Useimmin Kysytyt Kysymykset



Alkuperäkeskusteluun pääsee ehkä helpommin mukaan, kun aihe pilkotaan osiin. Siksi käynkin tällä sivulla kaikki perustelut läpi kohta kerrallaan. Suosittelen lukijaa käymään kysymykset ensin läpi järjestyksessä ja vasta toisella lukukerralla hyppimään eteenpäin viitattuihin kohtiin ja taas takaisin. Näin kokonaisuus hahmottunee parhaiten.

Kysymykset pyörivät pääasiassa Kalevi Wiikin alkuperäteorian ympärillä. Wiik on julkaissut aiheesta kaksi kirjaa: Eurooppalaisten juuret (2002) ja Suomalaisten juuret (2004). Wiikin teoria on tiivistettynä se, että aivan kuten suomalaisten esivanhempien enemmistö vaelsi jääkauden jälkeen hitaasti Suomeen Ukrainasta saapuen eteläiseen Suomeen noin 8500 cal-eaa eli kalenterivuotta ennen ajanlaskun alkua, samoin myös suomalais-ugrilainen kieli (jolla tarkoitetaan uralilaista kielimuotoa) olisi samaa alkuperää, eli kantauralia olisi puhuttu jo jääkauden lopulla, viimeistään noin 12000 cal-eaa Ukrainassa.

Mainittakoon nyt, ettei se tulisi lukijalle yllätyksenä, että uralistiikan eli vertailevan suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen perustelluimpien teorioiden kanssa Wiikin teoria on pahasti ristiriidassa. Siksi hänen kritisoijansa ovatkin pääasiassa kielitieteilijöitä. Sen sijaan koska Wiik perustaa teoriansa genetiikan ja arkeologian tuloksille, on selvää etteivät näiden tieteenalojen edustajat ole yhtä suuressa määrin havainneet ristiriitoja.

Merlijn de Smit on koonnut sivuilleen linkkilistaksi suurelta osin kaiken Wiikin teorioiden ympärillä viimeisten kahdeksan vuoden aikana käydyn keskustelun (ks. linkkisivu jahka se ilmestyy).


1. Mikä se Wiikin virhe oikein on?

Wiik ei kunnioita tieteenalojen tulosten autonomiaa eli itsenäisyyttä. Jokaiselle tieteenharjoittajalle pitäisi olla selvää, että yhtä tutkimuskohdetta voidaan pääsääntöisesti tutkia yhden tieteenalan keinoin. Kieltä tutkitaan kielentutkimuksen keinoin, geeniperimää tutkitaan genetiikan keinoin ja aineellista kulttuurijäämistöä arkeologian keinoin. Esimerkiksi kielestä ei voida tehdä johtopäätöksiä muuten kuin kielentutkimuksen keinoin ja kielentutkimuksen tuloksia kunnioittaen.

Wiik kuitenkin rikkoo tätä tieteenteon perusperiaatetta vastaan ja tekee johtopäätöksiä kielestä aivan muiden tieteenalojen kuin kielitieteen pohjalta (ks. kysymys 5).

Wiik ohittaa täysin kielentutkimuksen tulokset - tai mikä vielä pahempaa, ohittaa kaikki parhaiten perustellut teoriat ja valikoi vanhentuneita ja jo kumottuja teorioita, jotka tukevat hänen omia arvailujaan, ja väittää niitä edelleen päteviksi (ks. kysymys 6).

Syynä tähän saattaa olla se, että Wiik hahmottaa suomalaisten alkuperän yhtenä kokonaisuutena: hän olettaa että geenit, kieli ja kulttuuri olisivat tulleet automaattisesti (tai vähintäänkin erittäin suurella todennäköisyydellä) samalta suunnalta samaan aikaan. Wiik siis olettaa, että tutkimuskohde on yksi ainoa "alkuperä", joten riittää että selvitetään enemmistö eli kaksi kolmesta osatekijästä. Eli kun arkeologia ja genetiikkaa viittaavat samaan suuntaan, Wiikin mielestä ei ole mitään merkitystä enää sillä, mihin kielitiede viittaa.

Tämä on kuitenkin virheellinen oletus, koska kaikki kolme käsiteltyä alkuperän osatekijää (kieli, geeniperimä ja aineellinen kulttuuri) ovat itsenäisiä eivätkä niiden tulokset muutu toisten tieteenalojen tulosten perusteella - tai niiden ei ainakaan pitäisi muuttua.

Kielentutkimuksen mukaan kieli on peräisin idästä ja paljon myöhäisemmältä ajalta kuin Wiik olettaa pelkästään arkeologian ja genetiikan perusteella (ks. kysymys 2). Lisäksi suurin osa Euraasian väestöistä on jossain vaiheessa vaihtanut kielensä (ks. kysymys 4), mikä jo itsessään osoittaa, ettei kieli suinkaan ole sidoksissa geeniperimään eikä kulttuuriin kuten Wiik olettaa.

Wiikin perustavanlaatuisimmat virheet voidaan tiivistää seuraavasti:

  1. Tehdessään päätelmiä kielestä muiden tieteenalojen kuin kielentutkimuksen keinoin Wiik asettuu teoriansa kieltä käsittelevältä osalta tieteen ulkopuolelle.
  2. Vastaavan virheen Wiik toistaa pienemmässä mittakaavassa myös päinvastaiseen suuntaan perustellessaan genetiikan ja arkeologian tulosten tulkintaansa vanhentuneilla ja kumotuilla kielitieteellisillä teorioilla, väittäen niitä edelleen päteviksi.
  3. Wiik ei ota kuuleviin korviinsa eikä näkeviin silmiinsä menetelmiään kohtaan osoitettua kritiikkiä. Hän ei ota sisäjakeluun myöskään vanhentuneita teorioita (joita hän siis käyttää tukemaan omaa teoriaansa) vastaan esitettyjä kumoavia perusteluja, eikä edes yritä mitenkään perustella käyttämiään vanhentuneita teorioita; hän yksinkertaisesti väittää että useimmat tutkijat kannattavat juuri niitä. Ja koska Wiikin tietoon on useita kertoja saatettu, ettei tilanne suinkaan ole tämä, kyseessä näyttäisikin olevan joko tahallinen vääristely tai pitkälle edennyt hataramuistisuus.

    Näin Wiik on siirtynyt tieteen kentältä uskon puolelle: hänelle ei ole enää merkitystä sillä, mikä teoria on vankimmin perusteltu, vaan hän valitsee oman mieltymyksensä mukaan ne teoriat joihin haluaa uskoa, eli ne jotka sopivat hänen omaan teoriaansa.

Näiden syiden vuoksi Wiikin teoriat kielen osalta jäävät siis tieteen ulkopuolelle: ne ovat epätieteellisiä. Esimerkiksi skeptikot kutsuvat yleisesti tällaista toimintaa, jossa epätieteellistä ja kaikki tieteelliset vasta-argumentit huomiotta jättävää teoriaa väitetään tieteeksi, nimityksellä "huuhaa". Tämä tulisi saattaa erityisesti Tieto-Finlandia-ehdokkaat valitsevien tahojen tietoisuuteen - nimitettiinhän Wiikin ensimmäinen alkuperäkirja erehdyksessä jopa ehdolle palkintoon.

Mikäli Wiik korjaisi mainitut virheet ja palaisi tekemään tiedettä, hänen teoriansa olisi tieteellinen ja sellaisena samanarvoinen muiden teorioiden joukossa. Sitä voitaisiin verrata perustelujen tukevuuden osalta muihin alkuperäteorioihin, ja tämän jälkeen selviäisi, mikä teoria on vahvin. Tosin on korostettava, että mikäli Wiik korjaisi mainitut virheet, hän ei mitenkään voisi enää päätyä niihin väittämiin, joita hän nyt uralilaisesta kielestä esittää: hänen teoriansa kun on pahasti ristiriidassa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen perustelluimpien teorioiden kanssa.

Tässä vaiheessa en vielä ota perusteellisemmin kantaa genetiikan ja arkeologian osuuteen Wiikin teorioissa. Mikäli näiden alojen asiantuntijat löytävät Wiikin lähtökohdista tai argumentoinnista vakavia puutteita, raportoin asiasta tällä sivustolla.


2. Millä perusteella uralilainen kieli on peräisin idästä Volgalta eikä etelästä Ukrainasta?

1. Kielikunnan sisäinen analyysi

Uralilainen kielikunta ulottuu lännestä Keski-Ruotsista (eteläsaame) itään Jenisein yläjuoksulle (selkupit) ja Taimyrin niemimaalle (nganasanit), ja vielä vähän aikaa sitten jopa Altain ja Sajanin vuoristoon Venäjän, Mongolian ja Kiinan välisille rajoille. Kielikunnan nykyisen puhuma-alueen suurin ulottuvuus on noin 4200 kilometriä, eli suunnilleen saman verran kuin on matkaa Helsingistä Egyptin etelärajalle.

Kielikunnan muinaista leviämiskeskusta jäljitettäessä on otettava huomioon muutamia seikkoja. Keskenään lähisukuisten kielten ryhmiä (jotka voidaan ongelmitta palauttaa yhteiseen välikantakieleen) on yhdeksän: saame, itämerensuomi, mordva, mari, permi, unkari, mansi, hanti ja samojedi. Vastaavat kantakielet ovat kantasaame, kantasuomi, kantamordva, kantamari, kantapermi, kantaunkari, kantamansi, kantahanti ja kantasamojedi.

Vanhalle monitasoiselle jakautumismallille (uralilainen kantakieli - suomalais-ugrilainen kk. - suomalais-permiläinen kk. - suomalais-volgalainen kk. - suomalais-saamelainen kk. - kantasuomi) ei ole riittäviä perusteita; edes ugrilaisen kantakielen rekonstruoiminen (josta ennen johdettiin unkari, mansi ja hanti) ei ole kiistatonta.

Merkittävää on, että erityisesti reuna-alueiden kielihaarat ovat levinneet laajoille alueille ja samalla eriytyneet useiksi kieliksi. Vielä 1900-luvulla täällä lännessä oli saamelaiskieliä kymmenen ja itämerensuomalaisia kieliä yhdeksän, kun taas idässä samojedikieliä oli yhdeksän, hantilaiskieliä kolme ja mansilaiskieliä neljä. Muita kielihaaroja voidaan sanoa keskusalueen kieliksi. Niitä on puhuttu selvästi pienemmillä alueilla, eivätkä ne myöskään ole jakautuneet kovinkaan moneksi kieleksi: mordvalaiskieliä on nykyään kaksi, samoin marilaiskieliä, permiläiskieliä on kolme ja unkari on yksi ainoa kieli. Unkari sijoittuu luokittelullisesti suunnilleen permin ja mansin väliin, ja se on ilmeisesti ollut muinaisuudessa alueellisesti lähempänä mansia.

Kielikunnan levinneisyydestä voidaan tehdä eräitä päätelmiä. Esimerkiksi yhtenäisen kielialueen laajuus (tai laajan kielialueen yhtenäisyys) viittaa puhuma-alueen suhteelliseen nuoruuteen. Tämä johtuu siitä, että puhuma-alueen laajeneminen mahdollistaa kielten eriytymisen, ja ajan mittaan syntyy ensin murre- ja sitten kielirajoja. Vastaavasti jos kielirajoja ei vielä ole syntynyt, kielialueen laajeneminen on tapahtunut vasta hiljattain.

Uralilaisten kielten levinneisyyttä kuvaavan kartan perusteella suurimmat puhuma-alueet ovat suomella, komilla ja tundranenetsillä. Suomen kielen leviämisen kohti pohjoista tiedetään alkaneen vasta alle tuhat vuotta sitten, ja komin ja tundranenetsin leviäminen vastaavasti pohjoiseen ja länteen on vielä nuorempi ilmiö. Suomen kohdalla tilanne on sikäli "keinotekoinen", että ilman valtiollisia sekaantumisia täällä olisi todennäköisesti syntynyt uusia kielirajoja, esimerkiksi savon ja länsimurteiden väliin. Vain keinotekoisen kirjasuomen yhtenäistävä vaikutus (kulloisenkin) valtion rajojen sisällä 1500-luvulta lähtien on estänyt tämän.

Suomen kielen kohdalta tiedetään, että vanhinta ydinaluetta on eteläsuomi. Täältä löytyykin suhteellisen tiheässä suppea-alaisia murteita (lounaismurteet, lounaiset siirtymämurteet, hämäläismurteet), kun taas myöhemmin suomalaistuneessa pohjoisessa murteiden puhuma-alueet ovat laajoja: etenkin peräpohjalais- ja savolaismurteita puhutaan laajoilla alueilla.

Kun tarkastelukulmaa laajennetaan yhdestä kielestä yhteen kielihaaraan, oletetaan samojen lainalaisuuksien pätevän edelleen. Kun nimittäin mennään ajassa riittävästi taaksepäin, kyseessä on jälleen yhden kielen leviäminen: kantasuomen. Ja kun mennään vielä kauemmas ajassa, kyseessä on jälleen yhden kielen leviäminen: kantauralin.

Kantasuomen tasolla leviämiskeskus näyttää vastaavasti sijoittuvan Suomenlahden eteläpuolelle. Liivi, viro ja eteläviro eroavat jyrkästi toisistaan, vaikka niitä puhutaan suppeilla naapurialueilla - vasta joitain satoja vuosia sitten pohjois- ja eteläviro yhdistettiin yhdeksi kieleksi, jälleen valtiollisen puuttumisen ja keinotekoisen kirjakielen avulla. Alun perin etelävirolla oli oma kirjakielensä. Vastaavasti idempänä karjala-aunus ja pohjoisessa suomi ovat laajemmalla alueella puhuttuja kieliä. Savo on karjalaista alkuperää, mutta pääosin valtiollisista syistä "suomalaistunut". Karjalan puhuma-alueen jäätyä Venäjälle on karjalan murteisiin omaksuttu runsaasti venäläisiä lainasanoja, mikä on synnyttänyt kielirajan savon ja karjalan väliin.

Kantauralin tasolla leviämiskeskus näyttää vastaavasti sijoittuvan Volgan mutkaan, jonka ympärillä on "aina" puhuttu lähekkäin mordvaa, maria ja permiä. Niiden puhuma-alueet ovat suppeita ja niillä on hämmästyttävän vähän yhteistä keskenään - mordvan on sanottu olevan lähempänä kaukana luoteessa puhuttuja itämerensuomalaisia kieliä kuin naapuriaan maria. Kaikki tämä viittaa siihen, että Volgan mutkan tienoo on uralilaisen kielikunnan vanhaa ydinaluetta.

Lisäksi tiedetään hantia ja mansia (ja mahdollisesti myös unkaria) puhutun aikaisemmin Uralin länsipuolella: tästä on mainintoja kirjoitetuissa lähteissä (tästä syystä nekin voidaan laskea keskuskielten joukkoon). Mansien ja hantien laajat puhuma-alueet Siperian puolella ovat siis myös suhteellisen myöhäisen leviämisen tulosta. Voi tosin olla, että näitä kieliä on puhuttu pitkään kahta puolta Uralia; ensiksikin ne ovat erilaistuneet enemmän kuin mainitut suomi, komi ja tundranenetsi, ja toiseksi niiden itäpuolisten samojedikielten vanhan ydinalueen oletetaan olleen Sajanin vuoriston suunnalla. On syytä olettaa Uralin ja Sajanin välilläkin puhutun pääosin uralilaisia kieliä, joko samojedia tai hantia tai mansia.

Näin voidaan sijoittaa uralilaisen kielikunnan leviämisen varhaisvaiheet sisäisen analyysin perusteella Volgan mutkan ympäristöön. Joet ovat olleet kaikkina aikoina luontaisia kielirajoja (vrt. esim. Ruotsin saamelaiskielet), ja jokien perusteella on hahmotettu myös uralilaisten keskuskielten puhuma-alueet.

Keskuskielet (nykyään kielihaarat) voidaan sijoittaa Volgan Y:n muotoisen mutkakohdan ympärille. Tämän Y:n etelähaara on Volgan alajuoksu, luoteishaara Volgan yläjuoksu ja koillishaara Kama. Volgan alajuoksun länsipuolella ja yläjuoksun eteläpuolella alkoi kehittyä kantamordva, ja alajuoksun itäpuolella ja Kaman eteläpuolella alkoivat kehittyä kantamansi ja kantahanti (ja ilmeisesti kantaunkari).

Volgan yläjuoksun ja Kaman pohjoispuolella alkoi kehittyä kantamari. Kaman pohjoispuolella marin itäpuolella alkoi kehittyä kantapermi, sen ja marin rajan asettuessa Vjatka-joelle, joka virtaa Kamaan pohjoisesta. Kaman eteläpuolella kehittyi vastaavasti myös kaksi jo mainittua kieltä, lännessä Volgan suunnalla kantamansi ja idässä Uralin suunnalla kantahanti. Kantaunkarin asemasta ei tässä ole selvyyttä.

Reunakielet (nykyään kielihaarat) ovat sijainneet tämän Volgan mutka napana piirretyn ympyrän ulkopuolella. Idässä kantasamojedi lienee jo varhain siirtynyt Uralin itäpuolelle, kun taas lännessä alkoivat kehittyä kantasuomi ja kantasaame. Kadonneiden nimeltä tunnettujen (merja, muroma jne.) ja tuntemattomien kielten asema kielikunnassa on epäselvä, siksi niitä ei ole otettu tässä huomioon.

Kantasuomea, kantasaamea ja kantasamojedia on pidetty hyvin konservatiivisina: ne ovat säilyttäneet kantauralin piirteitä ehkä hieman enemmän kuin keskuskielet. Lateraaliteorian mukaan juuri periferiassa eli kaukana keskuksesta kieli yleensä muuttuu hitaimmin.

Näyttää siltä, että kieli leviäisi helpommin vieraan kielen alueelle kuin lähisukukielen alueelle. Tämä saattaa johtua siitä, että kielen leviämisen aikaan kieliraja ei vielä ole syntynyt, vaan kyseessä on vasta murreraja. Tällöin keskinäinen ymmärrettävyys on vielä säilynyt, eikä ole tullut tarvetta omaksua toista murretta. On toki mahdollista, että keskusalueellakin on ollut kieliä, jotka jokin sukukieli on syrjäyttänyt. Mutta ainakin alueen nykyaikaan säilyneet kielet ovat todiste siitä, että leviäminen on kuitenkin yleensä tapahtunut keskusalueelta ulospäin.

Sisäisen analyysin keinoin on mahdotonta sanoa varmasti, millä puolella Volgan mutkaa kantauralia on puhuttu ensin eli ennen kuin se alkoi levitä ja murteutua. Myöskään ajankohtaan ei saada valaistusta sisäisen analyysin keinoin. Näihin seikkoihin voidaan kuitenkin saada valaistusta muista seikoista, joita jäljempänä käsitellään.


2. Paleolingvistinen analyysi

Lingvistinen paleontologia tai paleolingvistiikka tarkoittaa alkuperätutkimuksen yhteydessä lähinnä sitä, että kantakielen alkuperäistä puhuma-aluetta pyritään paikantamaan sellaisten sanojen avulla, jotka ovat periytyneet kantakielestä mahdollisimman moniin sukukieliin ja joiden tarkoite voidaan maantieteellisesti rajata. Tällöin tulevat kyseeseen erityisesti puiden ja eläinten nimet.

Esimerkiksi puiden muinainen levinneisyys saadaan selville siitepölynäytteistä. Palkitsevinta on valita sellaisia puulajeja, joiden levinneisyys on kohdannut vasta myöhään - näin saadaan kohtaamisalueen lisäksi samalla jonkinlainen ajoitus.

Paleolingvistisessä analyysissä on toki tiettyjä epävarmuustekijöitä, mutta suuntaa-antavina tuloksia voitaneen silti pitää.

Kun on verrattu toisiinsa siperiankuusen, tavallisen kuusen, sembramännyn, tammen, majavan ja siilin (joilla kaikilla on vanhaksi oletettu sana monissa uralilaisissa kielissä) levinneisyyttä, on kantauralin puhuma-alue sijoitettu Ylä-Volgan ja Kaman pohjoispuolisille alueille, eli sinne minne ensimmäisessä kohdassa sijoitin kantamarin ja kantapermin puhuma-alueet. Sembramännyn vuoksi olisi kantauralin puhuma-alue sijoitettava mainitun alueen koillispuolelle, Kaman yläjuoksun ja Ural-vuoriston tienoille.

Mutta sembramäntyä merkitsevää omaperäistä sanaa tavataan vain permissä ja sen itäpuolisissa kielihaaroissa (mansi, hanti, samojedi), joten on kaksi mahdollisuutta: joko sana on tunnettu myös läntisissä kielihaaroissa (mari, mordva, itämerensuomi, saame) mutta kadonnut niistä, tai sitten sana on tullut vasta kantauralin itämurteeseen. Jos sembraa merkitsevä sana olisi ollut läntisissä kielihaaroissa, sen ei suinkaan olisi tarvinnut kadota: moni sana on otettu uuteen käyttöön entisen tarkoitteen jäätyä tuntemattomaksi. Erityisesti puiden nimissä tällaista merkityksen siirtymistä on tapahtunut, joten todennäköisintä lienee, että sembramännylle on keksitty sana vasta uralin itämurteeseen.

Lisäksi on havaittu, että itämerensuomella, mordvalla ja marilla on yhteiset sanat mm. tammelle ja vaahteralle, mikä viittaa suhteellisen eteläiseen alkuperään. Yhdistämällä nämä tulokset voidaan olettaa, että läntinen uralilainen puhuma-alue (kantamariin, kantamordvaan, kantasuomeen ja kantasaameen johtanut murre) on sijainnut melko etelässä Volgan mutkan länsipuolella, kun taas itäinen uralilainen puhuma-alue (kantapermiin, kantaunkariin, kantamansiin, kantahantiin ja kantasamojediin johtanut murre) on sijainnut pohjoisempana Kaman yläjuoksun ja Ural-vuoriston tienoilla.

Yhtenäisen suppea-alaisen kantauralin puhuma-alueesta ei selvää kuvaa saada tälläkään keinolla, mutta jossain Ylä-Volgan ja Kaman välisellä alueella se on todennäköisemmin sijainnut.


3. Indoeuropeistiikan tulokset

Näitä käsitellään seuraavan kysymyksen kohdalla.


3. Millä perusteella muka Ukrainan refugiossa ei puhuttu kantauralia tai Suomen alkuperäisasukkaat eivät muka olleet uralinkielisiä?

Kielitieteen perusteella kantauralin ja kantaindoeuroopan välillä on ollut lainasanakosketuksia. Samoin kosketukset ovat jatkuneet eri-ikäisten myöhempien tytärkielten välillä. Tällä perusteella Kantaurali ja kantaindoeurooppa ovat alkaneet levitä laajemmalle alueelle suunnilleen samanaikaisesti.

Kantaindoeuroopan kohdalla voidaan hyödyntää arkeologian avulla saatua absoluuttista ajoitusta. Se perustuu siihen, että vaunuterminologiaa tavataan tytärkielistä säännönmukaisesti kehittyneinä vastineina, eli tällaiset sanat palautuvat kantakieleen. Jos sanat olisi lainattu kantakielen jälkeen tytärkielestä toiseen, niiden äänneasu eroaisi vanhoista omaperäisistä sanoista. Niinpä kantaindoeurooppa oli vielä yhtenäinen siihen aikaan kun vaunusanasto luotiin - ja tämä taas on tapahtunut kaiken järjen mukaan silloin kun vaunut keksittiin.

Arkeologian perusteella tiedetään vanhimmat vaunut osineen keksityiksi noin 3600 calBC (kalenterivuotta ennen ajanlaskun alkua). Vanhimpien vaunujen löytöpaikat osuvat Mustanmeren pohjoispuolisille aroille, ja kielitieteen perusteella samalla alueella oletetaan puhutun indoeurooppalaista kantakieltä: sillä kun oli kontakteja sekä kaukasialaisiin kieliin (joita on "aina" puhuttu Kaukasuksella) että kantauraliin (joka sijoitetaan suurimmalla todennäköisyydellä Keski-Volgalle, sen kuuluisan Volgan mutkan tienoille).

Siis: kantaindoeurooppa oli yhtenäinen vielä vaunujen keksimisen aikaan, ja juuri vaunut ovat tutkijain mielestä mahdollistaneet väestön ja/tai kielen nopean leviämisen. Ja uralilainen kantakieli on alkanut levitä vasta samoihin aikoihin kuin indoeurooppalainen, aikaisintaan suunnilleen 4000 calBC. Suomen alkuasuttajat saapuivat jo noin 8500 calBC, joten he eivät voineet olla kieleltään uralilaisia.

Ukrainan refugio ajoitetaan jääkauden maksimin aikoihin, ja se olisi säilynyt yhtenäisenä enintään vuoteen 14000 calBC. Jo tuolloin olisi siis täytynyt alkaa uralilaisen kantakielen hajoaminen, jos se olisi ollut Ukrainan refugion kieli. Edellä esitetyn valossa ajatus on mahdoton ja täysin vailla tieteellisiä perusteita.


4. Millä perusteella useimmat Euraasian väestöt ovat vaihtaneet kielensä?

Lähes millä tahansa maailman alueella asutuksen jatkuvuus alkuasutuksesta lähtien on ilmeinen. Kuitenkin jokaisen laajalle levinneen kielikunnan menneisyydessä on välttämättä suppea-alainen kantakieli. Niinpä esimerkiksi nykyisiä uralilaisten kielten puhuma-alueita ajatellen on ilmeistä, että vain yksi (jos yksikään) niistä on alue, jolla uralilaista kantakieltä on alunperin puhuttu. Kaikille muille kymmenille puhuma-alueille uralilainen kieli on levinnyt myöhemmin, joko asumattomalle alueelle (mahdollisesti pohjoisin tundravyöhyke) tai alunperin muunkielisen väestön keskuuteen. Siitäkin huolimatta, että kaikilla alueilla asutus muodostaa jatkumon alkuasutuksesta nykypäivään saakka.

Suurin osa Eurooppaa on uralilaisen ja indoeurooppalaisen kielikunnan vallassa (lukuun ottamatta baskin ja turkkilaisten kielten alueita), jotka palautuvat kahdelle suhteellisen suppealle puhuma-alueelle Mustanmeren pohjoispuolisille aroille (kantaindoeurooppa) ja havumetsävyöhykkeen eteläosiin Volgan mutkan tienoille (kantaurali). Näin ollen kaikilla muilla alueilla, joilla kyseisiin kielikuntiin kuuluvia kieliä puhutaan tai tiedetään puhutun, on tapahtunut kielenvaihto: aikaisemmat asuttajat ovat omaksuneet uralilaisen tai indoeurooppalaisen kielen ja hylänneet omat aikaisemmat kielensä.


5. Kirjoitat että Wiik esittää väitteitä kielestä jonkin muun tieteenalan kuin kielitieteen perusteella. Mitä Wiik sitten on esittänyt?

Kotisivujensa Juuret-osion alussa ( http://members.surfeu.fi/kalevi.wiik/ ) Wiik kirjoittaa: "Suhteuttaessani toisiinsa arkeologisia kulttuureja ja kieliä olen joutunut käyttämään olettamusta, jonka mukaan kulttuurit ja kielet vastaavat toisiaan. Olen tehnyt näin siitäkin huolimatta, että kulttuurien ja kielten rajat eivät aina lankea yhteen. Muutakaan mahdollisuutta en ole pystynyt löytämään. Toinen mahdollisuus olisi tietenkin ollut se, että olisin ollut kokonaan käsittelemättä muinaisten kulttuurien kieliä."

Eräs hyvä mahdollisuus olisi ollut esimerkiksi se, että Wiik olisi selvittänyt, mitä kielitiede sanoo nykyään suomen kielen alkuperästä. Toiseksi paras vaihtoehto olisi sitten ollut se, ettei kieltä olisi käsitelty lainkaan.

Nyt Wiik kuitenkin esittää, että koska arkeologian ja genetiikan perusteella maamme alkuasuttajat ovat oletettavasti peräisin pääosin Ukrainasta, on jääkauden aikaisessa Ukrainan refugiossa puhuttu suomalais-ugrilaista kieltä. Toisin sanoen: että suomalais-ugrilaista tai uralilaista kantakieltä (näitä käytetään nykyään yleisesti koko kielikuntaan viittaavina) olisi puhuttu jo noin 16 000 vuotta sitten Ukrainassa.

Tämä johtopäätös ohittaa täysin kaiken kielitieteellisen aineiston (ks. kysymykset 2 ja 3) ja on tehty pelkästään nykyväestöjen geenisuhteita menneisyyteen tulkiten sekä arkeologisesti havaittavien kulttuurivirtausten pohjalta.

Jos Wiik haluaa tehdä päätelmiä kielestä, on turvauduttava kielitieteeseen. Kaikenlainen muu kielellä spekulointi on silkkaa epätiedettä.


6. Mitä vanhentuneita teorioita Wiik sitten käyttää tukemaan omia spekulaatioitaan?

Wiik esittää, että vanhentunut käsitys on se, jonka mukaan indoeurooppalainen kieli olisi levinnyt kuoppahautakulttuurin mukana Ukrainasta länteen vasta neljännellä esikristillisellä vuosituhannella (eli vuoden 4000 calBC jälkeen), ja uusi ja perustellumpi käsitys se, että indoeurooppalainen kieli olisi levinnyt jo vuosituhansia aikaisemmin maanviljelyn mukana Etelä- ja Keski-Eurooppaan.

Todellisuudessa tilanne on päinvastainen: maanviljelysteoria on vanhentunut, ja eräät kiistattomat tosiseikat osoittavat, ettei indoeurooppalainen kantakieli ole voinut hajota ennen vuotta 3600 calBC ja että kantakielen puhuma-alue sijoittuu kuin sijoittuukin Ukrainan aroille (tästä tarkemmin kysymyksessä 3).

Wiik itse oli mukana Lammin alkuperäsymposiumissa vuonna 1997, kun Asko Parpola esitti tämän teorian epäämättömät todisteet, ja useissa yhteyksissä sen jälkeenkin asia on ollut näkyvästi esillä - esimerkiksi Wiikin kahden vuoden takaisen kirjan Eurooppalaisten juuret arvosteluissa. Siitä huolimatta Wiik esittää saman väitteen maanviljelysteorian pätevyydestä myös uudessa kirjassaan (Suomalaisten juuret, 2004). Hän ei yritäkään kumota paremmin perusteltua vaunuteoriaa, vaan yksinkertaisesti vaikenee koko teoriasta ja toivoo, etteivät lukijat ole vielä kuulleet siitä. No, nyt ovat...

Syy Wiikin huonomuistisuuteen tai vaihtoehtoisesti tutkimuseettisesti tuomittavaan todisteiden pimittämiseen onkin sangen läpinäkyvä: hänen omat kieltä koskevat teoriansa eivät pysy pystyssä Parpolan esittelemän teorian vallitessa. Nimittäin kantaindoeuroopan ja kantauralin väliset läheiset suhteet (kantakielten vaiheesta lähtien mm. runsaasti lainasanoja) vaativat, että kantauraliakaan ei voida ajoittaa kovin paljon vanhemmaksi. Ja koska Wiik haluaa ajatella kantauralia puhutun Ukrainan refugiossa joskus vuonna 14000 calBC, hänen on tietysti vastustettava vaunuteoriaa. Niinpä hän yksinkertaisesti sivuuttaa kaiken teoriaa tukevan aineiston ja väittää että maanviljelyksen leviämisen ja indoeurooppalaisen kielen toisiinsa kytkevä teoria olisi yhä parhaiten perusteltu.


7. Eikö alkukoti ole voinut olla hyvinkin laaja, esimerkiksi Volgalta Suomeen ulottuva? Muinaiset metsästäjä-keräilijäthän ovat saattaneet liikkua tuhatkin kilometriä vuodenaikojen välillä.

Laajan puhuma-alueen kannattajat vetoavat yleensä metsästäjä-keräilijöiden suureen liikkuvuuteen. Kuitenkin tämä liikkuvuus on aivan eri suuruusluokkaa kuin oletettu kantauralin laaja puhuma-alue.

Esimerkiksi Kuolan saamelaiset ovat liikkuneet Jäämeren rannikon tundran ja sisämaan metsävyöhykkeen välillä yleisesti noin sadan kilometrin suuruusluokkaa olevia etäisyyksiä, kun taas Volgan mutkasta Suomeen on linnuntietäkin noin 1500 km, jokireittejä pitkin yli 2000 km. Siperian puolen metsästäjä-keräilijöiden puhuma-alueetkaan eivät ole valtavia, kun otetaan huomioon, että mansilaiskieliä on ollut neljä ja hantilaiskieliä kolme.

Lisäksi, kuten kysymyksen 2 kohdalla kävi ilmi, laajat puhuma-alueet ovat nuoria ja hetkellisiä.

Toki on mahdollista, että uralilainen kantakieli on ulottunut Suomeen jossakin vaiheessa - ja näin itse asiassa jatkuvuusteoriassa oletetaankin. Leviäminen näin laajalle alueelle merkitsee kuitenkin sitä, että kielellistä yhtenäisyyttä on mahdoton ylläpitää. Kieli alkaa murteutua, ja kun yhdistävät välimurteet sitten katoavat esimerkiksi jäämällä toisten murteiden syrjäyttämiksi, syntyy kieliraja.

Toisin sanoen kantakielen leviäminen laajalle alueelle merkitsee kantakielen kauden päättymistä: siirrytään erillisten tytärkielten kauteen - on syntynyt kielikunta. Kantakielen laaja puhuma-alue on siis vain hetkellinen välivaihe, joka seuraa suppea-alaisen kantakielen vaihetta ja edeltää eriytyneiden tytärkielten vaiheita.

Ja koska indoeurooppalaisen tahon ajoituksen perusteella kantauralikin on ollut yhtenäinen vielä suunnilleen neljännen esikristillisen vuosituhannen alussa, on kantakieli voinut levitä laajalle alueelle vasta tämän jälkeen (ks. kysymys 3). Kantaurali on selvästi liian myöhäinen kielimuoto voidakseen olla Suomen alkuasuttajien kieli.


8. Entäs jos kantauralin puhuma-alue ei sijainnutkaan Volgan mutkassa vaan Suomessa?

Tämä ei vaikuta mahdolliselta, koska kaikki todisteet viittaavat siihen että kantauralia puhuttiin Volgan mutkan tienoilla; ks. myös kysymykset 2 ja 3.


9. Mitä kieltä ensimmäiset suomalaiset sitten puhuivat?

Ensiksikin noin varhaisista ajoista puhuttaessa on harhaanjohtavaa käyttää nimitystä "suomalainen", koska Suomen kansa on muodostunut vasta viimeisten muutaman sadan vuoden aikana. Puhumme siis mieluummin "nykyisen Suomen alkuasuttajista". Toki genetiikan lainalaisuuksien perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että nykysuomalaisten perimästä suurin osa palautuu noihin alkuasuttajiin, ja eriaikaiset tulokkaat ovat tuoneet vain pieniä lisiä perimäämme.

Koska uralilainen kieli on levinnyt tänne vasta noin vuoden 4000 calBC jälkeen, eivät alkuasuttajat ole voineet puhua uralilaista kieltä. Mutta olisivatko he voineet puhua jotakin kantauralin kaukaista sukukieltä? Teoriassa ehkä olisivat, saattavathan kaikki maailman ihmiskieletkin lopulta olla sukua toisilleen. Mutta kielitieteen keinoin ei uralilaisille kielille kuitenkaan ole voitu löytää sukukieliä, joten asialla on turha spekuloida: todisteita ei ole toistaiseksi ollut mahdollista löytää.

Keski-Euroopan alkuperäisistä, paleo- eli muinaiseurooppalaisiksi kutsutuista kielistä sen sijaan on jäänyt jälkiä esimerkiksi germaanisiin kieliin, joiden perusteella voidaan sanoa, ettei tuo kieli muistuttanut kantauralia. Tämä on eräs todiste, joka kumoaa Kalevi Wiikin väitteen, jonka mukaan germaanisista kielistä löytynyt substraatti olisi muka ollut uralilaista eli suomalais-ugrilaista.

Lapissa on ehkä puhuttu vielä sangen myöhään jotain tuntematonta kieltä. Monissa paikannimissä ja lainasanoissa on nimittäin sellaisia äännepiirteitä, joita ei voida selittää kantasaamen oman kehityksen kannalta eikä myöskään suomalaisella, ruotsalaisella eikä venäläisellä lainavaikutuksella.


10. Ovatko Wiikin tekemät johtopäätökset suomalaisten geneettisistä juurista epätieteellisiä ja perusteettomia, koska niissä ei ole otettu huomioon kielitiedettä?

Eivät toki. Aivan kuten kielestä ei voida tehdä päätelmiä genetiikan tai arkeologian tulosten perusteella, ei myöskään geneettisistä juurista voida tehdä päätelmiä kielitieteen tulosten perusteella.

Jos Wiikin genetiikkaan pohjautuvia päätelmiä arvostellaan, se on tehtävä genetiikan tuloksiin vedoten ja genetiikan menetelmin. Genetiikan tulosten tulkitsemiseen liittyy kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä, joihin palaan myöhemmin.




Edelliselle sivulle
Seuraavalle sivulle

Takaisin pääsivulle