2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007

Vanha blogimme

2007
 
12.-14.10.2007

Neulingen-Bauschlott (Saksa) pidetyissä ranskalaisten paimenkoirien MM-kilpailussa Nero sijoittui pronssille tuloksella 255. Tavoite siis vähintäänkin saavutettiin.

A osuus, 89 p.: Nero ajoi elämänsä parhaan kisajäljen oikeassa paikassa.

B osuus, 75 p.: Ennustimme, että Neron vahvin osa-alue ja 75 p. Tämä on koiraurheilua. Selvä alisuoritus. Paikallaolo 0 p ja Neron yksi vahvimmista liikkeestä (juoksusta maahan + luokse tulos) otti väärän asennon -> seisoi eli –5p. Istumisen ylisuoritti, oli normaalia nopeampi, seuraamisen alisuoritti Laukaan kisaan verrattuna. Noudot olivat upeita eli jossain määrin olivat normaalia paremmat, eteen lähettäminen täydellinen.

C osuus, 91 p.: Koko kisojen upein suojeluosuus ja parhaat pisteet. Seuraavat pisteet oli 86. Suoritus palkittiin upeilla aplodeilla ja ”bravo Marjo” huudoilla ja maalimiehet kävivät kehumassa koiraa. Piilo numero kaksi jäi kiertämättä, törmäsi siihen oudosti. Tässä kilpailun lopputulokset.
10.9.2007

Laukaa takana hyvillä mielin. Nerosta tuli sitten ensimmäinen IPO 3 Beussi Skandinaviassa. Mutta paikattavaa jäi Saksaa ajatellen.

A osuus, 78 p.: Oli sitten heikoin lenkki. Jäljesti sillä tasolla, mihin kykenee. Kahta ensimmäistä esinettä otti suuhun, viimeisen ilmaisi korrektisti. Kaksi ensimmäistä esinettä olivat siis puutteellisia. Voi olla hankala korjata Saksaa ajatellen mutta yritetään.

B osuus, 83 p.: Paketti sitten levisi… paikalla ololla aloitettiin ja saatiin arvosanaksi tyydyttävä. Tässä on selvä treenin paikka. Seuraaminen oli erinomainen, samoin maahan meno + luokse tulo. Eteen lähettäminen onnistui mutta seisomisessa otti selvän pysähtymisen jälkeen muutaman askeleen perään. Istumisessa vääräasento. Noudot olivat hyvät mutta kosketti hyppytelinettä mennen tullen ja ote ei ollut varma. Kokonaisuuteen kuitenkin olin tyytyväinen. Nyt mönkään menneet liikkeet on vielä korjattavissa Saksaan.

C osuus, 87 p.: Meni käsikirjoituksen mukaan. Piilolle tultaessa Nero häiritsi maalimiestä hiukan ja pari kertaa irrotuksen jälkeen tökkäsi hihaan. Yksi hidas irrotus mahtui joukkoon. Siinä ne ylimääräiset, joita ei osattu ennustaa. Loppu menikin kuin treeneissä. Mukava sanoa näin, kun oli vieras kenttä ja vieras maalimies sekä rätti piilot, joita ei ole tullut ikinä harjoiteltua.
26.8.2007

Nero on sitten ilmoitettu Beauceronien MM-kisoihin IPO 3:seen. Tavoitteena on viettää ikimuistoinen viikonloppu ja saada hyväksytty tulos, vähintään joka osa-alueelta 70 pistettä. Määrätietoinen harjoittelu on aloitettu jo marraskuussa 2006. Kaikki on mennyt suunnitellusti ja siinä mielessä voidaan lähteä hyvillä mielin Saksaan.

A osuus (jälki): Neron selvästi heikoin lenkki. Hyvällä ja helpolla pohjalla voi saavuttaa vaikka mitä, vaikealla alustalla jopa tulos (70 p) voi olla vaikeassa. Vahvuudet on suoratyöskentely, heikkoutena kulmat. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut kesän aikana huimasti mutta… on edelleen se Akilleen kantapää.

B osuus (tottis): Neron vahvin osa-alue JOS pysyy paketissa koko suorituksen ajan. Arvosana SG (90—95 p) on aivan realistinen normaalilla suorituksella. Pravuurit on seuraaminen, maahan meno + luokse tulo, seisominen ja eteen lähettäminen. Heikkoudet on istuminen (hidas), noudoissa kapulan pito edessä (voisi olla varmempi ote) ja heikoimpana lenkkinä on paikallaan olo varsinkin, jos paketti leviää.

C osuus (purut): Tämähän on aina se arvaamattomin osuus ja tässä voi sattua vaikka mitä. Treenit on mennyt hyvin ja siinä valossa kaikki näyttää ehkä jopa liian hyvältä. Neron vahvuudet on ehdottomasti hallinta ja piilon kierrot. Piilolla vartiointi on nykyään erinomaista, samoin iskut hihaan ovat kohtuullisen hyviä näin isoksi koiraksi. Heikkoutena on otteet hihasta, jota edesauttaa voimakas ravistelu purutilanteessa. Myös hypyt ovat osoittautuneet Nerolle vaikeiksi.

Paketti rupeaa olemaan siis kasassa ja esikokeena on meillä edessä rotumestaruuskilpailut. Edellisestä koesuorituksesta on kulunut kohta vuosi ja näin ollen Laukaan kisan perusteella suunnitellaan viimeisen kuukauden treenit. Ja aina tulee muistaa se tosiasia, että yhtään Beussia ei ole pohjoismaissa tehnyt IPO 3:sesta tulosta. Nöyrin mielin tässä on oltava liikenteessä.