OULUN VARUSKUNNAN HISTORIAA SUOMEN SODASSA VV.1808-09

Tämä dokumentti on koottu lukuisista eri lähteistä. Olen vapaasti tekstiä muokannut, mutta kaikkea olen yrittänyt tarkistaa muualta, joten tätä mitä suuremmalla syyllä kannattaa pitää totuutena. Jos joku löytää poikkeavaa tietoa ja sitä pitää parempana totuutena, kannattaa siitä mainita minulle. Info kannattaa lähettää sähköpostilla kristofer2 (at) suomi24.fi. Ehdottomasti asialliseen viestiin vastaan ja annan palautetta. Nöyrästi kunnioitan kaikkea, joka johtaa oikeaan kerrontaan tästä historiaamme oleellisesti liittyvästä vallanvaihdosta.


HELMIKUU –08

Maahan tunkeutumisen 21.2.1808 jälkeen venäläiset lopulta valtasivat Suomen varsin vähäisin joukoin. Sodan alkaessa oli kenraali Buxhoevdenin komentamana Venäjän Suomen suunnan armeijan vahvuus 24.000 miestä, kun Ruotsilla oli vastaavasti noin 21.000 miestä sijoitettuna Suomen alueelle. Sodan kestäessä venäläisten joukkojen määrä lisääntyi huomattavasti kun vastaavasti ruotsalaisten vahvuus Suomessa kasvoi tuskin nimeksikään.

Vt. komentajan, kenraaliluutnantti Carl Natanael af Klerckerin johtama Ruotsin Suomen armeija vetäytyi Hämeenlinnan alueelle.

Oululaiset kuulivat ensimmäisen kerran sodan syttymisestä kaupungin kautta kulkevilta pikaläheteiltä. Pian tämän jälkeen kaupungin läpi marssi Länsi-Pohjan rykmentti kohti etelää ja näin saivat paikalliset ihmiset tilaisuuden ihastella ensimmäisen kerran komeita upseereita, sotilaita, sekä tykkejä. Oulussa syntyi paljon liikettä, kun sotanäyttämö oli siirtynyt lähelle Pohjanmaan rajoja. Oulusta muodostui merkittävä huoltokeskus, jossa kruunun kuormia kuljetettiin ja muonavarastoja rahdattiin. 
Myös oululaisten naisten rooli sodassa oli merkittävä. Naisilla oli täysi työ leipoa sotilaskorppuja rintamalle, repiä liinavaatteita haavoittuneiden tarpeiksi, sekä tanssia toipuneiden upseereiden järjestämissä tanssiaisissa. 

MAALISKUU –08

Hämeenlinnaan saapuneet Etelä-Suomen prikaatit jatkoivat vetäytymistään maaliskuun 6. päivänä 1808. Vaikka varsinainen päätös vetäytymisestä sanotaan tapahtuneen vasta 5.3. tienoilla, oli kuormasto ja osa tykistöstä matkalla pohjoiseen jo ainakin 3.3.1808. Hämeenlinnasta lähtenyt kuormasto oli sen ajan mittapuun mukaan valtava.

Siirtyminen helmikuusta maaliskuuhun merkitsi Suomen historiassa käänteentekevää ajankohtaa, joka kosketti ensimmäisenä valtakunnallisten tapausten keskipistettä Hämeenlinnaa. Alun tapahtumien kululle antoi ylipäällikkö kenraali Wilhelm Mauritz Klingspor, joka saapui Tukholmasta suuren upseeriseurueensa kanssa kaupunkiin 1.3.1808 kierrettyään Pohjanlahden perukan hevospelillä.
Seuraavana päivänä, otettuaan armeijan komentoonsa, hän piti sotaneuvottelun. Klingspor toi tässä tilaisuudessa esille oman kantansa, joka säilyneiden tietojen mukaan ei saanut tukea keneltäkään muulta kokoukseen osallistuvalta. Sen sijaan paikalla olleen kenraaliluutnantti C.N. af Klerckerin esittämää, aktiiviseen toimintaan perustuvaa suunnitelmaa, tukivat muut kokouksen osanottajat. Klingsporin mukaan Hämeenlinna olisi välittömästi jätettävä ja aloitettava vetäytyminen pohjoista kohti, koska Savosta pääarmeijalle oli tullut tieto siellä olevan prikaatin vetäytymisestä Pieksämäen kautta Kuopioon. Klingspor näki tässä pääarmeijaa uhkaavan saarrostusvaaran sen jäädessä pahimmassa tapauksessa kahden venäläisen armeijan puristukseen.

Klingspor antoi vetäytymiskäskyn maaliskuun 3. päivänä. Klingsporin ainoana tavoitteena oli armeijan säästäminen. Kuningas Gustav IV Adolf oli tosin antanut käskyn, jonka mukaan myös aktiiviseen toimintaan oli valmistauduttava. Nyt hallitsijan vastatoimenpiteitä ei sisältynyt lainkaan Klingsporin suunnitelmaan.

Pääjoukon, vaikkakin vahvuudeltaan alle 8000 miestä, vetäytymisliike ei ollut tuolloin mikään pieni operaatio, sillä joukoilla oli mahtavat kuormastot mukanaan. Yhden reellisen talvikuorman paino oli 400 kiloa ja siksi tarvittiin miehistön seitsemän päivän muonan kuljettamiseen 280 hevosta ja hevosten rehujen kuljettamiseen 29 hevosta. Jokaista kuuden naulan tykkipatteria veti 97 hevosta, joten kuuden tykkipatterin kuljettamiseen tarvittiin noin 600 hevosta. Suuren hevosmäärän vaati myös mukaan otettavan sotamateriaalin eli 22 kpl kuuden naulan ja 12 kpl kolmen naulan tykkien kuljetus Hämeenlinnasta. Näihin kuuluvia ammuksia oli yhteensä 3 543 kpl 25 hevosen vetämänä. Linnasta lähti kuormaston mukana vielä 2 300 jalkaväen kivääriä, 86 650 kiväärinpatruunaa ja 68 kiloa ruutia.
Sotaväen omat hevoset eivät riittäneet näihin valtaviin kuljetuksiin, joten talollisten hevosineen on täytynyt olla runsaslukuisesti mukana tässä suuressa kuljetustehtävässä.

Hämeestä ei saatu riittävästi hevosia, tämä merkitsi osan materiaalin jättämistä eli hylkäämistä ja tuhoamista. Hämeen linnan tykeistä upotettiin Vanajaveteen kuusi raskasta 12-naulan kanuunaa, useita satoja kivääreitä, yksitoista vanhentunutta rautakanuunaa, neljä 40-naulan rautaista mörssäriä. Kenties muutakin, luetteloimatonta materiaalia. Venäläisten ottaessa Hämeen linnan haltuunsa, heidän inventaarionsa mukaan sieltä löytyi 21 tykkiä, joiden sankkireiät oli naulattu umpeen. Lisäksi linnan varastoista tavattiin 1240 kranaattia, ja 2 200 kanuunan kuulaa.

Viimeiset suomalaisjoukot poistuivat Hämeenlinnasta 6.3.1808 ja seuraavana päivänä venäläiskärki saapui kaupunkiin.

29.3.1808 marssi osa Savon Prikaatin joukoista komentaja kenraalimajuri J.A.Cronstedtin johdolla täydessä paraatiasussaan Ouluun, Savon Jääkärirykmentin 1. ja 2.Pataljoonan ja osan rakuunoista jäädessä majuri Grotenfeltin päällikkyydessä Raaheen ja Savon Jalkaväkirykmentin 2. ja 3.Pataljoonan, sekä kahden tykin jäädessä Haaran siltavartioon Limingan lähelle.

HUHTIKUU -08

Hämeenlinnasta pohjoiseen kohti Oulua vetäytyneen armeijan osastot matkasivat Kokkolan kautta ja sinne myös väliaikaisesti majoituttiin ja levättiin marssirasituksesta. Aikanaan mm Pohjanmaan Rykmentin vetäytyminen jatkui Kokkolasta kohti pohjoista. Rykmentin von Otterin pataljoona seurasi Adlercreutzin prikaatia Yppäriin, ja muut kolme pohjalaista komppaniaa marssi suoraan Ouluun, jonne ne saapuivat huhtikuun 4. päivänä.

Huhtikuun ensimmäisellä viikolla tapahtui armeijan uudelleenjako viiteen prikaatiin, jossa em. von Otterin pataljoonan joukot alistettiin eversti Sandelsin 5.Prikaatille:
everstiluutnantin komppania, päällikkönään everstiluutnantti C.Silverhielm
Pyhäjoen komppania, päällikkönään kapteeni J.Söderhjelm
Kemin komppania, päällikkönään majuri G.von Essen

Sandels otti Silverhielmin aluksi esikuntaansa, mutta myöhemmin hänet siirrettiin Oulun Huoltokeskuksen intendentiksi.

Kun edellä mainittu 5.Prikaati muodostettiin Pääesikunnan käskyllä 7.huhtikuuta 1808, joukkojen jaon yhteydessä havaitut 16 viallista tykkiä lähetettiin korjattaviksi Ouluun.
Kapteeni C.J.Munckin johtama Laivanlinnan (Armeijan Laivaston Varkauden Laivastoasema) vapaaehtoinen komppania käskettiin tykkipalveluun ja 14. huhtikuuta 1808 tämä osasto siirrettiin neljän 3-naulaisen tykin kanssa 5.Prikaatiin.
Majuri A.J.Sjömanin Ristiinan (Armeijan Laivaston Ristiinan Laivastoasema) vapaaehtoinen komppania jäi Ouluun kyseisten 16 tykin miehistöksi.

1.Prikaatista komennettiin Suomen Tykistörykmentin luutnantti D.Meijer 4.huhtikuuta 1808 Oulun varuskuntaan.

Sodan vaikutukset alkoivat tuntua Oulussa kun Ruotsin joukot perääntyivät kaupungin eteläpuolelle kevättalven aikana. Lähimpänä Oulua käytiin Revonlahden (27.4.1808) ja Pulkkilan taistelut (2.5.1808). Kaupungista tuli Ruotsin Suomessa taistelevan armeijan päähuoltokeskus. Kaupungin varuskunnan miehistöksi määrättiin alkuun Vesterbottenin rykmentin henkipataljoona. Oulussa toimi Ruotsin armeijan alokkaiden koulutuskeskus. Suomen tykistörykmentti sijoitti huoltonsa Ouluun ja kaupunkiin perustettiin suuri eri taloihin hajautettu sotilassairaala. Kaupungissa oli myös venäläisiä sotavankeja ja heidän vartijaosastonsa. Vangit kuljetettiin myöhemmin joko marssilla Pohjanlahden ympäri tai avoveden aikana laivoilla Tukholman suuntaan.

Kun sodan alussa venäläiset lyötiin 18.4.1808 Siikajoella ja 27.4.1808 Revonlahdella, Oulun porvaristo lähetti sotilaille kiitokseksi 500 kannua viinaa ja piti seuraavana sunnuntaina kiitosjumalapalveluksen, jossa veisattiin ”Herraa hyvää kiittäkää”.

Turusta Ouluun marssinut Meripataljoona (Brummerin laivamiespataljoona) lähti 21. huhtikuuta 1808 Tukholmaan kapteeni Brummerin komennossa ja everstiluutnantti Meurmanin päällikkyydessä. Samassa kuljetuksessa vietiin Tukholmaan venäläiset sotavangit. Meripataljoonan koulutus ja aseistus oli niin huono, ettei joukkoa pidetty kenttäarmeijaan soveltuvana. Kuitenkin ennen lähtöä oli pataljoonan hyvät kiväärit vaihdettu huonompiin.
Osa myös Turusta marssinutta Meritykistörykmentin komppaniaa saapui 21. maaliskuuta Kokkolaan, osa 7. huhtikuuta Ouluun. Osasto oli marssinut majuri Sjöholmin komennossa.

Huhtikuussa 1808 Kajaanin Pataljoonan alkuperäinen vahvuus oli 185 miestä, johon täydennyksenä otettiin noin 100 alokasta. Alkuperäisestä vahvuudesta 130 miestä siirrettiin 5.Prikaatiin, loput noin 160 miestä jätettiin Oulun varuskuntaan.
Pääesikunnan määräyksellä 29. huhtikuuta ns. Pohjamaan uusi ruodutus, eli Oulun Läänin Pataljoona, siirrettiin Oulun varuskuntaan.
Kapteeni Ugglan 6-naulainen Tykistökomppania oli vetäytymisessä kulkuvaikeuksien vuoksi jäänyt Kempeleeseen, josta se pian käskettiin myös Oulun varuskuntaan.
Osa Meritykistörykmentistä alistettiin 24. huhtikuuta Oulun Tykistöpäällikölle.
Myös molemmat Laivaston vapaaehtoiskomppaniat määrättiin Oulun varuskuntaan 1. toukokuuta 1808, poislukien muualla tykistöpalvelussa oleva pieni osa Munckin Laivanlinnan komppaniasta.
Lisäksi 5.Prikaatin eri yksiköistä 50 miestä oli komennettu Oulun varuskuntaan.

TOUKOKUU -08

Revonlahden ja Siikajoen taisteluiden jälkeen sodan aiheuttamat kauheudet paljastuivat oululaisille. Kaupunkiin kuljetettiin kovilla talonpoikaisrattailla rintamalla haavoittuneita sotilaita. Kaikki Ruotsin armeijaa varten Ouluun järjestetyt sairaalat olivat täynnä sairaita ja haavoittuneita. Suomen sodan aikana Oulun sairaalaolot olivat surkeassa kunnossa. Puutetta oli varsinkin hoitotarvikkeista, lääkkeistä sekä sopivista hoitotiloista. Pääosa potilaista jouduttiin tilan puutteen vuoksi sijoittamaan yksityiskoteihin. Naiset pitivät huolen siitä, että sotilaat eivät kärsineet hoidon puutteesta, vaikka olosuhteet olivat haasteelliset. 

Suomen ja Ruotsin välisen rannikkotien takia Oulusta tuli tärkeä sodankäynnin solmukohta, jonne keskittyi Etelä-Suomen menettämisen jälkeen armeijan huolto-, lääkintähuolto- ja koulutuskeskus. Oulusta pohjoiseen Pohjanlahden ympäri oli ainoa ympärivuotiseen käyttöön soveltuva yhdystie valtakunnan osien välillä.

KESÄKUU –08

Armeijan tykistö piti lähes koko sodan ajan Oulua tuki- ja huoltokeskuksenaan. Touko- kesäkuun vaihteessa määrättiin Oulun varuskunnan tykistöpäälliköksi majuri C.W.von Christiersson ja hänen alaisikseen elimiksi ja joukoiksi Ase-esikunta (Tygstaben), jonka henkilökunta ilmeisesti saatiin Suomen tykistörykmentin esikunnasta, Tykistöreservi (Artillerireserven), johon kuului kaikki joukoille kuulumaton tykistö eli melkein koko kesäsotaretken ajan 5 kpl 6-8 naulan tykkiä, 8 kpl 3-naulan tykkiä sekä 6. kevyt 6- naulan patteri, jonka kalustovahvuus oli 4 tykkiä, sekä Tykistövarikko (Artilleriparken), eli Tykistön asevarasto, jonka osaksi luettiin myös Tykistörykmentin ruuti- ja ammusvarasto. Tykistöreserviin kuului ajoittain n 200 miestä.

HEINÄKUU –08

Heinäkuussa 1808 tilanne näytti huononevan. Kun ruotsalaisten vetäytymissuunnitelma paljastui, armeija kadotti nopeasti suosionsa kaupunkilaisten keskuudessa.

Oulun sairaalaolot olivat Suomen sodan aikana surkeassa kunnossa. Kesällä 1808, kun uusia sotasairaaloita oli perustettu etenevän Suomen armeijan jäljessä mm. Raaheen, Kokkolaan ja Pietarsaareen, Ouluun jäi sotilas- ja siviiliväestön tarpeista huolehtimaan vain jo yli 70-vuotias lääninlääkäri Carger oppipoikineen, yksi pataljoonan kirurgi sekä sotavangiksi jäänyt venäläinen lääkäri ja hänen avustajansa. Maaherra Lange pyysikin 2.7. lääkintökollegiolta, että muuan Zacharias Toppelius, joka oli toiminut Cargerin avustajana ennen sotaa ja joka myöhemmin kunnostautui kansanrunojen julkaisijana, voisi palata Ouluun. Vastauksessaan maaherralle 14.7. lääkintökollegio torjui pyynnön, koska Toppelius oli määrätty kirurgiksi kuninkaalliseen saaristolaivastoon.

ELOKUU –08

(Ei mainittavaa)

SYYSKUU –08

Syksyllä Suomen Armeijassa suoritettiin jälleen uusjako, jolloin viidestä prikaatista muodostettiin neljä. Lisäksi kaksi riikinruotsalaisista joukoista koostunutta prikaatia nosti Suomen puolella taistelevien prikaatien määrän kuuteen. Erillisinä joukko-osastoina olivat vielä Oulun varuskunta ja von Fieandtin erillisosasto.

Oravaisten taistelun tappion jälkeen 14.9.1808 armeijan taistelutahto laski nopeasti.

Lohtajan sopimus

Yllättäen venäläisten ylipäällikkö kenraali Buxhoevden halusi neuvotteluun ruotsalaisten kanssa. Venäläisten huoltotilanne oli kurjistunut syyskuun lopulla. Lisäksi molempien osapuolten joukoissa raivosivat punatauti ja lavantautiepidemia. Buxhoevden oli harkinnut jo vetäytymistäkin, mutta päätti vielä koettaa neuvotella. Toki ruotsalaistenkaan puolella tautitilanne ei ollut sen parempi. Neuvottelujen alkukosketus otettiin 26.9.1808, jossa sovittiin varsinaisten neuvottelujen aloitus ja neuvottelupaikka.
Venäläisten kenraali van Suchtelen ja kenraaliluutnantti Kamenski saapuivat Lohtajalle. Ruotsalaisten puolelta paikalla olivat marsalkka Klingspor, kenraalimajurit von Vegesack, Aminoff ja Adlercreutz. Kesken neuvottelujen saapui viesti, että Klingsporin toimintaan tyytymätön kuningas oli vapauttanut Klingsporin ylipäällikkyydestä, mutta muiden neuvotteluihin osallistuneiden ruotsalaiskenraalien päätöksellä Klingspor sai jatkaa neuvotteluissa ja solmia aselevon venäläisten kanssa.
Lohtajan aseleposopimus allekirjoitettiin 29.9.1808. Sopimus oli edullisempi venäläisille ja helpotti huomattavasti heidän huoltotilannettaan, eikä joukkojen harkittua vetäytymistä tarvinnut toteuttaa.

Ruotsin Suomen Armeijan uudeksi ylipäälliköksi nimitettiin aikaisemmin vt. komentajana toiminut verrattain iäkäs kenraaliluutnantti Carl Natanael af Klercker.

Pian hävityn Oravaisten taistelun 14.9.1808 jälkeen Pulkkilan prikaatinsairaala määrättiin tyhjennettäväksi Ouluun. Lääkärien vetoomuksista huolimatta lääninhallitus ja maistraatti eivät onnistuneet järjestämään asianmukaisia tiloja sadoittain saapuneille potilaille, jotka oli sen vuoksi sijoitettava hajalleen pieniin taloihin, pirtteihin, saunoihin ja ulkorakennuksiin. Monet menehtyivätkin kurjuuteen ja hoidon puutteeseen. Lopulta tilanahtauteen toi helpotusta vt. maaherran suostuminen siihen, että edesmenneen maaherra Langen virka-asuntona toiminut entinen kruunun viinanpolttimon pää- ja asuinrakennus tyhjennettäisiin sairaiden varalle. - Vuonna 1776 rakennettu talo toimi maaherran virkatalona 1791-1834 ja sen jälkeen lääninsairaalana vuoteen 1945. Rakennus purettiin 1968.

LOKAKUU –08

Kun venäläiset sanoivat irti Lohtajan aseleposopimuksen lokakuun 22. päivänä 1808, ryhtyi armeija vetäytymään Suomesta Oulun kautta. Tämä merkitsi Oulun varuskunnalle suuria vaikeuksia, koska samanaikaisesti oli evakuoitava huoltokeskus tykistöineen, 300 kuormaa tykistömateriaalia ja sotasairaala. Vaikeiden sääolojen estäessä kuljetuksia suuri osa materiaalista jäi venäläisten saaliiksi.

Sodan osapuolten kenttäylijohto oli tehnyt Lohtajan aseleposopimuksen omavaltaisesti, eikä sopimuksella ollut kummankaan osapuolen hallitsijan hyväksyntää.

MARRASKUU –08

Kenraaliluutnantit Kamenski ja Tutskov sijoittivat esikuntansa Raaheen Oulun kaupungin luovutuspäivänä 28.11.1808.

Marraskuun 29. päivänä Sandelsin 5.Prikaati marssi viimeisenä Oulujoen yli, josta jatkoi Tornion seuduille. Marssi pohjoiseen oli vaivalloista, sillä prikaati joutui muun muassa kokoamaan tien varrelta muiden jälkeensä jättämiä sairaita ja uupuneita. Ouluun oli jouduttu jättämään kuljetusvaikeuksien takia suuri määrä potilaita. Hoidettavana oli ollut myös Oulun Huoltokeskuksen intendentti everstiluutnantti Silverhjelm, mutta hän kuoli päivää ennen kaupungin luovuttamista.

Olkijoen sopimus


Suomen lähetyskunnan saavuttua jo Pietariin taisteltiin vielä Koljonvirralla Iisalmessa 27.10. Aselepo solmittiin 19.11.1808 Olkijoella, Lassilan majatalossa. Ruotsin joukkojen oli vetäydyttävä Kaakamajoen länsipuolelle. Viimeinen yhteenotto Suomessa käytiin 20.11.1808 Rantsilassa, jolloin Sandels aloitti perääntymisen. Samaan aikaan hyväksyttiin Pietarissa Mannerheimin muistio. Kenraalimajuri Adlercreutz teroitti joukoilleen ankaraa kuria, kun Ruotsin joukot ylittivät Oulujoen 29.11.1808.

Venäläiset joukot seurasivat hitaasti peräytyviä ruotsalaisia ja suomalaisia joukkoja ja vasta 30. päivänä ylittivät eversti Kulnevin joukot Oulujoen kaupungin kohdalla. 

Olkijoen sopimuksen mukaan Ruotsin armeija siis jätti Oulun 29.11. Seuraavana päivänä, Antin päivänä 30.11., venäläiset marssivat Limingan tullista Torikatua pitkin kaupunkiin, jossa vallitsi hämmästynyt kuoleman hiljaisuus. Tyhjillä kaduilla ei ollut ainoatakaan kaupunkilaista, vain kasakat ratsastelivat edestakaisin. Oulun porvaristo jäi ilman ruotsalaisen esivallan tukea päättämään suhteistaan miehittäjiin, kun varsinainen maaherra oli kuollut ja sijainen paennut Ruotsiin. Tässä tilanteessa venäläiset kenraaliluutnantit Shuvalov ja Kamenski ryhtyivät välittömästi hieromaan tuttavuutta kaupunkilaisten kanssa järjestelemällä päivällisiä ja tanssiaisia. Hyvittelyä tarvittiinkin, kun Oulussa oli hermostuttu ankaran majoitus- ja kyyditysrasituksen takia.

Venäjän Suomessa operoiva armeija ryhtyi marraskuun viimeisinä päivinä lopettamaan sotatoimia ja siirtymään talvileiriin. 

JOULUKUU –08

Kenraali Tutskovin joukot saapuivat joulukuun 4. päivänä paraatimarssia Ouluun ja majoittuivat sekä kaupunkiin että lähiympäristöön. Kärjessä marssivat Permin ja Mohilevin jalkaväkirykmentit, eskadroona Mitaun rakuunoita, 150 kasakkaa ja 4 tykkiä.

Venäläisten ylipäällikkö antoi 4.12.1808 julistuksen Oulun läänille: Ulkovalloille oli ilmoitettu Suomen yhdistämisestä Venäjään ja läänin asukkaiden oli annettava uskollisuudenvala.

Välittömästi kaupungin miehityksen jälkeen perustettiin Pohjois-Pohjanmaan keskusvarikko, jonka päätehtävänä oli Västerbotteniin (Ruotsin Länsipohjaan) suunnattujen hyökkäysjoukkojen huolto. Varikko lienee kooltaan ollut samaa luokkaa kuin ruotsalaisten varikko sodan alkuvaiheessa ja tiedetään, että venäläiset pystyttivät Ouluun välittömästi sinne tultuaan pysyviä elintarvikevarastorakennuksia. 


Joulukuun puoleenväliin mennessä oli kenraali Tutskovin komennossa oleva Oulun osasto saavuttanut tavoitteensa ja saanut tehtäväkseen rannikon puolustuksen Pyhäjoen ja Kemin välillä.

Osastoon kuuluivat:
Sjevskin, Kalugan, Permin, Mohilevin, Azovin, Nisovin ja Räävelin Jalkaväkirykmentit.
3., 23., ja 26. Jääkärirykmentit, joissa kussakin kaksi pataljoonaa.
Mitaun Rakuunarykmentin 4 eskadroonaa sekä 3 sotniaa Isajef II:n ja 2 sotniaa Kiselef II:n Kasakkarykmenteistä.
Eversti Argunin ja majuri Prebstingin Tykistökomppaniat, yhteensä 18 tykkiä.
Kapteeni Kljutscharevin Minöörikomppania (työkomppania).

Osaston pääosa ryhmitettiin Oulun-Temmeksen-Raahen alueelle ja koska Ouluun sijoitettiin huomattava määrä näistä joukoista, sekä lisäksi suuria huoltomuodostelmia, määrättiin kenraalimajuri Rachmanov Oulun varuskunnan päälliköksi.

Venäläisten ylipäällikkö kenraali F.W.Buxhoevden kävi Oulussa heti miehityksen jälkeen ja oli kaupungissa ainakin joulukuun 2. päivään. Pian tämän jälkeen tsaari Aleksanteri I erotti Buxhoevdenin. Tsaari Aleksanteri I oli jo lokakuussa kehottanut Buxhoevdenia pyytämään eroa, jonka hän tekikin terveyteensä vedoten, mutta vasta nyt tsaari vapautti Buxhoevdenin ylipäällikön tehtävästä. Lopullisena syynä pidetään Olkijoen sopimusta, josta tsaari ei pitänyt.
Uudeksi venäläisten Suomen joukkojen ylipäälliköksi nimitettiin kenraali Bogdan Fjodorovitsh von Knorring.

Myöhäissyksyn aikana tapahtui muitakin henkilövaihdoksia. Muiden muassa sairastuivat sekä kenraaliluutnantit Kamenski että Tutskov ja jälkimmäisen tilalle Oulun osaston päälliköksi määrättiin kenraaliadjutantti kreivi Shuvalov. Osaston päämaja sijaitsi Torniossa ja koko osaston vahvuus oli 11.358 miestä.

Elintarvikehuolto on ilmeisesti tuottanut venäläisille suuria vaikeuksia, sillä Pohjanmaalta ei ollut enää mitään saatavissa. Oulun suunnalla toimiville joukoille jouduttiin toimittamaan viljaa aina Aunuksesta, Tveristä ja Novgorodista saakka.
Ruotsin armeija saapui 11.12. Tornioon ja kahta päivää myöhemmin Ruotsin viimeiset joukot ylittävät Kemijoen. Peräytymismarssi pohjoiseen ja Länsipohjassa vietetty talvi tappoi 12 000 miehen armeijasta 3000 kulkutauteihin ja muihin rasituksiin.
Lievämuotoista malariaakin esiintyi Suomen Sodan aikoihin Oulun, Turun, Helsingin ja Joensuun seuduilla.


TAMMIKUU -09

Oululaisten yhteistoiminta venäläisten kanssa sujui huomattavasti paremmin kuin ruotsalaisten kanssa, mikä ensisijaisesti on laskettava ylipäällikön ja maaherran ansioksi. Melkoinen merkitys suhteiden tasoittajana oli silläkin seikalla, että von Knorringilla oli erittäin runsaasti rahaa käytettävissään ja jouluna 1808 jaettiin kaupunkilaisille 10000 ruplaa vahingonkorvauksina. Majoitus- ja kyydityspakko oli edelleen raskas, mutta kauppasuhteiden nopea elpyminen pienensi kaiketi huomattavasti porvarien ynseyttä. Vaikka rasitukset olivat olleet raskaat ruotsalaisten aikana jakautuivat ne sentään kohtalaisen tasaisesti. Venäläiset toivat mukanaan oman tyylinsä. He tulkitsivat melko omavaltaisesti väljiä majoitusohjesääntöjä ja uusissa oloissa oli myös lahjonnalla ja suhteilla oma merkityksensä. Oli tapauksia, joissa porvarit joutuivat miltei karkotetuiksi omista kodeistaan samalla kuin toisilla saattoi olla jopa kuusi huonetta omassa käytössään.

HELMIKUU –09

(Ei mainittavaa)

MAALISKUU –09

Maaliskuussa 1809 kuului Venäjän niin sanottuun "suomenmaalaiseen armeijaan" noin 55.000 miestä. Oulun alueella oli yhteensä 10.051 miestä, joista jalkaväkeä oli 8.621 miestä, ratsuväkeä 345 miestä, tykistöstä 553 miestä ja tykistön alaisuudessa toimivia työkomppanian miehiä 128.

Venäläisten Oulun osaston tarkempi vahvuus maaliskuussa 1809:

Jalkaväki
Sievskin Musketöörirykmentti (2 pataljoonaa) 1207 miestä ja 79 hevosta
Kalugan Musketöörirykmentti (2 pataljoonaa) 1046 miestä ja 83 hevosta
Mohilevin Musketöörirykmentti (2 pataljoonaa) 1093 miestä ja 83 hevosta
Azovin Musketöörirykmentti (2 pataljoonaa) 744 miestä ja 83 hevosta
Nisovin Musketöörirykmentti (2 pataljoonaa) 943 miestä ja 83 hevosta
Räävelin Musketöörirykmentti (2 pataljoonaa) 1136 miestä ja 117 hevosta
3.Jääkärirykmentti (2 pataljoonaa) 689 miestä ja 83 hevosta
23.Jääkärirykmentti (2 pataljoonaa) 781 miestä ja 83 hevosta
26.Jääkärirykmentti (2 pataljoonaa) 982 miestä ja 83 hevosta

Ratsuväki
Mitaun Rakuunarykmentti (4 eskadroonaa) 469 miestä ja 400 hevosta
Isajev II:n Kasakkarykmentti (3 sotniaa) 167 miestä ja 160 hevosta
Kiselev II:n Kasakkarykmentti (2 sotniaa) 113 miestä ja 125 hevosta

Tykistö
Eversti Argunsin Tykistökomppania 140 miestä ja 119 hevosta
Majuri Prebstingsin Tykistökomppania 209 miestä ja 169 hevosta
Kokkolan varasto 204 miestä ja 178 hevosta
Tykkejä yhteensä 18

Insinöörijoukkoja
Kapteeni Kljutscharevin Minöörikomppania (työkomppania) 128 miestä ja 10 hevosta.

Venäläisiin tykistöprikaatien alaisuudessa toimineisiin pioneerirykmentteihin, eli insinöörijoukkoihin on lueteltu kuuluviksi pioneerit, minöörit ja ns. sapperit. Pioneerit olivat pääasiassa sillanrakentajia, myös taistelutilanteessa tulituksen alla, sapperit olivat rakennusalan yleismiehiä, jotka kykenivät kaikenlaisiin rakennustöihin, kuin myös panostuksiin. On ollut myös yhdistettyjä tehtävänimikkeitä, kuten ”miner-sapery”. Minööri ei suinkaan ollut miinoittaja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan heidän perustavaa laatua oleva tehtävänsä oli kaivaa salaa tunneli vihollisen linnoitteen alle, panostaa se ja lopulta räjäyttää alta päin linnoitteen vallitukseen aukko rynnäkköä varten. Kuitenkaan Suomen sodassa ei ole tällaisesta mainintaa, joten on oletettavaa, että minöörikomppania on täällä ollut pääasiassa kaivamiseen erikoistunut työkomppania, joiden työkaluna on ollut lapio enemmän kuin kivääri. Heitä lienee käytetty linnoitteiden rakentamiseen, yms. Englanninkielisissä teksteissä on paljonpuhuva käännös ”miner”, eli vapaasti suomennettuna ”mainari”, kaivosmies.

HUHTIKUU –09

Talven mittaan siirrettiin venäläisiä joukkoja jonkin verran ja esimerkiksi huhtikuun 11. päivänä 1809 oli kenraalimajuri Rachmanovin komennossa Oulussa ja sen lähiseuduilla:

3. ja 23. Jääkärirykmentit
Azovin musketöörirykmentti
3 eskadroonaa Mitaun Rakuunarykmentistä
Isajev II:n ja Kiselev II:n Kasakkarykmenttien pääosat
8 tykkiä

Oulun varuskunnassa olleiden joukkojen vahvuus oli noin 1700 miestä.

TOUKOKUU –09

(Ei mainittavaa)

KESÄKUU –09

(Ei mainittavaa)

HEINÄKUU –09

Kenraaliluutnantti Kamenski otti heinäkuun 3. päivänä 1809 komentoonsa Oulun osaston ja ryhtyi valmistelemaan hyökkäyksen jatkamista lopullisen rauhan aikaansaamiseksi.

ELOKUU –09

Venäläiset vahvistivat Pohjanmaan rannikkopuolustusta ja elokuun puolessa välissä v.1809 sijoitettiin Ouluun ja sen rannikkoseudun puolustukseen:

Krementschugin Jalkaväkirykmentti (995miestä, ilmeisesti kokonaisuudessaan Oulun eteläpuolella)
Pataljoona Tulan Jalkaväkirykmentistä (557 miestä, varuskuntajoukoksi)
Kiselev II:n Kasakkarykmentistä 11 miestä
Tykistön raskas patteri (74 miestä ja 4 kpl 12-naulaisia tykkejä)

Kaupungissa oli näihin aikoihin myös Oulun laivue, johon kuului 12 tykkivenettä ja 105 merisotilasta.

SYYSKUU –09

17.9.1809 allekirjoitettiin Haminassa rauhansopimus Ruotsin ja Venäjän välillä..

Rauhanteon jälkeen vähennettiin joukkoja nopeasti ja Oulun keskusvarikko lakkautettiin. Vaikuttaa siltä, että Oulu jäi sittemmin joksikin aikaa kokonaan ilman venäläistä miehitystä.