|
|
|
Genealogian
Uutisia
GENEWS-SIVUSTO
sisältää hajatietoja ja
linkkejä, jotka liittyvät
sukunimiin Kaxo, Kaxoin, Kaksoinen,
Kaksonen ja Kaxoilan kylään
Säämingissä sekä
Neiglick-sukunimeen.
Sivun ylläpito: toimittaja Jussi
Kaksonen, Jyväskylä,
sähköposti: jussi.kaksonen@elisanet.fi
Vuodesta 1996 ---
JULKILAUSUMA
Artikkelien henkilötiedoista valtaosa
koskee edesmenneitä sukupolvia
1500-luvulta 1900-luvun alkupuoliskolle.
Tavoitteena on hankkia tietoja
sukututkimusta varten. Siten
henkilöluettelot eivät ole
ristiriidassa Henkilötietolain (HTL
523/1999) kanssa.
|
Väestörekisterikeskus
Väestörekisterikeskuksen
nimipalvelu ilmoitti huhtikuussa 2003, että
sukunimi Kaksonen oli 449:llä Suomessa
asuvalla henkilöllä. Samaan aikaan
ulkomailla oli 12 Kaksonen-sukunimeä, joten
yhteensä niitä oli 461.
Loppuvuodesta 2010 Kaksonen-sukunimien
määrä oli nimipalvelun mukaan
478.
Väestörekisterikeskuksen sukunimikartta
antoi puolestaan viitteitä siitä,
mistä nimi on lähtöisin: Ennen
vuotta 1945, siis ennen karjalaisten
evakkotaivalta, Kaksoset keskittyivät
alueelle Kerimäki-Jaakkima-Sortavala.
Kaksosten painopistealue on varsin suppea. Se
sijaitsi Keski-Karjalassa, maakunnassa, jota ei
enää oikeastaan ole, kun monet sodat ja
rajansiirrot ovat sitä vuosisatojen kuluessa
repineet. Nimen alkumuoto Kaxo
näyttää kuitenkin tulleen Ruotsin
valtakunnan veroluetteloihin 1500-luvulla
Säämingissä (Kerimäki) Savon
itäisimmässä
kolkassa.
Hiski-hakemisto
HISKI-hakemisto
on hanke, jossa historiallisia dokumentteja
kirjoitetaan uuteen muotoon sähköisiksi
tiedostoiksi. Se on tavattoman suuri helpotus
verrattuna siihen, että tutkija alkaisi
selata vaikkapa arkistojen mikrofilmejä,
joiden sisältämä teksti on
kirjoitettu käsin ruotsiksi.
Helmikuussa 1998 tietoja oli kerätty
Sukutietotekniikka ry:n internetosoitteeseen yli
130 pitäjästä lähinnä
1700- ja 1800-luvuilta.
Esimerkiksi Kaksosen suvusta Hiski
löytää tietoja Jaakkimasta,
Sortavalasta, Kesälahdelta ja
Kerimäeltä. Mielenkiintoisimmat
puuttuvat pitäjät tämän nimen
kannalta ovat Kitee,
Oravisalmi/Rääkkylä ja
Käkisalmi. Tosin Käkisalmessa Kaksosia
lienee asunut vain Ruotsin suurvaltakaudella
ennen 1721 solmittua Uudenkaupungin rauhaa.
Hakusanana täytyy käyttää
nimen vanhaa kirjoitusmuotoa Kaxoin
tai Caxoin. 2000-luvun puolella
Hiskin tiedostojen täydentäminen on
jatkunut. Tiedot tukevat niitä arvioita,
joita on esitetty aiemmin 1990-luvun alussa
kootussa kirjoitelmassa
Kaksosen suvun Joachim-haara.
Maakirjakartat
Ruotsin valtakauden aikaiset verotustiedot eli
maakirjakartat ovat vanhimpia sukututkimuksen
lähteitä. Alkuperäiset dokumentit
ovat arkistojen kätköissä, mutta
1600-luvun maakirjoja voi tutkia myös
internetin kautta. Tosin käsin kirjoitettu
vanhahtava ruotsi on joskus vaikeasti
tulkittavaa.
Maakirjakartat ovat Jyväskylän
yliopiston historian laitoksen,
Jyväskylän yliopiston
tietojenkäsittelytieteiden laitoksen
multimediaopintokokonaisuuden ja Tieteen
tietotekniikan keskuksen CSC:n
yhteistyössä tuottama
kuvapankki-tietokanta. Se sisältää
sisältää yli 3 000 karttaa.
Tietokantaa pyritään edelleen
täydentämään, jos tutkijat
löytävät lisää karttoja.
Maakirjakarttoja voi tutkia virtuaaliyliopiston
palvelimelta. Kokeile esimerkiksi hakusanoja
Sääminki ja
Kaksoila Virtuaaliyliopiston
osoitteessa
Maakirjakartat
Lisää karttatietoa löytyy
Funetin palvelimelta
Mormonien Family
Search
Mormonikirkko on kerännyt Yhdysvalloissa
uskonnollisista syistä ilmeisesti maailman
lajimman sukutiedoston. Suomi on
päässyt sen internethakemistoon
Yhdysvaltain ja Britannian rinnalle. Familysearch
vaikuttaa erilaisen esitystapansa vuoksi jopa
Hiskiä laajemmalta, vaikka perusmateriaalin
täytyy tulla samoista suomalaisista
lähteistä. Kaksosia löytyy
runsaasti nimen nykymuotoisella haulla tai
kirjoitusasuissa Kaxoin, Caxoin,
Kasoin. Tosin Kasoin saattaa olla
virhetulkinta. Alkuperäismuoto voi olla
Kosoin, jolloin Kaksosiksi olisi kirjattu
myös Kosonen-sukua. Family
Search
Neiglick-suku
Saksasta Karjalaan
Laajin tieteellisin kriteerein koottu selvitys
Neiglick/Neglicken-suvusta on julkaistu Suomen
Sukututkimusseuran vuosikirjassa numero 45: Georg
Luther & Juha Rouvinen, Neiglick-suvun vaiheita
1800-luvulle.
Lutherin ja Rouvisen tekstit ja taulut kattavat
vuosikirjan sivut 53-121. Tutkimus julkaistiin
vuonna 2003.
Lähdetietojen mukaan sukuhaaran esi-isä
Jochim Neglicken oli epäilemättä
saksalainen. Hän muutti Pommerista Viipuriin
1500-luvun lopulla. Viipurin porvari hän oli
ainakin vuodesta 1597. Hän teki Ruotsin
kruunun laivan päällikkönä
muutamia edestakaisia merimatkoja Viipurista
Saksaan ja Hollantiin.
Olen käsitellyt Neiglick-suvun vaiheita
suppeasti kirjoitelmassani Kaksosen
suvun Joachim-haara. Valtaosan tekstistä
kokosin ennen vuotta 1996. Sain silloin
käyttööni Juha Rouviselta
ennakkotietoja vielä julkaisemattomista
Neiglick-tutkimuksista.
Neiglickien
nimikirjoituksia
Agronomi Uolevi
Asikainen, Helsinki, löysi pitkän
uurastuksen tuloksena 1990-luvun alussa Kiteen
kirkkoherran
Georgius Andreae Neiglickin
nimikirjoituksen Kansallisarkiston
lähteistä. Nimikirjoitus on mikrofilmin
LT - 1339 / 1696 sivulla 1072. Siinä
kirkkoherra todistaa oikeaksi Kiteen
pitäjän savuluettelon Suorlahden
hovissa 25.2.1697.
Georgiuksen pojan Joachimin - Kiteen
kirkkoherra 1700-luvulla - nimikirjoituksia
1730-luvulta löytyi 1995
Kansallisarkistosta: mikrofilmi LT 1378, sivut
3524, 3543. Molemmat herrat kirjoittivat
sukunimensä muotoon Näglick.
Myöhemmin nimen kirjoitusmuodoksi vakiintui
Neiglick. Tuohon aikaan kirkkoherroilla
yleensä oli sinetti. Neiglickien sinetti on
edelleen etsintäkuulutettu. Leimoja ei ole
toistaiseksi löytynyt. Kenties heillä
ei sinettiä ollutkaan. Sotien runteleman
rajaseudun kirkkoherralla oli
ymmärrettävästi
tähdellisempää tekemistä kuin
sinetin hankinta.
Neiglickit liittyvät Kaksosten yhteen
sukuhaaraan avioliiton kautta: Anders Thomasson
Kaxoin - Susanna Neiglick, vihitty Kiteellä
20.11.1748
Toinen Asikaisen uutinen koskee nimismies Carl
Johan Neiglickiä, n. 1706-19.4.1756 Kitee.
Hänen puolisokseen on löytynyt Beata
Winge, n. 1718-16.11.1769 Kitee,ruotsalaisen
kapteenin Johan Wingen tytär. Asikaisen
arkistolöydöt osoittavat, että
nimismies Carl Johan N. ja kantokirjuri Karl
Neiglick (plso Elisabet Gökman s. 1689 k.
12.7.1760) ovat eri henkilöitä.
Kantokirjuri (uppbörsskrivare) Karl Neiglick
haudattiin Tohmajärvellä 1709.
Häneltä jäi mm. poika Carl Johan,
josta tuli Kiteen pitäjän nimismies.
Keski-Karjalan paikallishistorioiden mukaan
kantokirjuri Karl N. nimitettiin nimismieheksi
(1735-1756). Asikainen olettaa, että
kantokirjuri Karl N. oli Ruskealan kirkkoherrana
1727 kuolleen Johan Georgii Neiglickin ja
Catharina Poppiuksen poika.
Lisätietoja
Neiglickeistä
Hiitolan ja
Kurkijoen Neiglickeja
Helja
Podgorna Vilnasta Liettuasta etsii
Hiitolassa ja Kurkijoella
eläneitä esivanhempiaan.
Sukunimen kirjoitusmuoto on aikojen
kuluessa vaihdellut. 1900-luvulla se
kääntyi myös muotoon
Nielikainen. Helja Podgorna olisi
kiitollinen näitä Neiglickeja
koskevista lisätiedoista
(suomeksi):
Helja
Podgorna, Vilna, Liettua:
Knut (Cnut) Matinpoika Neilik s.
9.4.1827 Hiitola, Raivattala,
k.2.4.1911, ja Maria Ollintytar
Karvanen s. 2.3.1829 Hiitola,
Raivattala, k. 31.03.1894. Cnut
Matinpoika Neilikin vanhemmat olivat
Matti Nuutinpoika (Matts Knutsson
Nejling) s. 20.04.1789 Hiitola, k.
28.04.1853 Rautu ja Elin Matintytar
Kerminen (Kerm) s. 1768 Ilme, k.
18.06.1837. Matti Nuutinpoika
(Knutsson) Nejlingin vanhemmat olivat
Nuutti Nuutinpoika Neilik (Cnut
Cnutsson Nelick/Neglik) s. 1759,
k.3.5.1807 Hiitola, kirkonkyla ja
Helena Martintytar Hakli/Hagli, synt.
1758, k. 18.8.1832 leskena Hiitola,
kirkonkyla. Helena oli
todennäkoisesti Nuutin toinen
vaimo.
Jaakkiman
ja Pietarin Kaksosia
Tommy
Karonen, Nybro, Sverige:
Jag letar efter mina rötter via
internet, och hittade då
släkten Kaksonen. Min farmor
är född Hilma Kaksonen, hon
är föd 30.6.1913 i Pietari.
Hennes far var Daniel Kaksonen
född 12.11.1874 i Pietari, och
hans far var Anders Kaksonen född
18.1.1850 i Jaakkima
|
Hopeaa ja
säveliä Pietarissa
Professori Pentti
Siltanen Espoosta lisää
tietoutta Silventoinen ja Kaksonen nimien
esiintymisestä Pietarissa 1800-luvun lopulla
ja 1900-luvun alussa. Siltasen kirjoittama
sukukronikka Hopeaa ja säveliä
ilmestyi joulun alla 1999 Otavan
kustantamana.
Siltanen kertoo kirjassaan isoisänsä
hopeaseppämestari Petter Silventoisen
elämästä Kerimäellä,
Pietarissa ja Lappeella. Siinä sivutaan
myös Petterin sisaren Ulrikan pojan Heikki
Kaksosen ja tämän puolison Julia
"Luulu" Kaksosen (o.s. Lås) vaiheita.
Perheiden kohtalot kietoutuvat läheisesti
yhteen.
Heikki Kaksonen lähti Kerimäeltä
nuorena Pietariin Petter Silventoisen
hopeasepänliikkeen oppipojaksi ja
kisälliksi.Vartuttuaan hän aloitti
Pietarissä oman hopeasenpänliikkeen.
Yhteys Silventoisiin säilyi
tiiviinä.
Venäjän vallankumouksen
pyöreissä Heikki ja Julia Kaksonen
menettivät kaiken omaisuutensa ja joutuivat
emigroitumaan Suomeen. Heikki työskenteli
Helsingissä aluksi Ehrlingillä ja
Tillanderilla, kunnes perusti Mikonkadun varrelle
oman hopeasepänliikkeen. Myöhemmin
hänen poikansa Yrjö jatkoi
liiketoimintaa samalla suvulle perinteeksi
käyneellä alalla.
Pentti Siltasen kirjoittama sukutarina kuvaa
ainutlaatuisella tavalla Pietarin suomalaisten
elämänmenoa ja
käsityöläisperheiden vaiheita.
(20.2.2000)
Pyhän Marian
seurakunta
Pietarin luterilainen Pyhän Marian
seurakunta näyttää 1800-luvun
lopulla keränneen monia
Kaksonen-nimisiä suomalaisia. Hiskiin kootut
seurakuntatiedot kertovat, että Pietarissa
vietettiin useita häitä, joissa
sulhasen tai morsiamen sukunimi oli Kaksonen.
Koska Kaksonen-sukua on asunut vuosisatoja
Laatokan ja Vuoksen vesistön
välisellä alueella, Nevanlinna - Nyen -
Pietari oli heille luonteva kauppapaikka, jos
rajat sallivat liikkumisen. Kun Pietari kasvoi
keisarikunnan päämetropoliksi, se
tarjosi työtä niille nuorille, joille
ei löytynyt kotipitäjästä
maatilkkua. Pietariin muutti Kaksosia ainakin
Jaakkiman, Sortavalan, Kerimäen ja Kiteen
seuduilta.
Tutkimaton arvoitus on, miten seuraavalle
Kaksosten sukupolvelle kävi
Venäjän vallankumouksen
pyörteissä. Siitä on vain
yksittäisiä hajatietoja. Pakomatka
Suomeen entisille kotikulmille ei ollut
ylivoimaisen pitkä, mutta Pietarista
katsottuna sama vallankumous riepotteli
Suomeakin. Vain sen lopputulos oli
erivärinen. Lisäksi välille nousi
sotiva rintama ja lopulta suljettu raja.
Tiilikka,
Saikkonen, Sihvonen
Harri
Koski, Espoo:
Olen omien sukujeni kaiveluissa
(Tjlicka = Tiilikka, Saickoin =
Saikkonen, Sichwoin = Sihvonen)
törmännyt Jaakkiman listoissa
Kaksosen sukuun:
1) Daniel Andersson Kaxoin s. <
1772, Jaakkima Miklin kylä.
Vihitty 23.1.1793 Maria Thomasdotter
Sichoin´n kanssa (Kuuhkaan
kylä); ainakin 3 lasta.
2) Jacob Sigfridsson Kaxoin s.
20.8.1818 Mikli No 36. Vih. Anna
Jacobsdotter Sichvoin´n kanssa
(Lahdenpohjasta), ainakin 1 lapsi.
3) Regina Kaxoin s. 1750 (?), Mikli.
Vihitty 3.4.1773 Jacob Larsson Sichvoin
kanssa Kuuhkaan kylästä; 9
lasta todettu
4) Ingeborg Kaxoin s. 3.7.1800 Mikli;
vih. 2.6.1822 Mårten Carlsson
Sichvoin (Kuuhkaa); ainakin 1 lapsi
On mahdollista, että osa minun
suvustani (Tiilikka; Tjlicka, Tilikain,
Tilicain, Tillikain, Telikain) on
lähtöisin alueelta
Rääkkylä - Kitee -
Tohmajärvi - Uukuniemi likimain
ajalta 1610-1650. Eräs
ensimmäisiä todettuja
nimiä Jaakkiman Oppolan
(Åppola) kylässä oli
Hendrich (Hindrich; Hind) Tjlicka n.
1640-70.
|
Säämingin
Haapala vuonna 1561

Vuoden 1561 maakirjassa (Kansallisarkisto 6331
ab:131) Säämingin suurpitäjän
Haapalan neljänneksen (Kerimäki)
Kaxoilan maiden omistajaksi ilmestyy Peer
Påållson Siluandojnen Kaxo. Pekka
Paavonpojan verotiluksiksi luetellaan Kekinmaa,
Kurvinselkä, Varpamäki ja puolet
Ruokojärven maasta. Kopiosta leikkaantuneet
pois sanat "mäki" ja "half".
Vuonna 1656 ns. ruptuurisodassa
venäläiset polttivat Kaxoilan
kylän, kolmen verosavun taloryhmän,
jossa asui myös Kerimäen
kappalaispappi. Hävityksen jälkeen
seurakunta lunasti maat kappalaispappilalle.
Luterilaisia Kaksosia muutti tässä
vaiheessa Laatokan Karjalaan, josta ortodokseja
oli paennut Tverin alueelle
Venäjälle.
Käkisalmi-Kurkijoki 1600- ja
1700
Käkisalmen ja Kurkijoen seuduilla
näyttää asuneen Kaksosia (Caxoin,
Kaxoin) 1600- ja 1700-luvuilla. Tiedot ovat
toistaiseksi (1998) niin hajanaisia, että
yhtenäistä ketjua ei niistä pysty
muodostamaan. Professori Viljo Nissilän teos
Suomen Karjalan nimistö tuo pienen
lisän. Karjalaisen Kulttuurin
Edistämissäätiön tuella 1975
julkaistu kirja mainitsee sivulla 165:
"Kaksonen, suku ja talo Jaakk, Hendrich
Caxoinen 1616 Käk, Caupi Kaxoin 1631
Pari." Siis Nissilän mukaan Hendrich
Caxoinen ilmestyy Käkisalmeen jo 1616 eli
vuosi ennen Stolbovan rauhaa. Valitettavasti
Nissilä ei nimeä
alkuperäislähdettä.
Aikaa Säämingin Kaxoilan verollepanosta
oli tuolloin kulunut 55 vuotta eli pari
sukupolvea. Ruotsin hallitusvalta suosi
luterilaisen väestön sijoittumista
linnoitettuun Käkisalmeen
ortodoksiväestön vastapainoksi.
Merkinnästä ei ilmene, syntyikö
Hendrich Caxoinen Käkisalmessa, vai muuttiko
hän aikuisena kaupunkiin. Se on kuitenkin
varhaisin maininta Kaksosen-suvusta
Käkisalmen läänissä. Se luo
myös pohjaa myöhempien sukupolvien
porvarioikeuksille.
Isonvihan jälkeen nimi
näyttää katoavan
Käkisalmesta, mutta muutamia Kaksosia
esiintyy 1700-luvulla
lähipitäjässä
Kurkijoella.
|
Kaksosen suvun Joachim-haara

Tutkimus
Väestörekisteri
Sukututkimus
Hiski-projekti
Maakirjakartat
Family
Search

|