|
Historiaa ajalta 1949 - 1969
Synnyin Pyhäselän kunnassa Mulon kylässä (nyk. Reijola) 28. joulukuuta 1949. Osoitin kiinnostukseni musiikkiin jo nuorena hyppien hetekan pohjat hajalle. Ensimmäinen kosketus tositoimiin oli kun isä osti minulle huuliharpun. Opin nopeasti soittamaan sitä korvakuulolta jo ennen kouluikää noin 5-6 vuotiaana. Soittelu jatkui sitten koulussa, jossa myös aloitn osoittamaan laulun lahjoja. joutuen esiintymään kaikkiin juhliin ja kissanristiäisiin sekä tietysti tiernapoikiin. Kun huuliharpun soitto sujui niinkin hyvin, sain tingityksi kotiväeltä kitaran kahdeksan vuoden iässä. Siitäkin rupesi äänet irtoamaan ja tultaessa teini-ikään alettiinkin jo kasaamaan bändejä. Varteenotettavin yhtye oli Raine Sainion Kvintetti..Sekä ensimmäinen oma bändi The Swallows.
|
 |
 |
Eräs ensimmäisistä yhtyeistä. Kuva v.1965
(vas.)Raimo "Julle" Judin, Jussi Saravo, Markku
|
Mies ja ensimmäinen kitara..
(kuva vasemmalla) |
Kesällä 1968 säestettiin Jukka Kuoppamäkeä. Näin jatkettiin myös seuraavana kesänä ja väliin mahtui keikkoja Reijo Hirvelän ja Irwinin kanssa.
Irwinillä ja Vexillä oli 1968 kiertueella haku päällä. Haettiin laulajaa Irwinin talliin, ympäri Suomen. Bändimme säesti Irwiniä jälleen heinäkuussa Liperin lavalla ja sain Irwinin houkuteltua ottamaan kuulemansa laulunäytteen perusteella minut loppukilpailuun Helsinkiin, Finnvoxin -studiolle. Niin sitten kävi että voitin kisan ja tie levylaulajaksi alkoi.
Irwin ja Vexi ristivät minut Gulliveriksi, jota nimeä hieman "arastelin" alkuvaiheessa, mutta se oli ohimenevää.
| Herätys Leningradissa 1969. |
Enontekiö 1969
(vas.) Vexi Salmi, Markku, Eddy Lehikoinen, Irwin
sekä kelkan omistaja.
|
|
Ja sitten siirrytään uudelle vuosi-
kymmenelle, 1970..
|
|