Olen syntynyt juhannusaattona 1943 Forssan kauppalassa ja elänyt lapsuuteni
ja nuoruuteni Huittisissa, joka oli silloin maalaiskunta keskustaajamanaan Lauttakylä.
Sen halki virtaa Loimijoki ja Punkalaitumenjoki, jotka laskevat Kokemäenjokeen.
Elin Raijalan kylässä, jossa maantie (12) haarautuu Raumalle Porin valtatieltä (2).
Vanhemmillani oli pienviljely- ja puutarhatila vaatimattomine tuloineen.
Nuoremmille sisaruksilleni - kaksosille - äiti ja isä antoi kolme etunimeä,
Asko Urpo Päiviö ja Virpi Seija Päivikki. He vaihtoivat varhaislapsuuden
puhuttelunimensä Urpo ja Virpi myöhemmin Askoksi ja Päivikiksi.
Kävin syksystä 1950 Raijalan kansakoulua neljä luokkaa. Alakoulun opettajana
oli Sylvi Mattila ja III-IV luokalla Toivo J. Mattila ja Sirkka Suurkari.
Oppikoulun kävin Lauttakylän yhteiskoulussa (nykyään
Lauttakylän lukio).
Kuvia lisää kouluajalta
kuvasivulla.
Tulin ylioppilaaksi 1962. Menin Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan
opiskelemaan teologian kandidaatiksi. Valmistuin sellaiseksi 1968. (Nykyinen oppiarvo
on teologian maisteri.) Kävin armeijan opiskelun välissä 1963-64 (PionR, Koria).
(Vasemmalla on kuvaote teologimatrikkelista 1999.)
Meidät, neljä nuorta miestä, vihittiin (ordinoitiin) papeiksi 1.6.68 Turun
tuomiokirkossa (arkkipiispa Martti Simojoki). Kanssani olivat Matti Huovinen,
Jarmo Isotalo ja Terho Pursiainen. (Kuva oik. alhaalla. Lisää tietoa
ordinaation 40-vuotismuistosivulla ja kuvia tällä
kuvasivulla.)
Palasin pappisvirkaan v. 2002 ja tein 'toisen kierroksen' Poriin ja Merikarvialle.
Olen ollut papinviroissa seuraavissa seurakunnissa: