Ari G & Yhtye: vas. Tapsa Ahonen, Tapsa Huippula, Ari Goodman, Spide Kuhlström (kuva: Anne M)

"Illan valovoimaisimmasta esityksestä vastasi Ari G & The Yhtye. Ari G:n soitto oli välillä niin sähköistävää, että Spiden Stratocasterkin taustalla näytti syttyvän tuleen." (teksti ja kuva: Anne M)

Päivitetty 17.12.2010

EditRegion6
   

Ari Goodman Yhtyeineen: Täyteläinen Irwin-pläjäys sisältää musiikin lisäksi myös tarinoita Irwinistä ja laulujen synnystä, suomalaisesta elämänmenosta…

Ari G & The Yhtyeen IRWIN GOODMAN /
IRWININ POIKA -Show’t tilattavissa suoraan meiltä


Suomalaisen kevyenmusiikin suurmiehen Irwinin Goodmanin ”poikana” – musiikillisena jälkeläisenä, Ari Goodmanina – olen monessa mielessä Irwinin työn jatkaja. Yhä laulan ja soitan kitaraani yleisön iloksi, edelleen ja jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen. ”Monen monta vuotta Irwinin kanssa keikkaillessa tuli maa kierrettyä useampaan kertaan” - ”ne eivät olleet turhia vuosia, ne olivat niitä todellisia oppivuosia”. Tätä yleisön viihdyttämisen taitoa olen yhtyeineni valmis tuomaan erilaisiin tilaisuuksiin ympäri maan. Monipuoliset Irwin-show’t räätälöidään tarvittaessa jokaiseen tilaisuuteen asiakkaan toiveiden mukaan. Yhtyeeni kokoonpanoista ja ohjelmistoista löytyvät myös laajemmat sektorit – monenlaisiin toiveisiin voidaan vastata. Kun vaan joku osaa kysyä. Kyllä osaa - sillä kysyntääkin tuntuu olevan. Kuitenkaan emme halua tässä vaiheessa antaa show-myyntiä ulkopuolisen ohjelmatoimiston käsiin, vaan teemme keikkoja valikoidusti ja harkiten, jolloin jokainen asiakas kyetään paremmin palvelemaan yksilöllisesti ja molemminpuolisen tyytyväisyyden miellyttävämmässä ilmapiirissä.

Nyt pyörivät kaksi erilaista show’ta ovat tilattavissa suoraan G-tuotannostamme. Teemme keikkoja allekirjoittaneen (artistin) ja yhtyeen erityyppisten töiden ohessa, joten ihan joka viikonlopuksi ei sirkusta tien päälle nosteta. Vielä on kuitenkin muutama ilta vapaana tulevan kevään ja kesän viikonlopuista, joten varaus vaan sisään, niin laitetaan kunnon Irwin-bileet pystyyn, vuosikymmenten ammattitaidolla ja todellisella tietotaidolla tosiaankin.

Tiedustelut suoraan G-tuotannosta, Ari G Lahti 041-535 9090
tai sähköpostitse: ari.g.lahti@gmail.com

 

 

Lataa keikkajulisteeni tästä (pdf).