MILAN HARRASTUKSET
Pentu 1 -kurssi
Milan kanssa aloitettiin pentukurssi maaliskuun 2009 alussa. Kurssi oli Hyvinkään kennelkerhon järjestämä ja siihen kuului 1 teoriatunti ja 7 harjoituskertaa. Kurssilla harjoiteltiin perustottelevaisuutta. Kurssin tarkempaan sisältöön kuului seuraavien asioiden harjoittelu: katsekontakti, nätisti kulkeminen hihnassa, istuminen, maahanmeno, luoksetulo, toisen koiran kohtaaminen, perusasento (koira istuu ohjaajan vasemmalla puolella), luoksepäästävyys, paikalla pysyminen ja seuraamisen alkeet. Kurssiin kuului myös kaupunkikävely ja harjoittelu uudessa ympäristössä.
Agilityn valmennusryhmä
Milan kanssa aloitettiin agilityn harrastus aloittelevien pentujen ryhmässä 24.6.09. Ryhmässä harjoiteltiin agilityn ohjausta ja esteiden suoritusta. Esteistä on harjoiteltu mm. hyppyjä(myös takaa kiertoa ja eteen lähetystä namilautasen avulla), putkea, pussia, puomin alastuloa, vauva-A:ta ja keppejä sekä tehty muutaman esteen ratoja. Syksyllä 2009 Mila jatkaa vekarat -nimisessä valmennusryhmässä. Neiti on innokas ja nopea agilityssa sekä käyttää päätään harjoituksissa ahkerasti. Tästä johtuen tuntuu myös oppivan asiat nopeasti.=) Keväällä 2009 neidin kanssa on tehty jo pitkiä ratoja ja esteistä on hallussa melkein kaikki (keinu vielä harjoittelun alla).
Pentu 2 -kurssi
Kurssi alkoi 7.2.2010. Kurssilla vahvistettiin Pentu 1 -kurssilla harjoiteltuja asioita sekä opeteltiin koiran hallintaa vaativimmissa tilanteissa. Harjoituksiin kuului mm. katsekontakti, toisten koirien ohitus, perusasento, seuraamisen liikkeellelähtö, pysähtyminen ja käännökset, hyppy, luoksetulo ja maahanmeno. Kurssiin kuului myös kaupunkikävely, jolla tehtiin harjoituksia uudessa ympäristössä ja totuteltiin erilaisissa portaissa ja kaupungilla liikkumiseen.
Tottelevaisuuskoulutus
Pentu 2:n jälkeen jatkoimme tokoa huhtikuussa 2010 alokasluokan kilparyhmässä. Ryhmässä harjoiteltiin alokasluokan liikkeitä eli luoksepäästävyyttä, paikalla makaamista, seuraamista kytkettynä ja taluttimetta, luoksetuloa, liikkeestä maahanmenoa, liikkeestä seisomista ja vapaahyppyä. Lisäksi jokainen harjoituskerta sisälsi kehäänmenoharjoituksen.
Kuvien kopiointi ilman lupaa on kielletty.
© Marilla Tanner - All Rights Reserved.