän kanssaan päätämme missä päin Kanariaa yhteisen ajan vietämme.

    Olemme olleet tosi tyytyväisiä siihen, että emme toteuttaneet alkuperäistä suunnitelmaamme lentää Suomeen lokakuuksi. Oleilu Kanarialla omalla veneellä nämä 2 kuukautta on ollut ihastuttava kokemus ja erityisesti aika Puerto de Moganissa tulee jäämään mieliimme ikimuistoisesti. Kenties joskus vielä voimme palata tänne!