Tilan muu tuotanto

Golden Rosen tilalla kasvetaan hevosten lisäksi suuria laventeliviljelyksiä. Myymme laventelia eteenpäin paikallisille hajuvesitehtaille. Suuren tuotantomme takia pystymme valmistamaan myös muitakin laventelituotteita kotitekoisesti. Tuotteita on mahdollista ostaa tilaltamme löytyvästä pienestä kaupasta, joka on täysin suunnattu tilamme asiakkaille.

Laventelia alettiin Golden Rosen tilan tienoilla kasvattamaan jo vuonna 1980. Maamme omisti siihen aikaan Jean Luivuitton perheinen. Jean kasvatti 1980 luvulta 1995 luvulle asti Laventelia muutaman hehtaarin alueella Golden Rosen tiluksilla ja hieman naapuritiluksillakin. 1995 kasvatus kuitenkin lopetettiin sillä maaperä oli köyhtynyt eikä siihen uusien taimien kasvattamista suositeltu seuraavaan kolmeen vuoteen.

1998 maaperään oli tullut paljon ravinteita ja maa oli todella hedelmällistä viljelysmaata. Tässä vaiheessa Golden Rosen tilat olivat kuitenkin siirtyneet valtion omistukseen. Valtio viljeli maata 1998-2006. Vuonna 2007 ostimme Elsan kanssa maata valtiolta ja perustimme Golden Rosen sen nykyiselle paikalle.

Laventelituottaidemmme hinnasto:
Laventelihunaja
*1dl 2€
*2dl 3,70€
Laventelisaippua 1,50€
Laventelisaippua(pullossa)
*500ml 5€
*1000ml 9€
Laventelihajuvesi 20€
Laventelituoksupussi 1€
Laventelilinimentti(hevosille) 10€
Laventeli häntä&harja pesuaine (hevosille) 12€
Laventeli nahkasaippua (hevosille) 15€
Teemme myös tilauksesta muitakin laventeliin liittyviä tuotteita. Jokaiseen tilattuun tuotteeseen tulee +1-5€ sen mukaan kuinka paljon on välineitä tarvinnut käyttää.

Jos haluat ostaa laventelikimppuja, niiden keräämisestä voit tulla neuvottelemaan henkilökunnan kanssa. Henkilökunta opastaa sellaiselle pellolle josta saa vaapaasti kerätä tiettyä hintaa vastaan (5-30€)
ulkoasu © Sakkura, virtuaalitalli