Mitä on alkuperätutkimus?



Alkuperätutkimus ei ole varsinaisesti tieteenala, vaan pikemminkin tutkimussuunta, jota voivat harrastaa monen eri tieteenalan tutkijat (ks. edellinen kappale). Silloin kun tutkija haluaa oman tieteenalansa kautta saavuttaa näkemyksen oman kansan/kielen/kulttuurin menneisyyteen, voidaan puhua alkuperätutkimuksesta.

Erityisen tärkeää on muistaa, että alkuperä ei ole yksi kiinteä paketti, jonka kaikki osatekijät ovat peräisin samalta suunnalta. Vielä 150 vuotta sitten näin kuitenkin yleisesti oletettiin: ajateltiin jossain elelleen suomalais-ugrilaisen kantakansan, joka sitten hajaantui laajalle alueelle. Todellisuudessa suomalais-ugrilaisen (tai laajemmin uralilaisen; nimityksillä tarkoitetaan nykyään usein myös aivan samaa asiaa eli koko uralilaista kielikuntaa) kielen leviäminen ei liity yksiviivaisesti kansan levittäytymiseen, minkä voi nähdä jo siitä, että kielikuntaamme kuuluvat kansat edustavat ilmiasultaan ja geeneiltään hyvin erilaisia väestöjä.

Oikeastaan koko termi "suomalais-ugrilainen" on käypä vain kielentutkimuksessa. Kun tutkitaan suomalaisten geenejä tai arkeologisesti havaittavaa aineellista kulttuuria, alkuperän suunta näyttääkin jo aivan toiselta. Ei ole olemassa suomalais-ugrilaista geeniperimää, ei myöskään suomalais-ugrilaista kulttuuria sellaisenaan.

Voidaan sanoa, että "suomalais-ugrilaisuus" on pelkästään kielen tasolla ilmenevä piirre, joka viittaa yhteiseen kielelliseen menneisyyteen mutta joka ilmenee geeneiltään ja kulttuureiltaan hyvinkin paljon toisistaan poikkeavilla kansoilla.

Kun tämän sisäistää, osaa jo välttää yleisimmät virheet. Ongelmia syntyy lähinnä siinä, kun halutaan yhdistää useamman tieteenalan tulokset yhdeksi eheäksi teoriaksi. Tällöin täytyisi muistaa kohdella jokaista tieteenalaa itsenäisenä ja omien menetelmiensä rajoittamana kokonaisuutena - muuten sorrutaan helposti liikaan yksinkertaistamiseen tai jopa suoranaisiin virheisiin.

Toistakaa perässäni:
Kielitiede voi kertoa vain kielestä. Arkeologia voi kertoa ainoastaan aineellisesta kulttuurista. Genetiikka voi kertoa vain geeniperimästä.

Toisin sanoen on hyväksyttävä se, että kielitiede näyttää edelleenkin vahvasti viittaavan kohti itäistä alkuperää, vaikka genetiikka ja arkeologiakin korostavat eteläisen alkuperän merkitystä. Teoria voi näyttää pintapuolisesti kauniilta, jos se väittää niin kielen, geenien kuin kulttuurinkin tulleen samalta suunnalta - mutta valitettavasti tällainen teoria ei vastaa itsenäisten tieteenalojen käsityksiä. Näitä ongelmakohtia käsitellään osiossa IV - ja tylysti esimerkkien kera.

Kuinka alkuperätutkijan tulee toimia?

Alkuperätutkijan on ehdottomasti tarkasteltava kunkin tieteenalan tuloksia itsenäisinä. Jos tutkijan oma ala on arkeologia, hänen tulee sysätä oman alansa antamat tulokset taka-alalle ja tutustua ilman ennakkonäkemystä siihen, mitä muut tieteenalat ovat saaneet selville omasta tutkimuskohteestaan. Sen jälkeen voi alkaa pohtia, sallivatko jonkin tieteenalan tulokset toisenlaisia tulkintoja.

Mikäli sallivat, voi lähteä rakentamaan kokonaisvaltaista teoriaa. Mikäli eivät salli, asia on jätettävä sikseen: on tunnustettava, että eri tieteenalat viittaavat eri suuntiin, eikä yhdistävää teoriaa ole mahdollista rakentaa. Jälkimmäinen tilanne pätee viime vuosien yritelmiin, kuten jäljempänä esitän.

Miksi sitten vaivautua? Onko enää mahdollista selvittää mitään uutta alkuperästämme?

On toki. Tieto karttuu ja tarkentuu jatkuvasti kaikilla tiedonaloilla, ja joitain menneisyyteen hahmoteltuja yksityiskohtia joudutaan tarkastelemaan uudelleen. Jokin tällainen pikkuseikka tai vaikkapa uusi ajoitus voi syödä pohjaa tieteenalan vallitsevalta teorialta - aivan viime vuosina esimerkiksi vallitseva arkeologis-kielellinen "jatkuvuusteoria" on kohdannut kritiikkiä (tähän palaan joskus myöhemmin omassa kirjoituksessaan).

Tähän kritiikkiin voidaan yhtyä myös siksi, että koko jatkuvuusteoriaa arkeologisena mallina ei pitäisi lainkaan soveltaa kieleen. Se ei välttämättä sodi (vaikka saattaa ehkä sotiakin) kielitieteen tuloksia vastaan, mutta se ei saisi ainakaan ohjata kielitieteen tulosten tulkintaa. Tältä sivustolta selviää, miksi ei.

Joka tapauksessa pienten yksityiskohtien uudelleentulkinta saattaa johtaa tarpeeseen rakentaa tieteenalan käsitys tutkimuskohteensa alkuperästä kokonaan uusiksi. Ja tällöin tilanne saattaa heijastua jossain (hyvin rajoitetussa, painottaisin) määrin koko alkuperätutkimukseen.

Mitään pysyvää ja lopullisen oikeaa käsitystä ei varmastikaan koskaan saavuteta. Sikäli uudet teoriat ja mallit ovat aina tervetulleita. Alkuperätutkijan tulisi kuitenkin ymmärtää teoriansa kohtaama kritiikki ja oltava valmis myöntymään perustellumpien argumenttien edessä. Vain tällöin voidaan puhua tieteellisestä alkuperätutkimuksesta.




Edelliselle sivulle
Seuraavalle sivulle

Takaisin pääsivulle