TURNAUSRAPORTIT
Lime gaala 2010
AC
Lime juhlii tänä vuonna 5-vuotista taivaltaan ja tämän vuoksi puitteet gaalalle
oli historian näyttävimmät. Juhlapaikkana oli ravintola Papa’s, jonka
muuntautuvat tilat, herkullinen isien valmistama ruoka sekä henkilökunnan
pitkämielisyys pikkutunneilla olivat omiaan luomaan juhlalle oivalliset
puitteet!

Kuva
1. Puitteet ovat kohdallaan Papasissa!
Ennen
gaalan virallista osuutta oli siis vuorossa ruokalu, jonka alkumaljat nosti
vertauskuvallisesti Fidel, joka oli kirjoittanut kirjeen Limelle. Kirjeessä
Fidel oli itse asiassa saanut puettua vallankumous manifestin limemäiseen
muotoon, sisältäen kaiken, mikä Limessä oli arvokasta, ainutlaatuista ja
tavoittelemisen arvoista. Kirje sai varmasti jokaisen paikalla olijan
arvostamaan yhteisöään yhä suuremmassa määrin! Toivottavast ensi vuonna Lime-toveri
Fidel pääsee paikalle henkilökohtaisesti!

Kuva
2. Limemäistä joukkuehenkeä J
Gaalan
virallinen osuus alkoi Härcicen vuoden läpikäynnillä, jossa hänen verbaali-akrobaattiset
lahjansa pääsivät täysimääräiseen käyttöön. Vuoteen mahtui niin ylä- kuin
alamäkiäkin, mutta kokonaisuudessaan vuotta voidaan pitää onnistuneen,
vaikkakaan aivan infernaalista limeilyn juhlaa ei tänä vuonna koettukaan.
Vuoden läpikäynnin jälkeen Petteri kävi läpi Limen arvot ja mission, jonka
luomiseen oli käytetty valtaisat määrät jallua, kasleria ja koivuhalkoja (+
yksi kappale fiman luureja…). Missio;
Kaikki haluaa pelata Limessä ja Limeä vastaan, voi ensi tuntumalta kuulostaa
hieman naivilta, mutta Petterin syvällisten perustelujen ja pohjustusten
jälkeen oli missio varmasti palanut jokaisen Limen verkkokalvoille. Tämän
jälkeen oli kauan odotettu vuosittaisten palkintojen jako. Raaka-lime palkinnon
sai Sheriffi-Lime, jonka valinta ei perusteluja kaipaa. Vuoden valopilkku oli
JJ, joka esitti merkittävää osallistumista ja sitoutumista Limeen. Vuoden
kultaisen kengän sai puolestaan Liekki >14 maalilla. Vuoden Shirwan palasi
jälleen kotiin, sillä Shirwan kaappasi sen 9.1:ltä. JatkoLime palkinto meni
Petterille vaelluksen jatkojen tenori-näytöillä… Jäljellä oli siis kaksi
arvostetuinta palkintoa, vuoden Limelady ja Vuoden Lime. Vuoden Limeladyksi
valittiin Satu, joka sai palkinnoksi urheilullisen 9.1:n kuljetuslaukun… Vuoden
Limeksi valittiin CC, joka oli tänä vuonna oikeutettu valinta pelillisten,
tuomarillisten ja vaelluksillisten näyttöjen perusteella. Alun perin CC:n ei
edes ollut tarkoitus tulla gaalaan jonka vuoksi oli kiitos palkinnosta
nauhoittettu videotervehdyksen muotoon (kuten vastaavan suuruusluokan
tapahtumissa, esim MTV-music awardsissa, isossa maailmassa on tapana…). Mutta
jälleen kerran huomattiin, että Limeladyn sanaa on karaistuneimmankin Limen
kuunneltava, joten kun Laura sanoo, että nyt mennään gaalaan, niin silloinhan
mennään!
Palkintojen
jaon jälkeen Liekki visioi Limen tulevaisuutta ja ei voi muuta sanoa, kuin
valoisaltahan se näyttää! Tulossa on videopeliä, uutta stadionia, mestareiden
liigan voittoa ja johtokunnalle eläkepäiviä Bahamalla. Visuaalisen annin oli
esitykseen luonut Liekkalan Teemu ja ei voi muuta sanoa, kuin että on ne
ammattimiehet eri miehiä! Gaalan virallinen osuus olikin tässä ja järjestely
toimikuntakin pystyikin aloittamaan rentoutumisen ja illasta nauttimisen.

Kuva
3. Joulu myynnin hittipeli
Illan
tarjoilusta vastasi siis Papasin keittiö Jannen johdolla ja vastavasti
juomapuolelle oli luotu oma ”Lime-lista”, josta jokaiselle varmasti löytyi
maistuvaa ja humalluttavaa juomaa… Lime juhlittiin siis perinteisesti
pikkutunneille asti ja edelleenkin allekirjoittanutta hymyilyttää Shirwanin
Shakiramainen liikehdintä Liekin rumpukomppien tahdissa…


Kuvat
4 ja 5. Jos nuo ei houkuttele paikalle, niin mitkäs sitten?
|
|