Mitä arkeologia voi kertoa?



Arkeologia poikkeaa sikäli genetiikasta ja kielentutkimuksesta, että esinejäännösten absoluuttinen ajoittaminen onnistuu nykyään hyvin esimerkiksi radiohiili-isotooppimittauksella, ja tuo ajoitus voidaan sitten kalibroida eli muuttaa tavallisiksi kalenterivuosiksi puiden vuosirenkaista rakennetun, nykyajasta kymmenentuhannen vuoden taakse ulottuvan mallin avulla.

Sen sijaan kielentutkimuksessa ja genetiikassa joudutaan ottamaan tutkimuskohteeksi nykyhetken tilanne. Sen jälkeen eri kansojen kieliä tai geenejä vertailemalla yritetään muodostaa kuva menneisyyden tilanteesta. On selvää, että tällaiset päättelyyn perustuvat tulokset ovat paljon epävarmempia kuin arkeologian absoluuttiset tiedot.

Arkeologian varmuus loppuu kuitenkin siinä vaiheessa, kun aletaan tehdä tulkintoja ja rajanvetoja. Esimerkiksi erimielisyyksiä saattaa syntyä siitä, onko jollekin alueelle tullut vaikutteita idästä vai etelästä; useinhan naapurialueiden välillä on kontakteja, jolloin myös esinetyypit tai -tyylit saattavat levitä.

Ja tietysti silloin, kun halutaan suhteuttaa jokin arkeologinen kulttuurialue johonkin väestöön tai kielimuotoon, ollaan jo aivan yhtä huteralla perustalla kuin genetiikassa ja kielentutkimuksessakin.

Arkeologian väittämien varmuusasteita voidaan kuvata seuraavasti:

  1. "Nuorapainanteilla koristeltu keramiikanvalmistustyyli näyttää levinneen Tonavan ja Lounais-Suomen väliselle alueelle hyvin nopeasti vuoteen 3200 calBC mennessä." (Hyvin varmaa: ei esitetä mitään muuta kuin mitä arkeologian menetelmät kertovat.)
  2. "Nuorakeramiikka näyttää levinneen pääasiassa uuden väestön mukana, koska varhaisempia keramiikkatyylejä valmistettiin vielä niiden rinnalla." (Hieman epävarmempaa: ei tiedetä, onko väestö todella liikkunut vai onko uusi keramiikkatyyli levinnyt vain alkuväestön "trenditietoisen" nuorison keskuuteen, mikä selittäisi rinnakkain esiintymisen.)
  3. "Nuorakeramiikan mukana levisi indoeurooppalainen kantakieli." (Hyvin epävarmaa: vaikka nuorakeramiikka olisi syntynyt sellaisessa paikassa sellaiseen aikaan, että kielentutkimuksen perusteella sinne sijoittuisi indoeurooppalaisen kantakielen puhuma-alue, ei ole mitään todisteita siitä, että uusi kieli levisi tuolloin sinne minne keramiikkakin. Ja vaikka olisi levinnytkin, se olisi tapahtunut hitaammin: on paljon helpompi oppia uusi tapa valmistaa keramiikkaa kuin vaihtaa äidinkielensä kokonaan vieraaseen kieleen. Ja sekä uusi tyyli että valmiit saviruukut on helppo viedä alueille, joilla puhutaan vierasta kieltä - esimerkiksi naimakaupan seurauksena.




Edelliselle sivulle
Seuraavalle sivulle

Takaisin pääsivulle