Viimeaikainen alkuperäkeskustelu

Kalevi Wiikin teoria ja sen nostattama kiivas keskustelu pääpiirteittäin

Kalevi Wiik on julkaissut kirjan Eurooppalaisten juuret, jossa hän esittää monitieteisen näkemyksensä suomalaisten ja muiden eurooppalaisten juurista. Wiikin ankarimmat kriitikot ovat fennougristeja - sen sijaan geneetikot ja arkeologit eivät ole havainneet hänen lähtökohdissaan mitään vakavia puutteita.

Tähän on olemassa selvä syy. Nimittäin Kalevi Wiik esittää kirjassaan näkemyksiä kielestä perustaen ne arkeologiaan ja genetiikkaan, ottamatta lainkaan huomioon kielentutkimuksen tuloksia. Tämän Wiik tunnustaa itse kotisivuillaan ( http://members.surfeu.fi/kalevi.wiik/ ):

"Suhteuttaessani toisiinsa arkeologisia kulttuureja ja kieliä olen joutunut käyttämään olettamusta, jonka mukaan kulttuurit ja kielet vastaavat toisiaan. Olen tehnyt näin siitäkin huolimatta, että kulttuurien ja kielten rajat eivät aina lankea yhteen. Muutakaan mahdollisuutta en ole pystynyt löytämään. Toinen mahdollisuus olisi tietenkin ollut se, että olisin ollut kokonaan käsittelemättä muinaisten kulttuurien kieliä."

Miksi tämä on ongelma?

Tieteenteossa on eräitä tärkeitä perusperiaatteita, esimerkiksi se, että kukin tieteenala tutkii tiettyä kohdetta. Kielentutkimus tutkii kieltä, arkeologia tutkii aineellisen kulttuurin jäännöksiä ja genetiikka väestön geenejä. Luonnollisestikaan kielentutkimus ei siis voi kertoa mitään geeneistä tai aineellisesta kulttuurista, eivätkä arkeologia ja genetiikka voi kertoa mitään kielestä. Tämän luulisi olevan selvää jokaiselle tieteenharjoittajalle, mutta valitettavasti se ei näytä olevan selvää Kalevi Wiikille eikä hänen kannattajilleen.

Tekemällä päätelmiä kielestä pelkästään genetiikan ja arkeologian tulosten pohjalta Wiik syyllistyy täydellisen epätieteelliseen metodiikkaan: yhtä uskottavia tuloksia saisi, jos yrittäisi ennustaa lähipäivien säätä meteorologian keinojen sijasta vaikkapa kansanmusiikintutkimuksen menetelmin.

Ei ole kuin satakunta vuotta siitä, kun suomalaisia luultiin rodullisesti mongoleiksi siksi, että suomen kieli kuuluu uralilaiseen kielikuntaan, jonka puhuma-alue ulottuu Fennoskandiasta Länsi-Siperiaan saakka. Nyt Kalevi Wiik on toistanut tämän virheen toiseen suuntaan: koska geenimme ovat etelästä, Wiik olettaa kielemmekin tulleen siitä suunnasta - huolimatta kielentutkimuksen päinvastaisista tuloksista.

Mutta kielet eivät ole missään mielessä sidoksissa geeneihin: maailman väestöt saattavat vaihtaa kielensä aivan toisen väestön kieleen ilman että heidän geneettinen perimänsä siitä muuttuisi. Jos minä päättäisin suomalaisgeenisen vaimoni kanssa opettaa oletetuille lapsillemme ensimmäisenä kielenä japanin, muuttuisivatko lapsemme sen vuoksi geeneiltään japanilaisiksi?

Kielet eivät ole myöskään sidoksissa arkeologisiin kulttuureihin: saman kulttuurin alueella saatetaan puhua eri kieliä, tai saman kielialueen sisällä saattaa olla toisistaan poikkeavia kulttuureja. Kieli saattaa vaihtua ilman että kulttuuri ratkaisevasti muuttuu, tai kulttuurikuva saattaa muuttua ilman että kieli vaihtuu.

Wiikin menetelmät rikkovat siis tieteenalojen tulosten autonomiaa, sitä että kunkin tieteenalan tulokset ovat itsenäisiä eikä niihin vaikuta se, mitä tuloksia muilla tieteenaloilla saadaan, koska nuo muut tieteenalat tutkivat aivan eri kohteita. Wiik seuraajineen käsittelee kansojen alkuperää yhtenä kokonaisuutena, jolla saa heidän mielestään olla vain yksi tulosuunta. Eli sen sijaan, että he tunnustaisivat tieteellisesti, että vaikka geenit ja aineellinen kulttuuri ovat tulleet etelän suunnalta, on kieli kuitenkin itäinen, he suorittavat epätieteellisesti äänestyksen: koska etelä voittaa 2-1, he johtavat suomalaisten alkuperän (mukaanlukien kielen) kokonaisuudessaan etelästä.

Juuri tämä törkeä kielitieteen tulosten ohittaminen ja silti kielestä puhuminen on saanut fennougristit kritisoimaan Wiikin teoriaa hyvinkin kiivaasti. Eräät alan ulkopuoliset tahot ovat paheksuneet sitä, että "poikkeavia näkemyksiä esittäviä syytetään heti epätieteellisestä huuhaasta." Korostan, että tuomion syynä ei ole poikkeavien tulosten esittely vaan selvästi virheellisten ja epätieteellisten menetelmien käyttö.

Mikäli Wiik tarkastelisi kieltä ottaen huomioon kielitieteen tulokset, hän ei kokisi näin tyrmäävää vastaanottoa. Toisaalta silloin hän ei myöskään voisi mitenkään päätyä siihen tulokseen, että uralilaista kantakieltä olisi puhuttu aiemmin Keski-Euroopassa - kielentutkimuksen tulokset kun viittaavat aivan eri suuntaan.

Wiikin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että tuoreessa kirjoituksessaan Saamelaisten alkuperä (Tieteessä tapahtuu 2/2004) hän ei enää esitä aivan samalla tavoin väitteitä kielestä muiden tieteenalojen tulosten perusteella. Kuitenkin hänen näissäkin tuloksissaan on vielä paljon epävarmaa niin kielten kuin geenienkin osalta. Näihin puututaan myöhemmin.

Näillä esimerkeillä olen pyrkinyt yleistajuisesti osoittamaan, kuinka perustavanlaatuisesta virheestä Wiikin alkuperäteoriassa on kysymys. Ei siis ole lainkaan liioittelua, että moni fennougristi on leimannut Wiikin teoriat kielen osalta silkaksi epätieteelliseksi huuhaaksi. Sitähän ne juuri ovat: kielitieteen saavuttamat tulokset sivuutetaan ja kielestä tehdään päätelmiä aivan muiden tieteenalojen tulosten perusteella.



Se on sitäpaitsi niin väärin...

On eettisesti kyseenalaista lähteä tuputtamaan epätieteellistä propagandaa suurelle yleisölle, jolla ei ole valmiuksia arvioida tulosten tai niiden saamiseksi käytettyjen menetelmien oikeellisuutta. Ainakin Virossa kirjastoille on jopa lahjoitettu ilmaiseksi Wiikin teosta. Ja Suomessa kirja oli jopa ehdolla Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi.

Niinpä ei ole ihme, että esimerkiksi monet peruskoulujen ja lukioiden opettajat ovat uskoneet Wiikin propagandaa ja pitävät Wiikin teoriaa vallankumouksellisena edistysaskeleena alkuperämme selvittelyssä - vaikka kuten jo edeltä kävi ilmi, kyseessä on vallankumouksellinen peruutusaskel kokonaan tieteenteon ulkopuolelle. Ja nämä opettajat levittävät sitten tätä "päivitettyä tietoa" oppilailleen, ja oppilaat levittävät sitä vanhemmilleen, sukulaisilleen ja kavereilleen...

Hirvittää ajatella, mikä olisi tulos, jos Suomen Gallup järjestäisi nyt (syksyllä 2004) kyselyn siitä, mitä suomalaiset "tietävät" suomalaisten ja suomen kielen alkuperästä. Kuinka laajalle tämä epätieteellinen propaganda on jo levinnytkään?

Siksi olenkin laatinut tämän alkuperäkeskustelusivuston, jolla tarjoan kaikille niillekin, jotka eivät ole fennougristiikan menetelmiin tutustuneet, mahdollisuuden ymmärtää asiasta käytyä keskustelua. Toivon että lukijat tämän sivuston luettuaan ymmärtävät, missä ongelma piilee, ja osaavat omalta osaltaan hälventää vääriä luuloja ja ehkäistä virheellisen tiedon leviämistä.

Kehotan myös kaikkia oikeudenmukaisuutta, totuudellista tietoa ja tieteellistä rehellisyyttä kunnioittavia kansalaisiamme levittämään tietoa tästä sivustosta eteenpäin kaikille aiheesta kiinnostuneille ja erityisesti kaikille Wiik-uskoville.




Edelliselle alasivulle
Seuraavalle alasivulle

Takaisin pääsivulle