Tiltun
tiineyspäiväkirja
26.-27.2.2006
Tiltu ja Kippari tutustuivat toisiinsa, ihastuivatkin melko nopeasti ja viettivät yhdessä lemmekkään yön. Sen jälkeen alkoi jännittävä odotusaika.
18.3.2006
Kiimojen aikana hyvin sutjakassa kunnossa ollut Tiltu on saanut jo painoa selvästi lisää, ruokahalu ja nukkuminen on lisääntynyt, vatsa alkanut kasvaa vähitellen ja nisätkin punoittavat nyt oikein lupaavasti. Tästä on hyvä jatkaa.
27.3.2006
Tänään käytiin ultrassa ja näkyihän siellä ainakin muutama pentu. Painoa on tullut jo 700-800 g lisää alkutilanteesta. Tiltu syö, nukkuu ja voi hyvin ja sen leikit ovat hiukan ehkä rauhoittuneet entisestä hurjapäisestä tahdista.
16.4.2006
Eilen Tiltu oli kiivennyt pienen vaatehuoneen ylähyllyille vieraspeittojen ja tyynyjen sekaan mönkimään. Siitä päättelin, että nyt on hyvä aika laittaa muutenkin jo suunnitelmissa ollut pentulaatikko kuntoon. Niinpä sitten pääsiäisyönä sisustettiin pentulaatikkoa Tiltun lemppariviltein ja vartavasten pestyin lakanoin. Laatikkoon oli heti tunkua, kun Vanttu ja Tiltu molemmat tykästyivät siihen, mutta Tiltu alkoi jo puolustaa laatikkoa ja ajoi Vantun muualle. Nyt tyytyväinen pikku masukisu nukkuu pentulaatikossa ja näkee ilmeisesti ihania pentu-unia.
27.4.2006
Nyt alkaa olla enää päivistä kysymys, koska pennut syntyvät. Tiltun maha on iso, pennut liikkuvat paljon ja emoparka tuntuu välillä jo vähän tuskaantuneelta tilanteeseensa, haluaisi varmaan äkkiä ne painavat otukset ulos. Kaikki on kuitenkin sujunut oikein hyvin.