INDEX      HEVOSET      KASVATUS      KONTAKTI

Bonjour!

Tervetuloa virtuaalitalli Golden Roseen!

Olet autossa Etelä-Ranskassa. Katselet maisemia onnellisena ja huokailet miten kaunis luonto voikaan olla. Huomaat tienvieressä valkoisen hevoskyltin, johon on maalattu mustilla kirjaimilla Golden Rose. Kännyt tieltä kyltin näyttämään suuntaan, ja saavut pitkälle suoralle tielle jota reunustavat kauniit ja isot puut. Näät vieressäsi laventelipeltoja, ja avatessasi ikkunan tunnet niiden huumaavan ihanan tuoksun kaiken sen kuumuuden läpi. Saavut puistotien päähän ja edessäsi kohoaa suuri vaaleahko kivitalli. Aivan sen tuntumassa näet valkoisia lankkuaitaisia tarhoja, suuren maneesin ja aivan valtavan kokoisen kentän. Ajat parkkipaikalle, katsot häkeltyneenä ympärillesi ja laitat aurinkolasit päähän matkalla kohti tallia.

Olet onnellisesti saapunut Etelä-Ranskassa sijaitsevalle tallille, joka kasvattaa päätyökseen arabialaisia täysiverisiä ja suomenhevosia. Golden Rosen juuret juontuvat 2006 vuoden loppuun, mutta kasvatustoimintamme vakiintui vasta vuonna 2010. Siitä asti Golden Rose on saanut ylpeästi kantaa omaa kasvattajanimeään GR'. Monessa mutkassa meillä on ollut lukuisia yhteistyö ja ystävyystalleja, mutta vain yksi on jääny jäljelle koko kuoppaisen matkamme ajan: Cheritable. Voimme vain kiittää tallinomistajaa kaikesta tuesta mitä hän ja hänen hevosensa ovat antaneet meille taipaleemme ajan.



Tallialue on Golden Rosella suuri ja avara, vaikka hevosia tällä hetkellä ei mitään suurta määrää olekkaan. Golden Rosen omistuksessa on yksi iso maneesi, joka voidaan jakaa kahteen osaan sekä yksi todella suuri kenttä, jonka jakamalla saa noin 4 pienempää kenttää. Laitumia tallialueella sekä sen ulkopuolella on kohtuullisen paljon ja jokaiselle hevoselle löytyy varmasti todella paljon laiduntilaa tallialueelta ja sen lähistöistä. Kanionin tapainen todella suuri järvi on myös lähellä, jossa käymme hevosiamme uittamassa. Kanionin maastot ovat todella jyrkkiä sekä jylhiä ja niiden lähistöille pystyy tekemään upeita vaelluksia. Tallissa jokaisella hevosella on tilava karsina, josta löytyy juoma-automaatin lisäksi ruokakuppi. Tallissa on myös kaksi pesukarsinaa, tallityöntekijöiden huone, ratsastajille pukuhuone ja vessat & suihkutilat.








Terveisin Any (VRL-05294, PZT) ja Elsa
Ystävyyttä& Y-työtä Cheritable



Ulkoasun © Pilvimarja / hhaidh ja A
Kuva © hhaidh

Lyhyesti

Golden Rose on palannut pitkältä tauolta ja on valmis taas uusiin koitoksiin. Talli myy paljon omia kasvattejaan uusiin koteihin.