4 Vallan analyysi
 

4.1 Vallan analyysin metodi

Valtaa analysoitaessa on tärkeää erottaa vallan legitimiteetti tutkimuskohteeksi. Jokin käsitys legitiimeistä vaikutussuhteista yhteiskunnassa ei saa olla vallan tutkimuksen lähtökohta. Legitimiteetti tai yhteiskunnassa vallitseva moraalinen järjestys esittää vallitsevat yhteiskuntasuhteet oikeina, moraalisina ja luonnollisina (ks. jaksoja 3.2.2 Demokratia, politiikka, markkinatalous ja 3.2.6 Pää ja käsi). Ne pitävät osaltaan valtasuhteita analyysin ulottumattomissa (ks. Giddens 1984, 267). Legitimiteetti luo estoja valtaa analysoivalle. Tuntuu epähienolta kaivella asioita, eivätkä valtaa käyttävät todennäköisesti pidä siitä, on sitten kyseessä perheen isä tai poliitikko. Aivan kuten avoin seksuaalisuuskin on valta yhteiskunnallinen tabu, eikä siitä siksi saisi puhua suoraan. Paljas valta näyttää rivolta. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivät ihmiset todellisuudessa harjoittaisi seksiä tai osallistuisi monenlaisiin valtasuhteisiin tavallisessa arkielämässään.

Legitimiteetin tuomista estoista pääsee eroon omaksumalla metodologiseksi asenteekseen anarkistin tai machiavellistisen valtapoliitikon asenteen. Anarkistille vallitseva vallan legitimaatio ei aiheuta estoja, koska hänelle mikään valtasuhde ei ole legitiimi. Machiavellistille legitiimi yhteiskuntajärjestys on vain vallan resurssi, johon hän voi perustaa valtansa, ei sen raja. Kumpikin haluaa päästä selville kaikista vallan lajeista, anarkisti vastustaakseen niitä, ja machiavellisti koska hän haluaa käyttää kaikkia keinoja hyväkseen. Kaksi täysin vastakkaista poliittista asennetta tuottavat lopputulokseksi mahdollisimman täydellisen legitimiteetistä piittaamattoman vallan analyysin. Tähän valtaa analysoitaessa tulee pyrkiäkin.
 

4.1.1 Yleisestä vallan käsitteestä

Saksalaisen, kreikkalaisen ja latinalaisen vallan käsitteen "alkuperäinen" eli vanhin tunnettu merkitys on "valta on voima tai kyky tehdä mahdollinen todelliseksi". Kyseessä on yleinen kyky saada aikaan jotakin, riippumatta siitä, tapahtuvatko nämä aikaansaannokset luonnossa vai kulttuurissa. Myöhemmin on erilaisissa teoriaperinteissä ja kielissä alettu viittaamaan vallan käsiteellä nimenomaan poliittiseen valtaan. (Ritter, Gründer 1980, 585, Goldman 1972, 221)

Englannin kielen power-sana viittaa samoin tähän hyvin laajaan merkitykseen. Englannin kielessä "powerilla" viitataan paitsi yhteiskunnalliseen valtaan myös voimaan, käyttövoimaan, energiaan, valtuuksiin. (Hurme, Pesonen 1988, 753, ks. Edwards 1967, 425). Toisin sanoen juuri sellaisiin asioihin, jotka voivat muuttaa mahdollisen todelliseksi. Ruotsin (makt), saksan (Macht) ja suomen kielten vallan käsitteet suuntautuvat voimakkaammin pelkkään poliittiseen valtaan, mutta myös näissä kielissä on "vallalla" myös voimaan yleensä liittyviä merkityksiä (Lampen 1988, 446, Wahrig 1986, 853).

Rajoitun käsittelemään pelkästään sosiaalista valtaa. Tämä rajoitus on kuitenkin ongelmallinen, sillä kyky vaikuttaa yhteiskunnallisesti liittyy kykyyn vaikuttaa luontoon. Yhteisöllä, jolla on hallussaan kehittyneet tuotantovoimat, on tätä kautta hallussaan enemmän vallan resursseja (aseita, varallisuutta) kuin yhteisöllä, jonka tuotantovoimat ovat kehittymättömät.

Käyttämäni vallan käsite on laajempi kuin tavallisen kielenkäytön valtakäsite: valta on yhteiskunnallista vaikuttamista. Valta on yhteiskuntatieteen peruskäsitteitä siinä kuin energia on fysiikan peruskäsite (Bruun 1970, 104). Toisin kuin suomen arkikielen vallan käsitteeseen, ei tähän käsitteeseen sisälly minkäänlaista kielteistä moraalista arviota. Se, että yksilöt ja ryhmät vaikuttavat toisiinsa on yksinkertaisesti yhteiskunnallisen elämän tosiasia, ei sinänsä hyvä tai paha asia. Huomionarvoista on, että "vaikuttamisella" tarkoitetaan sekä muutoksen aikaansaamista että status quon säilyttämistä (ks. Wrong 1988, 129). Tärkeä yhteiskunnallisen vaikuttamisen muoto on pyrkimys estää vaihtoehtojen artikuloituminen, jolloin ainoaksi "vaihtoehdoksi" jää status quon mukainen elämä (Airaksinen 1989). Jos kuitenkin vaihtoehto on jo ehtinyt muotoutua niin se pyritään leimaamaan täysin mahdottomaksi, "ihmisluonnon vastaiseksi" yms. (vrt. jaksoon 3.2.6 Pää ja käsi).

Koska sosiaalisessa vaikuttamisessa on aina vähintään kaksi osapuolta, vaikuttaja ja vaikutuksen kohde, on valta oleellisesti suhdekäsite, ei yksilön tai erillisen ryhmän ominaisuus. Valtasuhteet voivat olla joko jatkuvasti muuttuvia vastavuoroisia vaikutussuhteita tai yhteiskuntarakenteeksi jähmettyneitä valtarakenteita, valtahierarkioita. Valtahierarkioissa sekä vallanpitäjä että vallanalainen ovat vallan subjekteja, koska kummatkin toimivat yhteiskunnassa. Vain väkivaltaa käytettäessä vallan kohde menettää kokonaan subjektiivisuutensa, ja muuttuu pelkäksi vallan alaiseksi esineeksi, objektiksi.
 

4.1.2 Sosiaalisen vallan lajit

Sosiaalinen vaikuttaminen jakautuu alalajeihin. Vallan lajeilla on kolme ominaisuutta, joilla niitä voi lähemmin luonnehtia. Vallalla on ensinnäkin tietty ekstensiivisyys, toiseksi sillä on tietty alue, kenttä tai sfääri, jolla se vaikuttaa, ja kolmanneksi sen intensiivisyys vaihtelee. Vallan ekstensiivisyys viittaa vallan alaisten lukumäärään. Vallan alueilla tai kentillä tarkoitetaan niitä sosiaalisen elämän alueita, jolla kukin vallanpitäjä toimii (esim. ylilääkärillä on valtaa sairaalainstituutiossa, upserilla armeijassa). Vallan subjektit toimivat useilla alueilla yhteiskunnassa (kotona, työssä, politiikassa), ja heidän valta-asemansa saattaa vaihdella eri kentillä. Vanha tapa pyrkiä pitämään huolta siitä, että valta pysyy hallitsevan ryhmän käsissä, on huolehtia siitä, että valtaa pitävän ryhmän jäsenet sijoittuvat korkealle kaikissa hierarkioissa (valtio, armeija, talouselämä). Vallan intensiivisyydellä tarkoitetaan sitä, miten pitkälle vallanpitäjä voi mennä vaarantamatta alaistensa myöntyväisyyttä. Esimerkiksi opettajan valta on huomattavasti vähemmän intensiivistä kuin upseerien valta armeijassa. Totaalinen tai absoluuttinen valta on yleensä laaja ja intensiivistä, toisaalta tietylle yhteiskunnallisen elämän alueelle rajattu valta (kuten koululaitoksessa) on tavallisesti vähemmän intensiivistä. (ks. Wrong 1988, 14-20)

Vallan lajit ovat seuraavat: fyysinen väkivalta, fyysinen ei-väkivaltainen voiman käyttö, psyykkinen voiman käyttö, manipulointi, taivuttelu (persuasion), pakottava auktoriteetti, palkitseva auktoriteetti, legitiimi auktoriteetti, kompetentti auktoriteetti ja henkilökohtainen auktoriteetti. Vallan lajien luokittelukriteerinä on vaikutuksen kohteen, B:n, motiivi alistua. Luonnehdin lyhyesti kutakin näistä vallan lajeista. Wrongin jaottelu on analyyttinen, todellisuudessa vallan lajit esiintyvät harvoin erikseen. Tavallisesti vallankäyttäjillä on useita eri vallan lajeja käytettävissään (Wrong 1988, 66, 67).

1. Voiman käyttö käsittää fyysisen väkivallan, fyysisen ei-väkivaltaisen voiman käytön ja psyykkisen voiman käytön. Näistä kuten muissakin vallan lajeissa tulee erottaa vallan käyttö sillä uhkaamisesta. Uhkaamisessa on kyse sosiaalisesta suhteesta, jossa kommunikoidaan symbolisella tasolla. Uhkaaminen on instituutio (Airaksinen 1989). Fyysisen väkivallan käytössä toista kohdellaan kuin fyysistä esinettä, häntä pyritään vahingoittamaan ruumiillisesti. Ei-väkivaltaisessa fyysisessä voimankäytössä toista estetään tekemästä jotakin tai hänen toimintaansa ohjataan tiettyyn suuntaan (esim. vankilaan sulkeminen, fyysisen ympäristön rakentaminen tietynlaiseksi, perustavien biologisten tarpeiden tyydytyksen estäminen, joka lähenee jo fyysistä väkivaltaa). Psyykkistä voimaa käytettäessä pyritään vaikuttamaan ihmismieleen (lääkeaineilla, aivopesulla). Erilaisten psyykkisten vaikutusten aikaansaaminen ei ole merkityksetöntä, sillä näin vaikutetaan ihmisten tulevaan toimintaan. Tavallisesti voiman käytöllä voidaan tehokkaammin estää ihmisiä tekemästä jotakin, kuin saada heidät toimimaan. (Wrong 1988, 24-28)

Voiman käyttö voi olla hyvin laajaa ja intensiivistä mutta sen ekstensiivisyydellä on rajansa, koska ihmisten hallitsemiseen pelkän voiman käytön avulla tarvitaan paljon väkivallan ammattilaisia (sotilaita, poliiseja). Tämän vallan lajin kustannuksen ovat suuret (vallan kustannuksista ks. Goldman 1972, 247-257). Lisäksi pelkälle voimalle perustuva "alaston valta" on helposti sisäisesti epävakaata, väkivallan koneisto synnyttää helposti palatsivallankumouksia. (ks. Wrong 1988, 24-28)

2. Kun B ei tiedä, että A vaikuttaa onnistuneesti B:hen on kyseessä manipulointi. Puhdasta tällaisen vallan lajia ei voi määritelmän mukaan vastustaa koska B ei ole tietoinen siitä. (mts, 28-30)

Manipulaatiossa vallankäyttäjä ja vallan kohde ovat harvoin suorassa kontaktissa keskenään. Manipulaatiota voi harjoittaa ensinnäkin viestintävälineiden kautta symbolisesti pyrkimyksenä vahvistaa tai heikentää tiettyjä asenteita. Toiseksi A voi muuttaa B:n fyysistä tai symbolista ympäristöä tavalla, joka ohjaa B:tä tiettyyn suuntaan (esim. hintojen asettaminen markkinoilla, tietty tapa rakentaa tehtaan tuotanto- ja konttoritilat). Kolmanneksi ihmisiä voidaan pyrkiä manipuloimaan vaikuttamalla heidän alitajuntaansa lääkeaineiden, psykoterapia, pedagogian avulla. (mts, 28-30)

Manipulaation todelliset vaikutukset lienevät lievähköjä, se voi olla varsin ekstensiivistä, mutta ei intensiivistä. Manipulaation yhdistäminen taivutteluun, pakottavaan- ja legitiimiin auktoriteettiin tekee siitä tehokkaampaa. (mts, 32)

3. Suostuttelussa B hyväksyy vapaasti A:n perustelut oman toimintansa lähtökohdaksi. Formaalisti määritelmän mukaan suostuttelussa ei esiinny tavallista valtasuhteiden asymmetriaa, mutta omaksumani laajan vallan käsitteen mukaisesti (valta sosiaalisena vaikuttamisena yleensä) pidän myös tätä yhtenä vallan lajeista. (ks. mts, 32)

Todellisuudessa suostuttelutilanteet ovat kuitenkin usein asymmetrisiä koska yksilöt ja ryhmät eroavat toisistaan suostutteluresurssien suhteen. Suostuttelun resursseja ovat esimerkiksi maine, koulutus ja tiedotusvälineiden hallinta. Suostuttelu riippuu, kuten muutkin vallan lajit, vallan resursseista, jotka ovat usein epätasaisesti jakautuneet. Suostuttelulla on suuri ekstensiivisyys, mutta se toimii vain harvoilla yhteiskunnallisen elämän aluiella kerrallaan. Suostuttelun intensiivisyys on vähäistä. (mts, 32,33)

4. Auktoriteetin olemus on käskyjen esittämisessä. Auktoriteetti on toisten arvostusten kritiikitöntä hyväksymistä (taivuttelua ei tarvita). Kaikki käsky - totteleminen-suhteet ovat esimerkkejä auktoriteetista. Auktoriteetilla on viisi alatyyppiä tottelemisen motiivin mukaan: pakottava auktoriteetti, palkitseva auktoriteetti, legitiimi auktoriteetti, kompetentti auktoriteetti ja persoonallinen auktoriteetti.

a) Pakottavassa auktoriteetissa A saa voimalla uhkaamisen avulla B:n tekemään, mitä haluaa. Tällöin B:n tulee olla vakuuttunut siitä, että A:lla on kylliksi voimaa, kapasiteettia ja, että A on halukas käyttämään tuota kapasiteettia B:tä vastaan. Ainakin lyhyellä aikavälillä pakottava auktoriteetti on tehokkain vallan laji ekstensiivisyytensä, laajuutensa ja intensiivisyytensä puolesta. Nykyaikainen valtio on monopolisoinut tämän vallan muodon itselleen (Max Weber). (ks. Wrong 1988, 41, 42)

b) Palkitseva auktoriteetti tarjoaa vallan alaisille palkkioita, ei rangaistusta, jos nämä tottelevat vallanpitäjiä. Kyseessä on taloudellisen vallan yksi ominaisuus. Palkitsemiseen perustuva valtasuhde voi muuttua pakottavaksi jos käytetyt palkinnot muuttuvat syystä tai toisesta välttämättömyyksiksi. Tämä vallan laji on laaja ja intensiivinen, sen tärkeimmällä nykyisellä resurssilla, rahalla, voi ostaa miltei mitä tahansa. Raha on yksi yleisimmistä vallan resursseista, koska se on muutettavissa muiksi resursseiksi: rahalla voi ostaa aseita, mainetta, sivistystä, joukkotiedotusvälineitä, kannattajia. Kuitenkin on huomattava, että palkitseva auktoriteetti ei nojaudu pelkästään taloudellisiin palkintoihin. Palkintoja voivat olla myös emotionaalinen tuki, ystävyys, hyväksyntä, arvonanto (prestiisi), rakkaus. (mts, 44, 45, 48)

c) Legitiimin auktoriteetin ollessa kysymyksessä vallanpitäjillä on yleisesti tunnustettu oikeus käskeä ja alamaisilla on yleisesti hyväksytty velvollisuus totella. Toisin sanoen legitiimi auktoriteetti edellyttää koko yhteisössä yleisesti hyväksyttyjen normien olemassaoloa. Totteleminen on vapaaehtoista kaikkien alamaisten perspektiivistä mutta kyseessä voi hyvin olla pakottava suhde yksilön perspektiivistä katsottuna. Vallan legitimaatio ja hyväksyminen on tuskin koskaan täydellistä, yhteiskunnissa on tavallisesti ihmisiä tai ryhmiä, jotka asettavat legitiimin vallan kyseenalaiseksi. Legitiimillä auktoriteetilla on yleensä rajansa, joiden ulkopuolella käskyt muuttuvat illegitiimeiksi. (mts, 49-51)

Legitiimin auktoriteetin vallan ekstensiivisyys on rajoitetumpaa kuin pakottavan auktoriteetin (koska se edellyttää normien jakamista) ja erilaisten legitiimien auktoriteettien vallan alueiden lukumäärä ja intensiivisyys vaihtelevat. Toisaalta legitiimi auktoriteetti antaa paljon paremmat takeet alamaisten tottelevaisuudesta koska se perustuu sisäistetyille sosiaalisille normeille. (mts, 52)

Kysymys vallan legitiimisyydestä ja legitimiteetin perustasta on tärkeä poliittisen filosofian teema, mutta se ei ole ollut sitä aina. Vanhan ajan sofistit käsittelivät valtaa, mutta heille vallan legitiimisyys ei ollut ongelma, sillä heidän mukaansa ihmisten kesken oikeus koskee vain yhtä vahvojen välisiä suhteita. Oikeata on se, mikä hyödyttää mahtavia. Vallan taas ottaa se, joka on vahvin (ks. Thukydides Peloponnelaissota V kirja, Meelolaisdialogi). Samalla tavalla ajateltiin klassisessa Intiassa: jumalallisen lain mukaan vahvempi syö heikomman ja oikeus tarrautuu valtaan kuin köynös puuhun (Ritter, Gründer 1980, 625, 626). Vasta klassisessa kreikkalaisessa filosofiassa vallan legitiimisyyttä alettiin perustella (Platon). (ks. Ritter, Gründer 1980, 585, 586) Kysymys vallan legitiimisyydestä tulee tärkeäksi silloin, kun valta ei perustu pelkkään voimaan ja sillä uhkaamiseen.

d) Kompetentti auktoriteetti perustuu erityisille tiedoille tai taidoille. Tällöin B uskoo A:n toiminnan hyödyttävän häntä jotenkin. Esimerkiksi lääkäri edustaa kompetenttia auktoriteettia. Kompetentti auktoriteetti voi muuttua legitiimiksi auktoriteetiksi kun se kiinnittyy professionaalisiin rooleihin. Kun kompetenttia auktoriteettia harjoitetaan hierarkkisesti organisoidussa yhteisössä kompetentin ja legitiimin auktoriteetin välisestä erosta tulee epäselvä. Kompetentti auktoriteetti on yleensä rajautunut yhdelle tai harvoille yhteiskunnallisen elämän alueelle, mutta tällä kentällä valta saattaa olla hyvin intensiivistä. (mts, 52-57)

e) Persoonallisen auktoriteetin ollessa kyseessä totteleminen tapahtuu A:n persoonallisten ominaisuuksien vuoksi. Prototyyppi on rakkaussuhde: "Sinun toiveesi on minun lakini." Persoonallinen auktoriteetti on yleensä rajautunut pareihin tai pienryhmiin, poikkeuksena Max Weberin mainitsema "karismaattinen auktoriteetti". (Wrong 1988, 60-62)
 

4.1.3 Vallan resurssit

Kullakin edellä esitetyllä vallan lajilla on oma perustansa, resurssinsa. Valta perustuu resursseihin, mutta se ei ole itse resurssi (Anthony Giddens). Juuri vallan resurssien epätasainen jakautuminen mahdollistaa yksilöiden ja ryhmien väliset suuret vallan erot. (Wrong 1988, ix, 125) Luonnostaan ihmiset ovat suunnilleen yhtä vahvoja, vasta sosiaalinen hierarkia mahdollistaa suuret vallan erot (Wright 1963, 191-197).

Vallan resurssit liittävät vallan kiinteästi yhteiskunnan rakenteeseen. Sillä yhteiskuntarakenteen yläpäässä olevilla on runsaasti resursseja käytettävissään. Itseasiassa yhteys on määritelmänomainen: korkea asema hierarkiassa merkitsee valtuuksia määrätä yhteiskunnallisen työn luomista resursseista (tuotantolaitteista, infrastruktuurista, väkivaltakoneistoista). Jaksossa 2.1 yhteiskuntaluokat määriteltiin niiden hallitsemien yhteiskunnallisten resurssien mukaan: kapitalistit hallitsevat pääomaa, pikkuporvarit omia tuontantovälineitään ja työläisillä on työvoimansa. Vallan resurssit ovat siten sisällöllisempi ilmiö kuin vallan lajit, joita voi abstrakteina kategorioina käyttää monenlaisten yhteiskuntien analysointiin. Edellä vallan lajit eroteltiin toisistaan vallan alaisten subjektien alistumisen motiivin mukaan. Käsiteltäessä vallan resursseja keskitytään taas vallanpitäjien hallussa oleviin resursseihin, ei heidän motiiveihinsa (Wrong 1988, 125).

Resurssit jakautuvat karkeasti yksilöllisiin ja kollektiivisiin resursseihin. Raha, vapaa-aika, maine, persoonallinen viehätysvoima, manipulatiiviset-tai taivutteluun sopivat taidot ja tieto ovat hyvin käyttökelpoisia yksilöllisen vallan resursseja (mts, 131). Mahdollisuus vedota vallitsevaan moraaliseen järjestykseen ja legitiimiin kulttuuriin ovat myös tärkeitä yksilöllisen vallan resursseja.

Kollektiivisten resurssien käyttökelpoisuus vaihtelee enemmän kuin yksilöllisten resurssien, koska kollektiivisten resurssien käyttöönotto riippuu siitä, miten hyvin ryhmän organisoituminen onnistuu. Potentiaalisesti vahva ryhmä, kuten yritysjohtajat, ei ole vahva aktuaalisesti ennenkuin se on organisoitunut. Kollektiivisia resursseja ovat muun muassa ryhmän koko, ryhmän hallitsemien töiden tai taitojen monopoli, jota laajempi yhteisö tarvitsee, sekä ryhmän solidaarisuuden ja organisoitumisen aste. (mts, 131-138) Tietoisuus oman ryhmän luonteesta ja rajoista on tärkeä yhteiskunnallinen voimavara (Liebkind 1988, 40).

Toiset resurssit ovat välittömästi käytettävissä, toiset täytyy taas muuttaa vallan käytön kannalta sopivaan muotoon. Esimerkiksi aseet ovat välittömästi käytettävissä oleva resurssi, raha taas on usein muutettava toiseen muotoon (aseiksi, maineeksi, sivistykseksi, ulkonäöksi), ennen kuin se toimii vallan resurssina. (Wrong 1988, 131) Vallan yleiset resurssit ovat yhteiskunnallisen työn luomia yleisiä resursseja, tai yhteiskuntarakenteeseen liittyviä yleisiä piirteitä (kuten symbolinen järjestys), jotka voidaan muuttaa erityisiksi resursseiksi. Vallan erityiset resurssit liittyvät kukin omaan vallan lajiinsa.
 

4.1.4 Vallan analyysin käsitteelliset välineet

Kun edellä luetellut eri vallan lajit ja resurssit tuodaan yhteen saadaan käsitteellisiä välineitä minkä tahansa yksilön, ryhmän tai organisaation vallan analysoimiseksi. Tämä on esitetty skemaattisesti seuraavalla sivulla kaaviossa 3.

Kaavio 3: Vallan analysoinnin skeema

Analyysi tehdään kaavion avulla siten, että ylimmäksi kuviossa kirjoitetaan valtaa käyttävän yksilön tai ryhmän nimi. Nimi yhdistetään erilaisilla viivoilla alemmaksi piirrettyyn vallan lajien jatkumoon, niihin vallan lajeihin, jotka kyseisellä vallankäyttäjällä on käytössään. Esimerkkikuviossa katkoviiva tarkoittaa, että vallankäyttäjällä ei ole suoranaisessa valvonnassaan fyysisen väkivallan käyttöä ja resursseja, mutta että vaikuttava yhteiskunnallinen subjekti voi tiukan paikan tullen laskea sen varaan, että myös fyysisen väkivallan voima on käytössä. Viivojen erilaisilla vahvuuksilla, tai niiden yhteyteen kirjoitetuilla tunnusluvuilla, voisi tarkentaa, mikä vallan laji ja resurssit on vallanpitäjälle tärkein ja mitkä vähemmän tärkeitä. Kunkin vallan lajin alle luetellaan ne resurssit, joita vallanpitäjällä on hallussaan. Vallan lajien jatkumon alla luetellaan erityiset, kuhunkin vallan lajiin liittyvät resurssit, ja alempana yleiset kaikkiin tai useisiin vallan lajeihin liittyvät resurssit. Huomionarvoista on, että tieto on kaikkiin resursseihin liittyvä yleinen resurssi, jota ilman mitään muuta resurssia ei voi käyttää. "Tieto on valtaa." (Goldman 1972, 229).

Yksittäisten vallanpitäjien vallan analyysin lisäksi tähän tekniikkaan voidaan liittää vallan rakenteiden havainnollistamista piirtämällä erilaisia hierarkkisia ja verkkomaisia rakenteita. Sillä jos haluamme täydellisen kuvan jonkin yksilön tai ryhmän vallasta, on tarkasteltava sekä tätä valtaa että sen suhdetta muiden toimijoiden valtaan (ks. Goldman 1972, 246).

Analyysia tehtäessä on käytävä tunnollisesti läpi kaikki vallan lajit analysoitavan vallankäyttäjän kohdalla. Tilanteen voi kuvitella mielessään aivan konkreettiseksi, asettumalla vallan alaisen asemaan, ja miettimällä tarkoin, millä kaikilla tavoilla vallankäyttäjä pyrkii vaikuttamaan, ja miksi itse tottelee tai ei tottele. Analyysikaavio on vain hyvin yleinen ja abstrakti kehikko, joka on analyysia tehtäessä täytettävä sisällöllisesti. Valtasuhteita analysoitaessa on tärkeää huomata, että vallankäyttö on muuttuvaa toimintaa vaihtelevissa tilanteissa yhteiskunnalisen elämän eri alueilla. Samojenkin henkilöiden ja ryhmien väliset valtasuhteet vaihtelevat riippuen ajankohdasta ja kyseessä olevasta yhteiskunnan alueesta. Samoin eri vallan lajien yhdistelmät ja käyttö vaihtelevat jatkuvasti.

Skeeman avulla voi myös arvioida valtasubjektin vallan legitiimisyyttä, sen jälkeen kun itse valta-analyysi on tehty. Legitiimisyyttä arvioidaan kunkin vallan lajin kohdalla erikseen. Jokaisen vallan lajin kohdalla kysytään, onko legitiimiä, että tämä vaikuttaja käyttää sitä vallan lajia. Legitiimisyydestä tehdyt arviot on myös perusteltava. En arvioi Evan vallan legitiimisyyttä, koska se paisuttaisi tutkielmaa liikaa.

Vallan analysointi on vaikeaa. Ensinnäkin koska valta esiintyy harvoin puhtaana yhteiskunnallisessa elämässä, tavallisesti vallankäyttöön liittyy erilaisia vallan lajien yhdistelmiä. Toiseksi vallan resurssit vaihtelevat eri yhteiskunnissa ja eri aikakausina. Kolmanneksi vallan lajeilla on taipumus muuttua toisikseen. Esimerkiksi pysyvät pakottavat valtasuhteet muuttuvat usein ajan kuluessa legitiimiksi auktoriteetiksi. (ks. Wrong 1988, 75-83) Neljänneksi vallan harjoittamiseen kuuluu usein yllätyksiä ja nopeata toimintaa, jolloin analyytikko putoaa helposti vauhdista. Viidenneksi poliittiseen toimintaan kuuluva omien perimmäisten tarkoitusperien salaaminen aiheuttaa vaikeuksia vallan analyysille (ks. Palonen 1988, 154, 155). Eri aikakaudet ja yhteiskunnat poikkeavat kahdessa viimeksimainitussa mielessä paljon toisistaan: mitä institutionaalistuneempaa ja byrokraattisempaa poliittinen elämä on, sitä helpompaa ja yllätyksettömämpää poliittisen toiminnan analysointi on.
 

4.2 Evan vallan analyysi

Sovellan yllä kehiteltyä vallan analyysin skeemaa Evaan käymällä sen kohta kohdalta läpi, ja ottamalla huomioon Evan kohdalla tärkeitä sisällöllisiä asioita. Tällöin viittaan aikaisempiin tutkielman jaksoihin, joista vallan analyysi saa sisältöä abstraktiin skeemaansa.

Evalla ei ole hallussaan fyysisen väkivallan välineitä, jotka ovat laajemmassa mitassa valtion monopoli. Valtion väkivaltaorganisaatiot (poliisi, armeija) ovat organisaatioita, joiden turvaan tai palveluksiin jokainen kansalainen voi periaatteessa turvautua vetoamalla lakiin. Mille puolelle nämä organisaatiot mahdollisissa yhteiskunnallisissa konfliktitilanteissa todellisuudessa asettuvat on toinen asia. Evan toimitusjohtaja Kauko Sipponen on toiminut sotatilalain uudistamista käsitelleen parlamentaarisen komitean puheenjohtajana (Helsingin Sanomat 17.11.1988, Kansan Uutiset 4.12.1988), joten Evalla on ollut mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten poikkeusoloissa toimitaan.

Eva ei harjoita ei-väkivaltaista- tai psyykkistä voimankäyttöä. Evan taustaryhmät, kapitalistit, käyttävät ei-väkivaltaista voimaa päättäessään investoinneista, joiden avulla fyysinen ympäristö rakennetaan tietynlaiseksi. Esimerkiksi teollisuudessa johdon, hallinnon ja tuotannon tilat rakennetaan ja sijoitetaan tietyllä tavalla, joka heijastaa ja vahvistaa yrityksessä vallitsevaa hierarkiaa. Johtajien suuret yksityisen työhuoneet sihteereineen luovat kuvan vaikutusvallasta, henkilökohtaisesta arvokkuudesta ja yksilöllisyydestä, kun taas työntekijöiden pukuhuoneet ja tehdassalit ilmentävät työntekijöiden vallan ja yksilöllisyyden puutetta. Eva voi nojautua symbolisesti samaan tilojen hierarkiaan toimistonsa arkkitehtuurissa. Kaikilla Evan johtajilla ja asiamiehillä on omat työhuoneensa ja toimitusjohtajan huone on suurin. Lisäksi Evan toimisto sijaitsee arvokkaalla paikalla Etelä-Esplanaadi 20:ssä Helsingissä, Suomen taloudellisessa, kulttuurisessa ja poliittisessa keskuksessa (ks. jaksoa 1.2 Taustajärjestöt organisaatio ja henkilökunta). Keskeinen sijainti yhteiskunnallisen tilan hierarkiassa on tärkeä vallan resurssi.

Manipuloinnissa A vaikuttaa B:hen ilman, että B tietää vaikuttamisesta. Ideologisena organisaationa Eva harjoittaa jossakin määrin manipulointia julkaisujen, tiedotusvälineiden ja esitelmien kautta. Nämä välineet toimivat siinä määrin manipulatiivisesti, kuin viestien vastaanottajat eivät ymmärrä, että asiat, joita esitetään yleisinä etuina ovat lähinnä Evan taustaryhmien etuja (ks. jaksoa 3.3 Eva ideologisena organisaationa). Evan mahdollisuudet ottaa yhteyttä vallanpitäjiin julkisuudelta salassa (esim. valtuuskunnan kokousillallisilla, katso jaksoa 1.2), ja yleensä mahdollisuus pitää salaisia kokouksia, on tärkeä manipulaation resurssi. Sillä salassa sovituista asioista eivät vallankäytön kohteet voi olla tietoisia.

Salaamisen ja manipulaation yhteys tulee hyvin näkyviin siinä, minkälaista tietoa Eva jakaa julkaisuissaan taloudesta. Taloudellista tietoa jaetaan juuri sen verran, että lukijat voivat vakuuttua kapitalistien ammattitaidosta ja kapitalistisen talouden välttämättömyyksistä, mutta ei niin paljoa, että lukijoilla olisi edes teoreettisia mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksiin (ks. jaksoa 3.2.2 Demokratia, politiikka, markkinatalous, Bourdieu 1987, 726). Liikesalaisuus on kapitalistien vallan tärkeä resurssi.

Evan taivuttelun resurssit ovat suuret. Ensinnäkin Eva voi hakea tukea taustajärjestöjensä vallasta ja arvovallasta, se voi aina viitata olevansa elinkeinoelämän suurten järjestöjen järjestö. Toiseksi taivuttelun, sekä manipuloinnin, yleinen resurssi on maantieteellisesti keskeinen sijainti Helsingissä. Kolmanneksi Evan henkilökunnan taivutteluun sopivat resurssit ovat suuret. Kuvailen näitä henkilökunnan resursseja seuraavissa eri auktoriteetin lajeja käsittelevissä kappaleissa.

Evalla ei ole pakottavaa auktoriteettia, mutta sillä on palkitsevaa auktoriteettia. Evan palkitseva auktoriteetti jakautuu kahteen osaan, rahaan ja arvonantoon. Eva pystyy teettämään ja tekemään mielipide- ja muita tutkimuksia (ks. jaksoa 3.2.5 "Mielipideilmastot") ja hankkimaan Eva-päiville arvovaltaisia puhujia rahan avulla. Toiseksi jo pelkästään mahdollisuus näyttäytyä kapitalistien eliitin parissa ja osallistua Eva-päiville voi toimia omanarvontuntoa kohottavana palkintona, mikä saattaa olla kohottavampi palkkio kuin raha. Mahdollisuus kuulua "meihin" hivelisi todennäköisesti useimpien ihmisten itsetuntoa (ks. jaksoa 3.2.7 "Me"). Molemminpuolisen arvonannon antaminen on tärkeä vallan resurssi, näin vallan hierarkiassa hyvin sijoittuneet voivat vastavuoroisesti tukea toistensa arvovaltaa, ja tulevat samalla tukeneeksi koko järjestelmän arvovaltaa.

Evalla on legitiimiä auktoriteettia, mutta se ei perustu ensisijassa valtion legitimiteettiin, vaan yhteiskunta- ja talousjärjestelmän legitimiteettiin, joka on Evan arvovaltaisuuden perusta. Evan legitiimi auktoriteetti perustuu ensinnäkin välillisesti siihen, että Evan taustaryhmällä, kapitalisteilla, on legitiimi auktoriteetti yrityksissä (ks. kaavio 2). Toinen legitiimin auktoriteetin lähde on Evan henkilökunnan tittelit (ks. II Liite), joissa kompetentti ja legitiimi auktoriteetti yhtyvät. Sillä kompetentti auktoriteetti muuttuu legitiimiksi auktoriteetiksi, kun se kiinnittyy ammatilliseen rooliin ja legitiimeihin koulutuksen kautta saatuihin titteleihin. Yliopistokoulutus ja johtajan titteli tekevät yksilöstä useimmissa tapauksissa automaattisesti alansa legitiimin auktoriteetin (ks. Bourdieu 1987, 647). Kolmanneksi Evan henkilökunnan miessukupuoli ja keski-ikäisyys ovat legitiimin auktoriteetin resursseja. Yhteiskunnan ikä- ja sukupuolihierarkiassa miessukupuoli on korkeammalla kuin naissukupuoli ja keski-ikäiset korkeammalla kuin nuoret.

Neljänneksi tuntevat Evan henkilökunnan jäsenet hyvin legitiimin käytös-, tapa- ja pukeutumiskulttuurin. He pukeutuvat hillittyyn pukuun, osaavat käyttäytyä ja puhua "oikealla tavalla". Evan henkilökunta luo itsestään näillä välineillä arvokkaan ja asiantuntevan kuvan. Tällaista legitiimin kulttuurin hallintaa ei pidä halveksia pinnallisen asiana, sehän on kaikkein näkyvintä. "Oikean" kulttuurin hallitsemiseen verrattuna ajatukset yhteiskunnan luokkarakenteesta ovat kovin teoreettisia, kun taas legitiimin kulttuurin symbolit ovat jokapäiväistä yhteiskunnallista käytäntöä.

Legitiimin kulttuurin vahvuutta kuvaa se, ettei sillä ole koko yhteiskunnan tasolla ainoatakaan vakavasti otettavaa vastustajaa. Legitiimi kulttuuri toimii yleisenä kulttuurin mittapuuna, se on sitä myös vastakulttuureille. Vastakulttuuri saa merkityksensä legitiimiltä kulttuurilta, se määritellään valtakultturin negaatioksi. Siis jos legitiimi kulttuuri on siistiä, vastakulttuurin on oltava epäsiistiä yms. Legitiimiin kulttuuriin kuuluu myös yhteiskunnassa vallitseva yleinen symbolinen järjestys (ks. jaksoa 3.2.6 Pää ja käsi). Legitiimiin kulttuuriin kuuluvan arvovaltaisuuden yhteys huumoriin on mielenkiintoinen. Arvovaltaisuus ei siedä kovin montaa vitsiä, sillä hyvittavat asiat eivät ole arvovaltaisia. Nauru on vaarallinen ase. Huomionarvoista on, ettei Eva koskaan turvaudu huumoriin viedäkseen viestiänsä perille.

Evan kompetentti auktoriteetti perustuu henkilökunnan koulutukseen. Henkilökunnan henkilökohtainen auktoriteetti perustuu hyville suhteille politiikan, talouden ja hallinnon alueilla. Toisaalta se perustuu henkilökunnan hyvään asemaan erilaisissa legitiimeissä hierarkioissa, joita käsittelin legitiimin auktoriteetin kohdalla.

Henkilökohtainen auktoriteetti ei ole Evan kohdalla kovin tärkeää, koska useimmat henkilökohtaisen auktoriteetin ominaisuuksista ovat tarkemmin katsoen osia yhteiskunnan rakenteellisista hierarkioista (tittelit, koulutus, ikä, sukupuoli, legitiimin kultturin hallinta). Yksilöt nojautuvat näihin rakenteisiin pyrkiessään vaikuttamaan toisiin yksilöihin ja uusintavat samalla yhteiskuntarakennetta toimintansa kautta. Monien "suurmiesten" henkilökohtainen karisma palautuu lopulta heidän korkeaan asemaansa organisaatiossa, mikä tulee hyvin näkyviin siinä nopeudessa, jolla he katoavat julkisuudesta ja ihmisten mielistä vetäydyttyään asemastaan (Galbraith 1984, 54-56).

Evan kohdalla vallan yleisiä resursseja ovat ne yhteiskuntajärjestyksen yleiset piirteet, joihin Eva voi tukeutua. Tällaisia resursseja ovat yhteiskunnallisen työn luomat resurssit, joista kapitalistit voivat omistusoikeutensa perustalta päättää, yhteiskunnan luokkajako, symbolinen järjestys, luokkajakoon liittyvä legitiimi kulttuuri, raha. Erityisiä resursseja ovat Evan organisaatioon kuuluvat asiat, kuten henkilökunnan henkilökohtaiset ominaisuudet (esim. kompetenssit), henkilökunnan suhteet yhteiskunnan eri hierarkioiden huipulle, Evan organisoitumistavan tehokkuus. Vallan yleiset ja erityiset resurssit eivät eroa toisistaan kategorisesti, koska monet yhteiskuntarakenteen yleiset piirteet, kuten luokkajako, ovat myös Evan organisaatiota ja henkilökuntaa muovaavia seikkoja.

Evan vaikutusvallan ekstensiivisyyttä, aluetta ja intensiivisyyttä voi arvioida seuraavasti. Vaikutuksen ekstensiivisyys ei ole laajaa siinä mielessä, että Evan julkaisut leviäisivät laajalle, myös esitelmien ja Eva-päivien yleisöt ovat suppeahkoja. Evan vaikutuksen ekstensiivisyys laajenee kuitenkin välillisesti, koska Eva kohdistaa toimintansa erilaisten hierarkioiden johtajiin, jotka puolestaan voivat vaikuttaa alaisiinsa. Ekstensiivisyyden kohdalla tulee hyvin näkyviin, miten organisoituminen on vallan resurssi (ks. Offe 1985, 175). Hyvin organisoituneena toimijana Eva pystyy hyvin tavoittamaan muut hyvin organisoituneiden organisaatioiden vaikuttajat ja pystyy näin laajentamaan vaikutustaan. Evan vaikuttaminen yhteiskunnassa tapahtuu lähinnä politiikan ja talouden alueilla. Sen intensiivisyyttä en pysty arvioimaan. Intensiivisyyden arvioiminen edellyttäisi Evan viestien vastaanottajien parissa tehtyä vastaanottotutkimusta. Intensiivisyyden arviointia vaikeuttaa vielä se, että monet Evan esittämistä asioista, kuten kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämisen tärkeys, ovat nykyään laajalti hyväksyttyjä. Siksi on mahdotonta erottaa Evan vaikutusta muiden samoja asioita ajavien tahojen vaikutuksesta. Evan vallan analyysi on esitetty graafisesti kaaviossa 4.

Kaavio 4: Evan vallan analyysi


 

 SISÄLLYS    SEURAAVA LUKU    LÄHTEET & KIRJALLISUUS    KOTISIVU